Video killed the radio star -MTV valtakoneistona 14.1.2009 Anna Jensen

En omista televisiota. Seurasin lopulta oikeastaan lähinnä brittiläistä Mile High sarjaa;
silloin ei ehkä ansaitse eikä tarvitse televisiota. Laadutonta draamaa enemmän kaipaan
kuitenkin musiikkivideoita. Ilman tuoreimpia musiikkivideoita vajoaa jonkinnäköiseen
populaarikulttuuriseen pimentoon. Toki on olemassa Youtube, ja vaikka mitä, mutta
harvempi hakemalla hakee kaameimpia viimehetken hittejä ja
pikapuoliin unholaan painuvia tähdenlentoja yhdentekevine kappaleineen.Silti juuri näillä artisteilla, biiseillä ja
videoilla saattaisi olla jotain olennaista kerrottavaa ajastamme.

Martta Heikkilä kirjoitti blogissaan vuosikymmenten suurista kertomuksista suhteessa
omiin, henkilökohtaisiin muistoihin. Nykyään taaksepäin katsominen tuntuu, kuten myös Martta Heikkilän tekstissä, tapahtuvan paljolti television kanssa ja kautta. Itselläni ennen kaikkea musiikkitelevision; taaksepäin katsominen ja tapahtumat palautuvat helposti noin kolmeminuuttisiin välähdyksiin, aikaan ennen ja jälkeen MTVn. MTV mullisti enemmän tai vähemmän keskittymishäiriöisen lapsen katsomiskokemuksen; aiemmin näkyneen kolmen tylsän kanavan sijaan saattoi yhden kanavan kautta olla kaiken koko ajan tapahtuvan keskipisteessä.

MTVn alkuaikoina toistuivat jatkuvasti samat kappaleet, aikansa innovatiivisempien videoiden puhki soittaminen. Saan edelleen puistatuksia Peter Gabrielin Sledgehammeristä. Myöhemmin kuvaan astuivat ”oikeat” ohjaajat ja videoissa alkoi näkyä enemmän variaatioita. Anton Corbijnin, Tarsemin ja Chris Cunninghamin kaltaiset tekijät alkoivat käsitellä musiikkivideota taiteenomaisena
mediana, yhtälailla kuin ”oikeat” taiteilijat (kuten vaikkapa Murakami) alkoivat ohjata musiikkivideoita.

MTVtä on syytetty niin rotuun kuin seksuaalisuuksiinkin kohdistuvasta syrjinnästä.
Samalla se on kuitenkin myös tuonut näkyville monenlaisia kulttuureita, seksuaalisuuksia
etc. Syrjintää näkyvämpää onkin ehkä MTVn kaksinaismoralismi: vietin lukemattomia
unettomia öitä tuijottaen herkeämättä toinen toistaan häiritsevämpiä ja häiriintyneempiä,
väkivaltaisia ja pornoistuneita videoita, kun taas päiväsaikaan videoissa ei saanut
näyttää oikeastaan mitään (eli tissejä ja tupakkaa; takapuolia ja mietoja huumeita sai
rap-videoissa esittää mielin määrin, onko kysymys kenties kulttuurieroista ja suvaitsevaisuuden
ideasta?).

Toisaalta MTVn on katsottu myös loukkaavan hyvää makua ja sotivan perinteisiä arvoja
vastaan (Beavis ja Butthead tai Jackassit tuskin kelpaavat roolimalleiksi). Tämän päivän
mediakulttuurissa, missä kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa televisiossa, syytökset
vaikuttanevat varsin naiiveilta?

Martta Heikkilä kirjoittaa eri aikakausille ominaisen
kulttuurisen aineksen tiivistyneen lähes myyteiksi, ”spektaakkelimaisiksi
totuuksiksi. ”Samalla tavoin spektaakkelina näyttäytyy viihdeväkivalta. Eri medioiden
kautta välittyvä kipu ja tuska ovat muodostuneet kuviksi, jotka eivät oikein tunnu enää miltään. Tätä kysymystä käsitteli mm. Aleksi Tolonen Turpiin vaan ja onnea! näyttelyssään Galleria Katariinassa syksyllä 2008, jossa kaikki työt oli nimetty Bud Spencerin ja Terence Hillin huumoriväkivalta- elokuvien mukaan.

Toisaalta samaan aikaan Ylen puhelimet soivat, kun sketsiohjelmassa käytetään eduskunnan puhemiehestä liian rivoa kieltä. Uuskonservatismin noususta on ollut puhetta, kiltteys ja yleinen moraali ovat muodissa, samaan aikaan kun esimerkiksi alkoholinkäyttöä ja tupakointia paheksutaan valtajulkisuudessa yhä enemmän.

Kulttuuriset ilmiöt ja muodin muuttuminen, eri genrejä leimaavat tyylilliset valinnat,
poliittiset statementit ovat kaikki heijastuneet musiikkivideoihin.
Musiikkivideoajan ehdoton populaarikulttuurinen ikoni Madonna jatkaa metamorfoosiaan
vuosikymmenten läpi, alkuaikojen purkkaa jauhavasta teini-lolitasta hyväksytyn
seksuaalisuuden rajoja koettelevaksi biseksuaaliseksi vampiksi, henkistyneeksi ja
eteeriseksi materialismin kriitikoksi, tiukaksi Amerikan poliittisen linjan arvostelijaksi.

Harva artisti, etenkään naisartisti, on pysynyt yhtä hyvin mukana aina kiihtyvällä
vauhdilla suuntansa pyörtävän musiikkiteollisuuden vauhdissa. Madonnan voisi nähdä myös foucaultilaisena kaiken kertomisen ikonina: aikana jolloin seksuaalisuus on banalisoitunut ja kaupallistettu on Madonna aina ollut ensimmäisten joukossa kertomassa kaiken, tunnustamassa. Tätä julkisen tunnustamisen ideaalia on MTV ilolla hyödyntänyt ohjelmissaan.

Alkuaikojen yhteiseurooppalainen MTV yhdisti ja toimi jaettavana kollektiivisena
kokemuksena. MTV oli samanlainen kaikkialla ja lievitti ulkomailla koti-ikävää: ummikkona vierailla
kielialueilla saattoi aina kommunikoida tutun ja turvallisen Ray Cokesin kanssa.

Maakohtainen MTV ehkä pilasikin jotain olennaista. Yhdessä muun median jakautumisen ja
pirstaloitumisen sekä mediaärsykkeiden tulvan seurauksena menetetään jaettavia
ja yhdistäviä populaarikulttuurisia kokemuksia, yhteisiä inhona ja ihastuksen kohteita. Samalla pienten maiden musiikki- ja videotuotanto jää helposti kyseisen maan rajojen sisäpuolelle.

Eriytyminen muuttaa koko massakulttuurin olemusta ”massan” käsitteen hämärtyessä
sen myötä. MTV on kapitalistisen Reaganin ajan Amerikan läpeensä kaupallinen tuote, mutta myös kapitalistisen nykykulttuurin kriitikko (välineinä esimerkiksi suoraan kriittiset videot, camp ja ironia). MTV oli tai on tekniikkansa ja koukuttavuutensa puolesta ideologinen valtakoneisto par excellence; kulttuurisia normeja ja stereotypioita tukeva ja tuottava media, yhtä lailla voi sen nähdä myös purkavan ja toisintoistavan niitä.

Yksi MTVn kaikkien aikojen suosituimmista ohjelmista, TLR (Total Request Live) haudattiin
syyskuussa 2008. Samalla todennäköisesti haudattiin myös MTV siinä muodossaan kun siihen
aikoinaan on tutustuttu. Musiikkivideoiden sijaan MTV keskittyy yhä enenevässä määrin
realityn esittämiseen, genren, jota se ensimmäisten joukossa oli lanseeraamassa.

Musiikkivideo saa kuitenkin alati uusia kanavia. Suomalaista musiikkivideota pääsee
ihailemaan valkokankaalta seuraavaksi Orionissa 14. Helmikuuta kun Elokuva-arkisto esittää Mika Taanilan mm. 22-Pistepirkolle ja Kauko Röyhkälle ohjaamia videoita.