Irmeli Hautamäki
Suomessa yhteisöllisyys liitetään helposti maalaiselämään, urbaaniin kulttuuriin kuuluu taas individualismi ja irrallisuus. Amerikassa yhteisöt, communities ja naapurustot, neighborhoods ovat taas kova sana. Koko elämä pyörii niiden ympärillä, ja jos on löytänyt oikean communityn, on elämä paitsi mukavaa, myös helppoa. Naapurit tervehtivät toisiaan ja small talkiin ryhtyminen on luontevaa.
Olen saanut usein kohteliaisuuksia tietyistä vaatekappaleistani ja riippui vain minusta itsestäni, halusinko jatkaa tuttavuuden tekemistä pidemmälle. Communityn jäsenet jakelevat helposti huomionosoituksia toisilleen.
Yhteisöt eivät ole vain lokaaleja vaan myös harrastuksiin ja työhön liittyviä. Taiteilijoiden yhteisöt ovat kiinnostava tapaus. Koska yhteiskunta tai hallitus ei tue Amerikassa taidetta kovinkaan suoraan, ovat taiteilijat löyttäytyneet yhteen. Vuosittainen avoimien työhuoneiden tapahtuma Bay Arealla on hyvä esimerkki yhteistoiminnasta.
Lokakuussa ja marraskuussa San Franciscon taiteilijat järjestivät neljänä viikonloppuna open studios tapahtuman. Tapahtuma on pyörinyt jo vuodesta 1975. Se hyvin organisoitu niin että eri kaupunginosat esittäytyivät vuorotellen. Yleisö pääsee valitsemaan kohteensa painetun luettelon avulla ja lisää tietoja voi etsiä tietysti netistä.
Kiersimme porukalla työhuoneita yhtenä helteisenä lokakuun sunnuntaina Missionin –kaupunginosassa. Valitsimme kohteiksi kolme kaapelitehtaan kokoista entistä teollisuusrakennusta, jotka olivat täynnä taiteilijoiden työhuoneita. Jaksoimme katsastaa vain pienen osan alueen tarjonnasta, vaikka käytimme kierrokseen aikaa useita tunteja. Taitelijoita täytyy olla pelkästään tällä alueella satoja. Tapahtuma houkutteli myös runsaasti yleisöä.
keraamikon työhuoneella
Asiaan kuuluu, että taiteilijat tarjoavat vähän viiniä ja pikkupurtavaa. Kierreltyään vähän aikaa sokkeloisissa studioissa katsoja alkaakin olla pian niin happy, että kynnys kaupantekoon madaltuu. Taideteoksen omistajaksi pääsee teoksen koosta ja tekotavasta riippuen noin 200 – 500 dollarilla.
Mitään innokasta myyntitouhua ilmassa ei silti ollut. Eräskin nuori taiteilija totesi hieman huvittuneena, että San Franciscon taiteilijoille näyttää olevan pääasia pitää hauskaa keskenään, he eivät osaa myydä, kuten kollegat New Yorkissa. Viehättävä piirre sinänsä.
missionin alueen taiteilijoita
Taiteen taso on ammatillisesti keskitasoa, joukossa hyviäkin tekijöitä. Tekniikat ovat perinteisiä: maalauksia, valokuvia ja grafiikkaa, joukossa myös keramiikkaa. Meksikolaisten kansoittaman Missionin alueen muraalit ovat oma nähtävyytensä. Kaupungissa on suosittu julkisia seinämaalauksia Diego Riveran päivistä alkaen ja niitä on tullut viime aikoina lisää aluetta koristamaan.
muraali missionin alueella
muraali missionissa
Kuuluminen taiteilijoiden yhteisöön näyttää olevan monelle elämäntapa. Näin on asia myös Berkeleyn kaupungissa, jonka käsityöläiset ja taiteilijat järjestävät oman open studios tapahtumansa marras – joulukuussa. Kun alueen asukkaat oppivat tuntemaan paikalliset taiteilijat ja artisaanit, he voivat pistäytyä tapaamassa näitä ympäri vuoden. Tällä tavoin taiteilijoista tulee osa communitya, ainakin se on periaatteessa mahdollista.
Taide myös yhdistää. Minullakaan ei ole ollut vaikeuksia päästä sisälle taideyhteisöihin, vaikka olenkin kaukaa tullut muukalainen. Taide avaa ovia, silmiä ja sydämiä kaikkialla.
katutaidetta missionissa
Taiteesta kiinnostuneet voivat siis löytää toisensa museo– ja näyttelyjärjestelmien ulkopuolellakin. Kyse on vapaaehtoisuuteen ja kansalaistoiminaan perustuvien yhteisöjen luomisesta. Tietooni on tullut, että Helsingin Suvilahdesta vapautuvia teollisuus kiinteistöjä suunnitellaan otettavaksi taidekäyttöön. Jännittävää nähdä, olisiko tällöin myös avointen työhuoneiden aika?