6.2.2006 Veli-Matti Saarinen
Jacques Derrida päätyi Sokean muistelmat –teoksessaan paradoksaaliseen väitteeseen, jonka mukaan piirtäjän on oltava sokea kohteelleen, jotta hän voisi piirtää kohteensa. Huolimatta piirtäjän yrityksestä liittää havainto ja käden jälki toisiinsa mahdollisimman likelle, niiden väliin jää aina välttämättä kuilu. Käsi piirtää jäljen muistin – ei havainnon – mukaan.
Ansreas Lycke ei edusta taidetta, jossa tavoitteena on havainnon ja jäljen yhteenliittäminen, niiden eron häivyttäminen. Hän ei pyri piirtämään malliaan uskollisesti, tarkan havainnon mukaan. Sen sijaan Lycken piirustusten lähtökohtana on havainnon ja jäljen välillä oleva suunnaton kuilu.
Lycke piirtää esimerkiksi puun idean: kuusen, jossa on joitain oksia tasaisesti rungon molemmin puolin. Lycke piirtää kymmeniä, satoja samanlaisia puita – tuloksena on ajatus metsästä. Metsän keskelle Lycke piirtää talon – sellaisen talon, joka voisi olla tämän metsän keskellä. Talo on hyvin tavallinen: kaksi kerrosta, harjakatto, joitain ikkunoita, ulko-ovi, josta kävellään sisään. Talon vieressä on auto – sellaisena kuin auto muistissamme voisi olla. Voi olla, että talon lähellä on myös järvi. Metsän läpi kulkee tie taloon. Tie erottuu metsästä siten, että sen kohdalla metsään ei ole piirretty puita.
Kuvataideakatemian gallerian näyttelyssä Lycken ajattelu on hyvin johdonmukaista. Hän piirtää muististaan yksinkertaisia asioita, joista maailma koostuu. Toistaessaan elettään Lycke saa teokset elämään: hämmästymme yksinkertaisin keinoin toteutetun luomisvoiman suuruudesta. Katsellessamme piirustuksia ilahdumme kuvittelukykymme voimasta. Todellakin, lyijykynä ja paperi antavat Lyckelle (ja katsojille) mahdollisuuden kuvitella maailman, kuvitella mitä maailmassa on ja miten. On siis totta, että voimme kuvitella toisenlaisen maailman – tai samanlaisen, kuinka vaan. Voimme kuvitella ja voimme esittää kuvitelmamme kuvin, piirustuksin. – Miten poliittisesti merkittävä tämä länsimainen perusoikeutemme onkaan!
Lycken piirustukset ovat osoituksia kuvittelukykymme ja luomisvoimamme suurenmoisuudesta. Samantapaisiin ajatuksiin piirtämisen mahdollisuuksista päädyin kesällä 2005 Tukholman Moderna Museetissa Jockum Nordströmin näyttelyssä. Nordström näyttää piirtämisessään lähtevän samankaltaisista ajatuksista kuin Lycke: lyijykynän avulla voi esittää mitä tahansa mielemme voi kuvitella. Mutta miten erilaisia näiden maanmiesten kuvitelmat ovatkaan. Lycke on hillitty, hienostunut, ehkä jopa hieman lakoninen; Nordström puolestaan päätyy aina tylsien ja turvallisten lähiöidensä jossain pisteessä hillittömään seksuaalifantasiaan.