Tanja Parkkonen
Millaiselta verkkomaailma näyttää ruumiillisuuden näkökulmasta? Tässä artikkelissa käsittelen tietoverkkojen ja ruumiillisuuden suhdetta, aihetta jota mielestäni ei ole käsitelty tarpeeksi. Tukea ajatuksilleni haen somaestetiikasta sekä pragmatismista.
Lähden liikkeelle tutustumalla verkkomaailmaan ihmisen ruumiin jatkeena eli välineenä. Verkkomaailmalla tarkoitan laajassa mielessä ihmisen verkottunutta, sosiaalista, tiedollista ja digitaalista maailmaa, joka hahmotetaan ruumiin aistein. Digitaalisessa kokemuksessa on näin kyse ihmisen luontaisesta tavasta kokea. Käytännössä kokeminen tapahtuu vain näennäisesti apuvälineiden avulla. Käytännön sovelluksia ovat tämän päivän tiedonsiirtotekniikat sekä Internet.
Mitä on ihmisen maailma?
Somaestetiikka lähtee liikkeelle ihmisen ruumiista. Se tutkii, miten käytämme ruumistamme ja koemme sen kautta. Shusterman painottaa teorian ja käytännön yhdistämistä. Termi soma tarkoittaa elävää, tuntevaa ja aistivaa ruumista. Kyseessä siis ei ole pelkkä fyysinen ruumis, joka ymmärretään oliona ilman elämää ja aistimuksia. Estetiikalla on termissä kaksikin roolia. Se kuvaa soman hahmottavaa tehtävää kahdesta näkökulmasta. Se tarkoittaa ihmistä maailmaa aistivana olentona. Lisäksi kyseessä on esteettisten arvojen arvostaminen muissa ihmisissä ja asioissa. Käytännössä minä havaitsen maailmaa ruumiin kautta sekä ruumiissani. Ruumiini välityksellä olen vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Ilman ruumista minulla ei olisi havaintoja, toimintoja eikä edes ajatuksia. (Shusterman 2008, 1-4.) Määritelmästä on tunnistettavissa Maurice Merleau-Pontyn sanat fenomenologian lähtökohdista.
Tiina Autio: UnelmoijaPragmatismi sen sijaan on suurelta osin inhimillisen tiedon, kokemuksen ja näihin kietoutuvien taitojen kasvun ja oppimisen filosofiaa. Pragmatistit ajattelevat, että tiedon hankinnan lähtökohtana toimivat aina jo omaksutut uskomukset todellisuudesta. Niiden päälle voimme omaksua uusia taitoja ja valmiuksia. Samalla meidän tulee kriittisesti testata jo omaksumiamme taitoja sekä päämääriä, joita niiden on tarkoitus edistää. Vain kriittinen oman ajattelun, toiminnan ja taitojen arviointi voi toimia tehokkaan tutkimuksen, oppimisen ja tekemisen perustana. (Pihlström 2014.) Verkkomaailmassa ihmisen ruumis edustaa lähtökohtaa, josta käsin koemme maailmaa. Jo oppimiemme taitojen päälle rakennamme jotain digitaalisessa ympäristössä toimivaa. Mitä tämä jokin on, kiinnostaa minua suunnattomasti.
Ilman ruumista ihmisen maailma ei olisi mahdollinen sellaisena kuin sen koemme. Toisaalta ruumiimme ei olisi mahdollinen ilman maailmaa. Käytämme mieltämme ja sieluamme ajatteluun, toivomiseen, päättämiseen ja hyveiden harjoittamiseen. Jos riisumme olemuksestamme kaiken tämän, jäljelle ei jää mitään. Itsemme käyttäminen ei siis ole ristiriidassa olemisen kanssa vaan kyseessä on elämisen ehto. Ruumiin merkitystä voidaan havainnollistaa myös tuntemuksien kautta. Esimerkiksi ennakkoluulot eivät ole loogisen ajattelun tuloksia vaan kyseessä ovat syvät ruumiilliset tuntemukset. Ennakkoluulot esiintyvät ruumiin somaattisina tuntemuksina, joita on vaikea selvittää sanoin. Tällaiset tuntemukset sijaitsevat sanattomina ihmisen tietoisuuden ulkopuolella. Ennakkoluulot usein kielletään, koska emme ajatellen kykene ymmärtämään niiden olemassaoloa. Askel näiden tunteiden tunnistamiseen on somaattinen itsetutkiskelu. Se aktivoi koko ihmisen sekä maailmassa olevana subjektina että objektina. (Shusterman 2008, 5, 25, 98.)
Myös verkkomaailmassa arkielämämme kamppailee erilaisten uskomusten vallassa. Käytännön esimerkki on pyrkimys selittää verkkomaailma erillisenä todellisuutena. Internetin maailmassa ruumis muuntuu symboliksi ilman, että sen olemusta ja merkitystä tutkitaan syvällisesti. Verkkomaailmassa ollessamme ikään kuin miellämme olevamme toisessa maailmassa. Kuin väkisin ihmisen olemus halutaan selittää virtuaalisuudella eli reaalista epäolevaisuutta kuvaavalla termillä. Ilmiö on mielenkiintoinen ja vaatii pohtimaan syitä ja seurauksia.
Pragmatismin lähtökohta on, että ihmisellä on vain yksi todellisuus eli se missä hän on ja elää. Tätä kutsutaan ihmisen kokemusmaailmaksi. Tuon maailman takana ei ole mitään tosiolevaista, joka olisi varsinaisen ja varman tiedon lähde. Yksilön ja ympäristön tiedollinen suhde ei perustu kuitenkaan pelkästään havaintoihin. Maailman kokemisen ja tulkitsemisen väline on toiminta. Maailma koetaan toimintamahdollisuuksina eikä havainnon kohteena olevina yksilöolioina, ominaisuuksina ja suhteina. Maailma koostuu tapahtumista, joihin organismien elämänkäytäntöjen on mukauduttava. Organismit tosin voivat myös itse vaikuttaa näihin tapahtumiin. Ihmismieli on lopulta relaatio biologisen organismin, muiden ihmisten ja erilaisten symbolien sekä merkityksenkantajien välillä. (Määttänen 2012, 20,24.)
Olemme myös kulttuuriolentoja, jotka ovat tekemisissä erilaisten symbolijärjestelmien kanssa. Voimme muuttaa vallitsevaa sosiaalista todellisuutta ajattelemalla, puhumalla ja kirjoittamalla. Tämä tosiseikka saa helposti unohtamaan, että ruumiillisuus on myös symbolien käytön edellytys. (Määttänen 2012, 15.) Kokemuksesta riippumattomia merkityksiä ei ole olemassa. Tapojen syntyminen ja olemassaolo edellyttävät yksilön ja ympäristön pysyvyyttä. Tavoitteellinen toiminta on peräti mahdotonta ilman pysyviä toimijoita ja olosuhteita. Toiminnan kautta luodut merkitykset nimetään koviksi tai pehmeiksi tosiasioiksi. Kovat tosiasiat ovat usein luonnonlakien voimia. Pehmeät tosiasiat ovat puolestaan kulttuurin rakentamia. Kovien ja pehmeiden tosiasioiden nivoutuminen yhteen ilmenee siten, että symbolinen toiminta muuttaa kovien tosiasioiden maailmaa. Tästä esimerkkinä on vaikkapa se, miten ihmisen suhde todellisuuteen on yhä enemmän teknologian välittämää. (Määttänen 2009, 82, 137, 138, 150.)
Myös verkkomaailmasta on löydettävissä vakiintuneita toimintatapoja sekä kovia ja pehmeitä tosiasioita. Pysyvien elementtien löytäminen ja määrittely on tärkeää verkkomaailman ymmärtämisessä ja kehittämisessä. Pysyvyyden sekä tosiasioiden pohjalta voimme ennakoida muiden ihmisten toimintaa myös teknisten apuvälineiden yhteydessä. Mikä sitten on pysyvää verkkomaailmassa? Ihminen on edelleen toimija omassa ainoassa maailmassaan. Kova tosiasia on, että ihminen on ruumiillinen olio maailmansa kaikissa kolkissa ja ilmentymissä. Jos jompikumpi näistä unohtuu tai jää käsittämättä, olemme epäilemättä ongelmien äärellä. Ruumiillisuuden haaste voidaan tunnistaa monissa verkkomaailman toiminnoissa. Ihminen on esimerkiksi kehittänyt käyttäjätunnukset yksilöiden tunnistamiseen. Kirjautuminen verkkopalveluihin voidaankin nähdä ruumiin symbolisena siirtämisenä verkkomaailmaan. Menetelmästä on muodostunut vakiintunut tapa toimia – osissa verkkoa ei voi toimia ilman käyttäjätunnusta. Ongelmia kuitenkin syntyy, kun ihmisen ruumiillisuus on salasanoissa mukana vain käsitteellisenä elementtinä. Ihminen toimii verkossa oman itsensä merkityksenä eikä omana itsenään. Olemisen relaatiosta puuttuvat kaksi muuta oleellista elementtiä eli toiset ihmiset ja oma ruumis. Näin emme enää oikeastaan voi puhua inhimillisestä olemisesta. Ihmisen mielen relaatio särkyy. Kun unohdamme ruumiillisuutemme, alamme kuvitella elävämme ilman sitä. Ruumiiseen liittyvät rajoitukset, kunnioitus sekä ihmisyys kadottavat näin merkityksen. Seurauksena ihmisen toiminta voi olla kontrolloimatonta ja jopa ajattelematonta.
Miten tunnistaa yksilö verkossa?
Ruumiin rooli verkkomaailmassa tuntuu edelleen epäselvältä. Internetiin liittyviä asioita kuvataan usein reaalimaailman ulkopuolisin termein. Esimerkiksi virtuaalisuus vilahtelee useassa yhteydessä: puhumme virtuaalisesta opiskelusta, tiedonsiirrosta ja palaverista. Arjessa virtuaalinen ymmärretään usein, että jotakin on rakennettu mielikuvissamme. Internetin ja muut tiedonsiirron välineet liittyvät mielikuvissa näin todellisen maailman ulkopuolella olevaan. Virtuaalisuudesta käsitteenä pitäisi päästä eroon. Internet ja nykyaikainen tiedonsiirto ovat osa ihmisen elämää. On esimerkiksi selvää, ettei virtuaalinen opiskelu ole epätodellista, vain mielikuvissa tapahtuvaa toimintaa. Näitä virheellisiä mielleyhtymiä pitäisi avata ja korjata.
Ihmisen tietoinen maailma on kokonaisuudessaan relaatio, johon kuuluvat oma ruumis, toiset ihmiset sekä merkitykset. Ihminen on verkkomaailmassakin toimiessaan yhteydessä symbolimaailmaan, toisiin ihmisiin sekä itseensä. Suhde maailmaan on uuden tilanteen edessä. Kolmen elementin relaatio ei muuta muotoaan ja koostumustaan vaan teoria päinvastoin vahvistuu. Joudumme uudestaan löytämään ihmisyyden teknologian pyörteissä. Ihmisen ruumiillisuus tulisi nähdä ja ymmärtää uudestaan. Asiaa voidaan pohtia vaikkapa sormenjälkitunnistuksen avulla.
Sormenjälkitunnistuksessa kyse on algoritmilla salatusta vastineesta, jota verrataan aikaisemmin järjestelmään tallennettuun sormenjälkiversioon. Ihmisen sormenjälki muuntuu digitaalisessa ympäristössä kuvaksi ja algoritmiksi eli merkitykseksi. Samalla menetelmä nostaa esille ongelmia: Sormenjälki voidaan kopioida, minkä jälkeen se ei enää yksilöi ihmistä omaan ruumiiseensa. Sormenjäljen menetys varkaalle johtaisi myös oman sormen käsitteelliseen menetykseen. Olemme oppineet käsittämään sormenjäljen erehtymättömäksi tunnistamismenetelmäksi. Verkkomaailmassa sormenjälki kuitenkin on muunnettava symboliksi ja näin se muuntuu samaksi kuin muutkin kirjaimin ja numeroin rakennetut käyttäjätunnuksen ja salasanan yhdistelmät. Ajatus käsitteellisestä sormen menetyksestä vain hirvittää enemmän kuin salasanan kaappaus.
Menemättä sen syvemmälle sormenjälkien ja salasanojen käytännön toteutuksiin on huomattava, että yritys etsiä ruumiillista tunnistusmenetelmää on sinänsä mielenkiintoinen. Ehkä tämä pyrkimys kertoo ihmisen halusta ymmärtää itsensä ruumiillisena olentona myös verkkomaailmassa. Vanha tapa tunnistaa ihminen ei vain toimi sellaisenaan uudessa ympäristössä. Ruumiillisuuden ilmentymä pelkkänä sormenjälkenä on kyseenalaistettava.
Missä kulkee raja?
Verkkomaailma on alkujaan luotu avoimeksi digitaaliseksi välineeksi, jossa kuka tahansa voi toimia. Samaan aikaan emme voi välttyä tietourkinnalta, salakuuntelulta ja huolelta omien tietojen leviämisestä asiattomiin yhteyksiin. On nähtävissä, miten ongelmat koskettavat myös poliittisia päättäjiä ja vaikuttavat heidän suhteisiinsa. Tavassamme käyttää verkkomaailmaa on mielestäni jotain huvittavaa. On kuin olisimme pistäneet päämme puiston pensaaseen ja huutelisimme sieltä henkilökohtaisia asioita. Voiko tällöin syyttää sitä, joka sattuu ohi kulkiessaan kiinnostumaan?
Toisaalta asia on vakava. Ihminen käsittää olemisen ja maailmansa pohjimmiltaan ruumiinsa kautta, vaikka se unohtuu monessa yhteydessä. Verkkomaailma on yksinkertaistettu poistamalla siitä ruumiillisuus. Jos tiedon valtateiden rakentaminen olisi lähtenyt liikkeelle syvällisemmin ruumiillisuuden kautta, olisiko käynyt samalla tavalla? Virtuaalisen maailman olevaisuutta ei ehkä olisi ymmärretty pelkkänä symbolisena ilmiönä. Tällöin verkkomaailmassa eivät keskustelisi keskenään sieluttomat käyttäjätunnukset. Sen sijaan keskustelu, keskustelijat, toiminta ja toimijat liittyisivät luontevasti ihmisen maailmaan. Verkkomaailmaa kuvaavia termejä ei lainattaisi mielikuvitusmaailmasta. Termi virtuaalisuus olisi alusta alkaen ollut vaikkapa käsiteympäristö.
Verkkomaailman haaste on liittää ruumis osaksi olemisen tietoisuutta. Ruumiin ja ajattelun välillä on ehkä isompi kuilu kuin kykenemme tiedostamaan. Tämä ei kuitenkaan anna meille mahdollisuutta olla yrittämättä. Ihmismielen relaatiosta unohtuneita osia tulisi harjoittaa saadaksemme olemuksemme verkkomaailmassakin takaisin. Tehtävä ei ole helppo. Pragmatistinen ja etenkin somaesteettinen tapa ajatella olemista voivat olla välineitä, joilla on hyvä jatkaa matkaa tiedon valtateillä.
Tanja Parkkonen on logististen ja taloushallinnollisten prosessien osaaja ja
hallinnoija. Hän työskentelee ICT-alalla ja opiskelee Helsingin yliopistossa estetiikkaa.
Grafiikan vedos Tanja Parkkonen 2013: Uni I
Lähteet
Määttänen, Pentti 2009: Toiminta ja kokemus. Hakapaino. Helsinki.
Määttänen, Pentti 2012: Taide maailmassa. Hakapaino. Helsinki.
Pihlström, Sami 2014: ”Pragmatismi”. Filosofia.fi Viitattu 11.2.2014.
Shusterman, Richard 2004: Taide, elämä ja estetiikka. Suom. Vesa Mujunen. Tammer-Paino Oy. Tampere. 3.painos. Alkuperäinen teos 1997.
Shusterman, Richard 2008: Body Consciusness. A Philosophy of Mindfulness and Somaesthetics. Cambridge: Cambridge University press.