SUOMI INDUSTRIAL CHAOS KOLLEKTIVE esittää:

MK9 (USA), Domestic Violence (PL/UK), Les Manures (FIN), Golden Rain (FIN).
Sudio Là-bas, Kaapelitehdas (C-portaan kellari), Helsinki
Tiistai 14.12. alkaen klo 20
Vapaa sisäänpääsy!

Esiintyjät:
MK9
Vuonna 2001 aloittanut MK9 lopetti Death Squad projektin jonka myötä
Michael Nine oli kerännyt mainetta ympäri maailman ulottuvilla
kiertueillaan ja julkaisuillaan. Videotaiteella, äärimmäisellä
elektroniikalla ja performanssilla, MK9 jatkaa äärimmäisten tunnetilojen
tutkimista yksilön ja yhteiskunnan tasolla. Vuodesta 1992 lähtien Michael
Nine on julkaissut yli 40 julkaisua ja soittanut yli 300 keikkaa ympäri
maailman. Viimeksi Death Squad esiintyi Suomessa 1998. http://www.mk9.org/

LES MANURES
Les Manures sai alkunsa kun Umpio ja Keränen totesivat ad hoc-henkisen
ensiesiintymisensä sujuneen harvinaisen luontevasti. Käymispisteessä
poreilevan seoksen lähtökohtana on runnova metalliromutus ja kärsivä
romuelektroniikka. Optimitilanteessa yhdistelmä on enemmän kuin osastensa
summa. Yhtyettä on toistaiseksi kuultu ainoastaan lavalla, mutta
julkaisupuolen avaus on odotettavissa lähiaikoina.

GOLDEN RAIN
Edellisellä keikalla yleisöön vaikutuksen tehnyt GR toisella julkisella
Helsingin keikalla! Vahvaa ja tuhtia basso jyrinää, synkkiä teollisia
rytmejä, metallin kolahtelua ja omalaatuinen huuto. Epätoivoista ja
ahdistunutta raskaselektroniikkaa!

DOMESTIC VIOLENCE
Audiovisuaaliseen post-industrial duo Puolasta. Tekniikan ja lihan yhdistelmä.
TERVETULOA!