22.5.2009 Jenna Jauhiainen
Syksyllä 2007 sisäasiainministeri Anne Holmlund antoi ministeriönsä poliisiosastolle selvitystoimeksiannon thai-hierontapaikoissa mahdollisesti tarjottavista seksipalveluista. Selvitys on luonnollinen seuraus asian ympärillä vuosikausia pyörineestä yhteiskunnallisesta keskustelusta – kaupunkilaisten mielipidekirjoitusten ja internetkeskusteluiden lisäksi niin Helsingin Sanomat kuin maamme keltainen lehdistökin on tuottanut ‘tutkivaa journalismia’ asiasta. Voinen siis turvallisesti todeta thai-hierontapaikkojen tarjoamien seksipalveluiden olevan yleisessä tiedossa. Tämä tekee maaperän hyvin otolliseksi mahdollisen kaksinaismoralismin paikantamiselle: miksi olemme niin kiinnostuneita thai-naisista vaikka kaupunkimme tarjoaa vastaavaa palvelua nk. suomitytön käsissä?
Suomitytöt
Ulkomaisella palvelimella toimivaa sivustoa sihteeriopisto.net voi pitää kotimaisten seksipalvelumarkkinoiden asiantuntijoiden kokoontumispaikkana. Threadi, jossa käsitellään ‘stadin parhaita hieromapaikkoja’ niputtaa saman palveluntarjoaja kategorian alle niin thai-hieromot kuin kotimaisen työvoiman hierontapaikat. Suurin osa arvosteluista näyttää koskevan kotimaisia tekijöitä (tai ainakin ruusut satelevat heille). Nimimerkki Jormachu kuvaa toimintaa striptease-paikkojen privaateissa seuraavasti: ‘Se mitä siellä kopissa tapahtuu on ihan teidän kahden välinen asia. Jotkin tytöt tarjoavat vain koskettelua extrana, jotkut runkkausta, toiset sauvashowta tai bodyhierontaa. Tasan kerran olen törmännyt tapaukseen joka tarjosi ihan panoa, mutta tämäkin kertoi että valikoima riippuu asiakkaan habituksesta.’ Tämän päivän panotarjonnasta voitaneen sanoa sen verran, että kaupungin kaduilla huhuillaan Kampissa sijaitsevassa strippipaikassa toimivasta suomitytöstä, joka tarjoaa päivittäin myös yhdyntää privaatissa.
Emilé Durkheimille rikoksen määrittää sen yhteiskunnassa aiheuttama paheksunta. Yhteiskunnallinen keskustelu ja sen aikaansaamat toimet osoittavat, että paheksumme thai -naisia enemmän kuin suomityttöjä – on myös todennäköistä, että tietoisuus näiden ryhmien samasta palvelutarjonnasta ei ole tavoittanut rivikansalaista. Pertti Nyberg kirjoittaa mtv3.fi:n Kaupunkilainen-blogissaan seuraavasti: “Kun esimerkiksi Helsingin ehkä tunnetuimmalla pornokadulla eli Vaasankadulla on alan välineliikkeiden ja ‘katseluputiikkien’ lisäksi useita thai-hierontapaikkoja, voi viattomampikin kuvitella, että hierontapaikat voivat liittyä jotenkin myös seksipalvelujen kauppaamiseen.” Kallion kuppiloissa on kuultu kyseisten “katseluputiikkien” työntekijöiden naureskelevan asiakkaille, joita tanssija joutuu informoimaan heidän oikeudestaan masturboida esityksen aikana sekä saada rahaa vastaan tuloapua itse tanssijalta. Maininnan arvoista on, että tämä omistajaa vaihtava käteinen on tanssijalle verotonta eli pimeää tuloa. ‘Uuden tytön’ voi realistisesti olettaa tienaavan muutamassa päivässä privaattien seinien sisällä tuhansia euroja, koska tuoreella lihalla saadaan vanhat ketut haaskalle. Veropetos ja kirjanpitorikos ovat yleisimmät rikosnimikkeet joita thai-hierontapaikoille ollaan valmiita langettamaan.
Porvoonkatu
Tuskin on poliittisesti korrektia syyttää sisäasianministeriötä rasismista, joten on löydettävä muu syy sille, että suomityttöjen thai-hieromoita vastaavaa toimintaa katsotaan läpi sormien. Luise Whiten analyysi prostituutiosta Nairobissa tuli johtopäätökseen, jonka mukaan sillä missä seksityöläinen työskentelee on ensiarvoinen merkitys työn tulkinnan kannalta: ‘yhdessä paikassa yhdellä tapaa tehty työ voi saada päinvastaisen merkityksen toisessa paikassa.’*
Katukuvassa thai-hierontapaikat erottuvat usein räikeillä kitch-höysteisillä näyteikkunoilla, ja määrällisesti niitä on huomattavasti enemmän kuin keskivertojärki uskoo hierontaa haluavia asiakkaita olevan. Vastaavasti strippiluola saavuttaa yhteiskunnallisen hyväksyttävyytensä kulttuuristen ja esteettisten arvojen kautta: strippaus on kauniimman sukupuolen vartalon esittelyä, pehmeän pornografian ‘live’-muoto, jonka länsimainen kulttuuri on siunannut. Tanssi on taidetta, ja nykyään Helsingissäkin tankotanssia voi harrastaa urheiluna. Tanssijan ei myöskään tarvitse olla ammattilainen, mutta thai-hierojan ammattitaito osataan julkisessa keskustelussa aina kyseenalaistaa.
Kärjistettynä voi sanoa, että laukeamistuotanto on hyväksyttävämpää suomityttöjen käsissä, koska suomityttö nähdään yksityisyrittäjänä, joka maksaa veronsa (tai ainakin yritys jonka puitteissa hän työskentelee oletetaan kotimaisuutensa vuoksi verovilpittömäksi). Suomityttö ei myöskään voi hyvinvointivaltion kasvattina olla seksikaupan ‘uhri’, vaan hänellä täytyy olla jokin hyväksyttävä halu tai tarve työnsä taustalla. Yhteiskunta sulkee silmänsä myös saavutetulta orgasmilta, koska se mitä privaatissa tapahtuu nähdään suomitytön ja asiakkaan välisenä asiana. Suomityttö ei ole huora vaan työntekijä, suomityttö strippaa ja näyttää hyväksytyn kauneutensa (siinä missä thainaisen kauneus sijoittuu etniseen marginaaliin). Suomityttö hyppää ulos marginaalista suomalaisuutensa avulla – mutta viehättää edelleen naisena poikkeuksellisella avoimuudellaan.
Mielenkiintoista on myös se, että suomityttöä saa mainostaa, niin katujen ständeissä kuin nettisivuilla tarpeellisen tiedon kera. (Lähes poikkeuksetta mainitaan kuppikoko, joskus myös satunnaista sosiaalipornahtavaa infoa. Koomisuuden rajan ylittää internetistä kalastettu ilmoitus: ‘Tarjous! Hieronta 20 min 40 € sis. alaston tyttö’)
Kaupunkitilan kokeminen näyttäytyy jokseenkin ristiriitaisena kun ärtymys nousee perinteistä thaimaalaista hierontaa tarjoavien liikehuoneistojen julkisivuista, mutta kotimaisuudella ratsastavien liikkeiden edustojen pornahtavista kuvista tai kuppikokotiedotuksesta ei pahemmin huudella. Näiden toimitilojen historiallinen keskittymä Helsingissä on Vaasankatu, joka Henri Lefebvreä myötäillen tuottaa sitä, mikä juontuu siihen liitetyistä mielikuvista, tiedosta ja ideologioista. Juuri Vaasankadulla suomityttö on tuote, jota voi mainostaa kuin alennusbroileria. Esikokemuksellinen oletus Vaasankadun olemuksesta saattaa olla siunaus ilmentymälleen. Se voi johtaa siihen, että tila ja sen sisäinen toiminta hyväksytään, esimerkiksi siksi että niin on aina tai hyvin kauan ollut. Alueen maine myös ruokkii toiminnan jatkuvuutta.
Ehkä suomitytön suomalaisuus on kadulla tallaavalle riittävä samaistumiskohde, toiminnallisuudessaan vähintään ymmärrettävä, jopa hyväksyttävä, ja vain jännittävällä tavalla poikkeava. Käynee kävelijän järkeen,
Vaasankatu
että suomityttö vetää tanssillaan puoleensa rahansa ansainnutta miestä – ja onhan jokaisella merkittävällä kaupungilla punaiset lyhtynsä.
Voi olla, että kollektiivinen kiinnostus thai -naisia kohtaan kulminoituu ennen kaikkea kahteen asiaan: thai-hierontapaikkojen järjettömään määrään sekä mahdollisuuteen puuttua toimintaan lain puitteissa – pisimmillään epäily prostituutiosta riittää maasta karkottamiseen. Suomalaisuuden ulkopuolelle sijoittuva uhkaava seksikauppa mahdollistaa myös asiasta käydyn julkisen keskustelun ilman personifikaatiota, samalla kun keltainen lehdistö syleilee myyntilukujensa kautta Vaasankadulta nousseita naisjulkkiksia. Vero-ongelmien lisäksi strippipaikat rikkovat 2004 uusittua paritusta koskevaa rikoslakia, koska privaatit voidaan laskea seksityötä varten järjestetyiksi tiloiksi.
Lähteet
Anna Kontula: Punainen eksodus, tutkimus seksityöstä Suomessa
Alan R.H. Baker, Ian S. Black, Robin Alan Butlin: Place, Culture, and Identity
http://blogit.mtv3.fi/kaupunkilainen/2007/09/10/hierontaseksi-syyniin/
http://www.sexwork.net/forum/showthread.php?t=43307
http://www.yoursparadise.com/index.php?sivu=palvelut
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/rikos/2007/10/569274
http://www.artsandletters.fau.edu/humanitieschair/interview-zeit.html
* suomennus omani, ‘work performed one way in one place can have the opposite meaning in another place.’