Suomen pimeä vuodenaika on valotaiteen kokemisessa erityisen suotuisa ja valotaidetta pääsee laajasti näkemään erilaisissa suosituiksi tulleissa pääosin ulkotiloissa järjestettävissä valotaidetapahtumissa, joista tunnetuin on vuosittain järjestettävä Lux Helsinki. Laajalle yleisölle suunnatut julkisissa tiloissa ja rakennetuissa ympäristöissä järjestetyt valotaidetapahtumat ja -näyttelyt ovat kasvattaneet yleistä kiinnostusta valotaidetta kohtaan ja tuoneet marginaalissa olevan taiteenlajin yhä useammalle tutuksi.
Valaistus, valosuunnittelu ja valotaide kiinnostavat myös kaupunkeja, jotka haluavat niiden avulla tehdä kaupungeista viihtyisämpiä, turvallisempia ja elämyksellisempiä paikkoja. Kasvava kiinnostus valotaidetta kohtaan on tuonut valotaiteen isommin julkisen taiteen kentälle, jonne on alettu tuottamaan enemmän pysyviksi tarkoitettuja valotaideteoksia. Yksi laajimpia kokonaisuuksia, jossa julkista valotaidetta voi nähdä on valon kaupunginosaksi nimetty Kruunuvuorenranta Helsingissä. Kruunuvuorenrannan valaistus, valosuunnittelu ja valotaideteokset ovat kokonaisuus, joka on syntynyt vähitellen, kun asuinalueen rakennukset ovat valmistuneet. Tässä artikkelissa pohdin julkista valotaidetta ja sen erityispiirteitä muutaman Kruunuvuorenrannassa sijaitsevan valoteoksen avulla.
Julkinen taide mielletään perinteisesti ulkotiloissa oleviksi veistoksiksi.[1] Valotaide on mediataiteenalaan kuuluva muoto ja esimerkiksi kuvanveistoon verrattuna nuoren taiteenlajin juuret voi jäljittää noin sadan vuoden päähän.[2] Suurta yleisöä kiinnostavien erilaisten valo- ja valotaidetapahtumien ansiosta valotaide on saanut enemmän näkyvyyttä. Kuitenkin monissa tapahtumissa näyttävyys ja viihdyttävyys voivat saada sisältöä suuremman painotuksen, jonka seurauksena valotaiteen teemat, erilaiset muodot ja sisällöt näyttäytyvät kapeampina kuin ne todellisuudessa ovat. Valotaiteesta esiintyvässä kirjoituksessa pohditaankin valotaiteen määritelmää sekä pyritään selventämään valotaiteen ja valosuunnittelun rajoja ja eroja. Valotaiteen tekijät, tapahtumat, ”tehtävät” ja sijoituspaikat ovat moninaisia, ja valotaide tuntuu etsivän paikkaansa ja arvostusta taiteen kentällä. Esille nousevat myös Suomessa tehdyn valotaiteen tutkimuksen ja kirjoitusten niukkuus suhteessa esillä oleviin valotaidetapahtumiin ja valotaideteoksiin nähden. Valosuunnittelija Mia Kivinen on pohtinut ja kirjoittanut valotaiteen ja valosuunnittelun rajoista sekä luokittelutavoista ja kehittänyt valotaiteen määritelmäänsä seuraavasti: ”valotaide on kuvataidetta, jossa valolla on määrittävä rooli joko materiaalina tai teemana. Valo ei ole läsnä vain näkyvyyden takia ja sen laadulla on merkitys.” Kivinen tuo myös esille, että valotaide voi olla muodoltaan melkein mitä vain, esimerkiksi maalaus, performanssi, ympäristöteos tai tekstiilitaidetta, vaikka useimmat valotaideteokset luokitellaankin installaatioiksi tai veistoksiksi.[3] Taiteilija ja tutkija Raisa Kilpeläinen pohtii artikkelissaan ”Valloittava valotaide: Taidemuodon historiaa ja erityispiirteitä kartoittamassa” myös valotaiteen määrittelyä ja toivoo valotaiteesta enemmän tutkimusta.[4]
Kaupunkien rakennettujen ympäristöjen ja julkisen taiteen hankkeissa taide on osana suunnittelua jo varhaisessa vaiheessa ja julkista taidetta toteutetaan prosenttiperiaatteella, jossa rakennusprojektin kokonaisbudjetista nimensä mukaisesti varataan noin yksi prosentti taiteelle. Monista isoimmista arkkitehtuuri- ja rakennushankkeista järjestetään suunnittelukilpailuja. Helsingin kaupunki järjesti Kruunuvuorenrannan valotaiteesta ja -suunnittelusta ”Kruunuvuorenrannan valot” – kilpailun osana World Design Capital Helsinki 2012 juhlavuotta. Arvostelukriteereinä olivat ehdotus yleispiirteissään, sopivuus vaativaan ympäristöön ja suurmaisemaan, taiteellinen kokonaisvaikutelma, elämyksellisyys, kokemuksellisuus ja vetovoimaisuus, visuaalinen ja tekninen kestävyys, energiatehokkuus ja valaistuksen ohjaus, tekninen toteutettavuus, rakennetekniset laatutekijät, ympäristöystävällisyys ja elinkaariominaisuudet, turvallisuus, huollettavuus, ylläpidettävyys, fyysisten ympäristötekijöiden huomioonottaminen ja kustannukset.[5] Korkeatasoisen kilpailun ensimmäinen sija jaettiin kahden ehdotuksen kesken, jotka olivat ”Into the Light” ja ”Luonnon lyhdyt”. Kilpailussa painotettiin sekä valotaidetta että valaistusratkaisuja.[6]
Käsitteellä julkinen viitataan kaikkien (yleisön) yhteiseen, avoimeen ja kaikkien tuntemaan. Julkisella viitataan myös kahteen ominaisuuteen: ensinnäkin julkinen viittaa saavutettavaan sijaintipaikkaan ja toiseksi julkinen viittaa yhteiskunnalliseen osallisuuteen, johon taas liittyy julkinen taho, kuten valtio tai kunta. Julkista taidetta tuotetaan ja hallinnoidaan valtion ja kuntien taidemuseoissa, jotka rahoitetaan verovaroin. Julkisella taiteella onkin yhteiskunnallisia tehtäviä, perinteisesti tämä on – erityisesti monumentaalisen julkisen taiteen kohdalla – tarkoittanut kansan sivistämistä. Vaikka julkisella taiteella ei ole enää samanlaista sivistävää roolia, odotetaan niillä olevan jokin sanoma ja miellyttävän mahdollisimman monia. Julkiselle taiteelle oletetaan aina jokin odotusyleisö, jolle taide on suunnattu ja teetetty. Yleisöllä julkisen taiteen kohdalla tarkoitetaan laajaa yleisöä, kuten kansalaisia. Julkisen taiteen teoksista ja niiden ympäristöstä tulee myös monien arkista ympäristöä ja elettyä tilaa. Virallinen julkinen taide törmää julkisessa ympäristössä epäviralliseen taiteeseen ja visuaaliseen kulttuuriin ja kilpailee esimerkiksi katutaiteen, mainoksien ja graffitien kanssa.[7] Kruunuvuorenrannan valotaiteen yleisöä ovat pääosin alueen asukkaat, mutta alueen valotaiteen ”ympärille” on myös järjestetty tapahtumia ja valotaiteeseen kannustetaan tutustumaan omatoimisesti valotaidekartan avulla, joka löytyy Helsingin kaupungin verkkosivuilta.[8] Uuden Kruunuvuorensillan avauduttua jalankulkijoille ja pyöräilijöille keväällä 2026 Kruunuvuorenrannan valo- ja valotaideteokset ovat kantakaupungin suunnalta saavutettavampia muillekin kuin asuinalueen asukkaille.
Julkinen taide tekee kaupungeista asukkaille ja vierailijoille viihtyisämpiä ja elämyksellisempiä tiloja ja paikkoja. Lisäksi julkisen taiteen avulla voidaan myös vaikuttaa paikkojen identiteettiin, brändäämiseen, houkuttelevuuteen, kiinnostavuuteen, lisätä alueen tunnettuutta ja parhaimmillaan yhteisöllisyyttä.[9] Tällä hetkellä suosituiksi tulleet valotaidetapahtumat ja valotaide sopivat hyvin kaupunkien tavoitteisiin, koska valotaide miellyttää monia ja herättää yleistä kiinnostusta niin tekijöiden, kuraattoreiden kuin kokijoidenkin keskuudessa. Valo materiaalina myös aina levittäytyy tilaan ja valaisee ympäristöään, joten valotaiteella voi olla välineellinenkin arvo, kuten valon tuottaminen, vaikka sen ensisijainen tarkoitus ei olisikaan valaiseminen.
Joissakin valotaideteoksissa valonlähteenä käytetään luonnonvaloa, mutta useimmat valotaideteokset sisältävät keinovaloa. Sähkövalo ja valotekniikka ovat antaneet taiteelle uusia materiaaleja ja ilmaisutapoja, joita aikaisemmin ei olisi ollut mahdollista toteuttaa. Sähkövalo, kuten hehkulamput ja loisteputket sekä erilaiset valoa heijastavat materiaalit ja peilipinnat ovat olleet kineettisen taiteen ja minimalistien käyttämiä materiaaleja. Valotaiteen historiasta voidaan nähdä, että valotaiteen materiaalit ovat kuitenkin moninaiset. Light and Space -liikkeen taiteilijat haastoivat perinteisen taideobjektin ja suosivat aineettomia materiaaleja ja heidän taiteensa materiaaleja saattoi olla valo, pimeys, auringonvalo, varjo, aika ja tila, ääni ja hiljaisuus, tuli, savu ja erilaiset kuidut, mutta myös erilaisia muovit, lasi ja muut valoa heijastavat materiaalit sekä loisteputket, fosforisoidut materiaalit ja projektorit. Heidän mielenkiintonsa kohdistui ruumiillisuuteen, kokemuksellisuuteen, havaitsemiseen, immateriaalisuuteen ja valon ominaisuuteen levittäytyä ympäröivään tilaan.[10]
Teoksien sisältöjen, teemojen ja kontekstien lisäksi julkisten teosten toteuttamisessa pitää ottaa huomioon teoksien elinkaari sekä sisällöllisesti että teknisesti. Julkisen taiteen teokset ovat usein pysyviksi tarkoitettuja ja suunniteltu johonkin tiettyyn paikkaan. Lyhytaikaisten ja pysyviksi tarkoitettujen teosten ”tehtävät” ja elinkaaret vaikuttavat teosten toteutustapaan, materiaaleihin, kestävyyteen, huollettavuuteen ja kustannuksiin.
Valotekniikka ja erilaiset materiaalit kehittyvät jatkuvasti ja valotaideteoksissa voidaan käyttää uusimpia tekniikan innovaatioita, kuten led-lamppuja ja algoritmeja. Kehittynyt tekniikka vaatii moniammatillista teknistä osaamista, mutta myös huoltoa ja ylläpitoa, jotka pitää ottaa huomioon julkisen taiteen kustannuksissa. Monimutkaiset tekniset teokset vaativat myös huoltotoimenpiteitä suorittavilta erityisosaamista.
Kruunuvuorenrantaan on toteutettu monenlaista valotaidetta ja -suunnittelua ja monet teoksista on integroitu rakennuksiin. Kruunuvuorenrannassa asuinrakennuksissa sijaitsevien teoksien huoltotoimet kuuluvat taloyhtiöille tai vuokratalojen omistajille.[11] Kaupungin omistukseen kuuluvia julkisia valoteoksia hallinnoi HAM Helsingin taidemuseo, joka myös huoltaa teokset.
Kruunuvuorenrannan valotaideteoksissa näkyy valotaiteen muotojen, tekniikoiden ja sisältöjen kirjo. Osa alueen teoksista on näyttäviä, kuten Tapio Roseniuksen Öljysäiliö 468 (2012), joka valmistui World Design Capital Helsinki 2012 -juhlavuoden kunniaksi ja käynnisti uuden asuinalueen Kruunuvuorenrannan rakennusprojektin. Öljysäiliö 468 -teos viittaa alueen pitkään historiaan ja on paikkasidonnainen teos. Teoksen toteutuksessa on käytetty uusinta tekniikkaa, kuten led-valoja ja algoritmeja. Teos on myös maisemateos, jonka valon liikkeisiin – suuntaan ja nopeuteen – vaikuttaa tuulen suunta ja voimakkuus. Toinen näyttävä merenrantaan sijoitettu julkisen taiteen valotaideteos on Olafur Eliassonin Pitkän päivänvalon paviljonki (2025), joka on HAM Helsingin taidemuseon kuratoima valoteos. Molemmat valoteokset on sijoitettu merenrantaan ja näkyvät pitkälle, jopa kantakaupunkiin saakka. Toiset alueen teoksista on sijoitettu asuintalojen porraskäytäviin, portaikkoihin tai sisäpihoille puolijulkisiin tiloihin ja ne ovat muodoltaan vähäeleisempiä, etteivät ne häiritsisi asukkaita.
Paikka ja sijainti ovat kaikessa julkisessa taiteessa tärkeitä. Julkisissa rakennetuissa ympäristöissä olevien teoksien äärellä vaikuttavat näköaistin lisäksi myös muut aistit, kuten tunto, haju ja kuulo. Ulkotiloissa olevan julkisen taiteen kokemiseen vaikuttavat aina paikan ja ajan kiertoon liittyvät muutokset, kuten sää, vuodenajat ja vuorokaudenajat. Valotaide on kuitenkin erityisen herkkä näille, koska se tarvitsee näkyäkseen usein hämäryyttä, mutta ei välttämättä pimeyttä.
Teksti: Sanna Jauhiainen
Kuva: Anu Raatikainen
Lähteet
Butterfield, Jan, 1993. Introduction. Teoksessa J. Butterfield The Art of Light and Space. New York: Abbeville Press.
Hannus, Hanna, Huczkowski, Mona. Helsingin Kruunuvuorenrannassa valotaide on osa pihoja ja uuden kaupunginosan identiteettiä. Julkinentaide.fi 24.3.2022. https://www.julkinentaide.fi/fi/helsingin-kruunuvuorenrannassa-valotaide-osa-pihoja-ja-uuden-kaupunginosan-identiteettia.
Jääskeläinen, Lauri, Valotaiteen Kruunuvuorenranta. Aukiolla 12.12.2024. https://aukiolla.fi/valotaiteen-kruunuvuorenranta.
Jauhiainen, Sanna, 2025. Valotaide Suomessa. Tapaustutkimuksena Kruunuvuorenrannan valotaide. Helsingin yliopisto: maisterintutkielma.
Kilpeläinen, Raisa, 2026. Valloittava valotaide: Taidemuodon historiaa ja erityispiirteitä kartoittamassa. Ennen ja nyt: Historian tietosanomat, Vol 26 Nro 1 (2026). https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/164180
Kivinen, Mia, Aika tavallista taidetta. Valotaide ja sen kritiikin väitetty puute. Kritiikin uutiset 11.12.2025. https://kritiikinuutiset.fi/2025/12/11/aika-tavallista-taidetta-valotaide-ja-sen-kritiikin-vaitetty-puute/.
Kruunuvuorenrannan valot -kilpailu. Arvostelupöytäkirja 10.10.2012. https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Suomi/Paatos/2012/Ksv_2012-10-02_Kslk_27_Pk/DB17E141-01A9-43B8-8110-5551346DA2DE/Liite.pdf.
Nummikoski, Milla, 2021. Kaupunkitaide osana kaupunkirakentamisen taidetta. Taide kaupunkikehittämiseen ja -rakentamiseen kytkeytyvänä elementtinä. Teoksessa S. Pekkilä & kumpp. (toim.) Julkisen tilan taiteen tilasta. Puheenvuoroja julkisen taiteen konteksteista. Helsinki: Taideyliopisto.
Ruohonen, Johanna, 2010. Kansallistaiteesta graffitiin. Maalaus julkisena taiteena Suomessa. Teoksessa M. Ijäs & kumpp. (toim.) Kuinka tehdä taidehistoriaa? Turku: Utukirjat / Turun yliopiston taiteiden tutkimuksen laitoksen julkaisuja.
Suomen valotaiteen seura Flash. Mitä valotaide on. https://valotaiteenseura.fi/valotaide/
Viitteet
[1] Ruohonen, 2021.
[2] Valotaiteen seura Flash.
[3] Kivinen, 2025
[4] Kilpeläinen, 2026.
[5] Jauhiainen, 2025.
[6] Kruunuvuorenrannan valot -kilpailu. Arvostelupöytäkirja, 2012.
[7] Ruohonen, 2010.
[8] Hannus ja Huczkowski, 2022.
[9] Nummikoski, 2021.
[10] Butterfield 1993.
[11] Jääskeläinen, 2024.