DocPoint kiertue alkaa New Yorkista

Suomalainen dokumenttielokuva valtaa New Yorkin kesäkuussa
DocPoint aloittaa kansainvälisen kiertueensa MoMAsta

Kymmenvuotias DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali juhlistaa
menestyksekästä taivaltaan suomalaista dokumenttielokuvaa esittelevällä
kansainvälisellä kiertueella. Kiertue alkaa 8.-13.6. New Yorkista DocPoint
NYC – Finnish Documentary Film Event -tapahtumalla, jonka aikana esitetään
47 viime vuosien kotimaista dokumenttielokuvaa. Modernin taiteen museo
MoMAn lisäksi elokuvien esityspaikkoja ovat Scandinavia House,
92YTribeca-kulttuurikeskus ja Union Docs. New Yorkin tapahtumassa nähdään
viisi esityssarjaa, jotka on kuratoinut festivaalin perustaja Arto
Halonen.

Arvovaltaisen MoMAn esityssarjan on suositusten perusteella valinnut
DocPoint-festivaalilla vieraillut kuraattori Sally Berger. Uusien
dokumenttielokuvien lisäksi tapahtumassa nähdään läpileikkaus DocPointin
ohjelmistosta 10 vuoden ajalta. Avajaiselokuva on vuoden 2011
festivaalilla nähty Reindeerspotting – Pako joulumaasta, joka esitetään
tapahtuman aikana MoMAssa joka päivä. Lisäksi nähtävillä ovat mm. elokuvat
Miesten vuoro, Boheemi elää, Ikuisesti sinun, Play God ja Salla – Selling
the Silence.

DocPointin elämäntyöpalkittujen ohjaajien töille omistetussa
esityssarjassa puolestaan nähdään Pirjo Honkasalon, Markku Lehmuskallion,
Lasse Naukkarisen, Peter von Baghin ja Kiti Luostarisen sekä Pekka Lehdon
elokuvia. Oppilastöille on myös oma esityssarjansa, jossa esitetään viime
vuosien menestyneimpiä suomalaisten opiskelijoiden elokuvia. Lisäksi
lapsille ja nuorille suunnatuista dokumenttielokuvista kootussa
DOKKINO-sarjassa nähdään sekä ammattilaisten että lasten itsensä
toteuttamia elokuvia. Elokuvaesitysten ohella viikon aikana järjestetään
keskustelutilaisuuksia ja levittäjätapaamisia.

Tapahtuman jälkeen kesän ja syksyn 2011 aikana DocPoint-kiertue vie New
Yorkin ohjelmistosta valikoituja elokuvia mm. Belgiaan, Ranskaan, Kanadaan
ja Espanjaan. Kiertue on valittu Opetusministeriön kulttuuriviennin
kärkihankkeeksi, ja sen tavoitteena on edistää suomalaisten
dokumentintekijöiden kansainvälisiä yhteistyömahdollisuuksia.

Finnish Documentary Film Event järjestettiin New Yorkissa edellisen kerran
yhdeksän vuotta sitten heti ensimmäisen DocPoint-festivaalin jälkeen.
Tälläkin kertaa tapahtuma järjestetään yhteistyössä Suomen New Yorkin
pääkonsulaatin ja Ulkoministeriön kanssa. Muita yhteistyötahoja ovat AVEK,
Suomen Elokuvasäätiö, Helsingin kulttuurikeskus, Aalto-yliopisto, Opetus-
ja kulttuuriministeriö sekä Yleisradio.

New Yorkin tapahtuman koko ohjelmisto julkistetaan 9.5. osoitteessa
www.docpoint.info.