22.5.2009 Pirkko Holmberg
Alkuvuoden puheenaiheena oli runoilija ja kääntäjä Timo Hännikäisen esseekokoelma Ilman, jossa hän jakoi henkilökohtaista tuskaansa seksin puutteessa elämisestä ja pohti tuon puutteen yhteiskunnallisia ja historiallisia syitä. Kirja on herättänyt monenlaisia reaktioita. Monet ovat suhtautuneet siihen teilaavan negatiivisesti, toisilta on kuullut ylistäviä kommentteja ”esseegenren laventamisesta augustinolaisen tunnustuskirjallisuuden suuntaan”. (Tero Tähtinen, Aamulehti) Oma lukunsa on toki säälittelevä sympatia, jolla Hännikäiselle toivotetaan onnea siipan etsintään. Hännikäisen tituleeraaminen yhdeksi maamme johtavista esseisteistä on mielestäni ennenaikaista. Hänen kirjansa on toki hyvin kirjoitettu ja häkellyttävän omakohtainen, mutta henkisen kypsyyden ja tarkkanäköisyyden osalta siitä ei voi puhua samana päivänä esimerkiksi Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseiden kanssa.
Ymmärtääkseni Hännikäisen ydinajatus, jonka hän lainaa ranskalaiselta kirjailijalta Michel Houellebecqilta, on se, ettei 1960-luvun seksuaalinen vapautuminen merkinnyt todellista vapautumista vaan ainoastaan liberalisoituneisiin markkinoihin verrattavan seksiliberalistisen pelin raaistumista. Tämä peli jakaa ihmiset voittajiin ja häviäjiin. Seksuaalisesta yltäkylläisyydestä tehdään illusorinen normi, jota mainosteollisuus ylläpitää. Hännikäisen kaltainen, syystä tai toisesta vähemmän haluttava, mies jää tässä pelissä pakosta paitsioon.
Hännikäinen sanoo uskovansa, että naisten on paljon helpompi selvitä seksuaaliliberalistisessa pelissä. Vallitsevassa kulttuurissa miesten täytyy tehdä kaikki iskemistarkoitukseen tarvittava työ, naisten osaksi jää vain valita, suostuvatko vai eivätkö. Vuodelta 2008 muistamme Henry Laasasen tutkimuksen Naisten seksuaalinen valta, jolla on monia yhtymäkohtia Timo Hännikäisen kirjaan, ja jonka perusväittämät Hännikäinen sanoo hyväksyvänsä. Sielläkin törmäämme samaan olettamaan, että naisilla olisi seksuaalisessa vaihdantataloudessa ylivoimainen asema. Esimerkiksi netin seuranhakupalstoilla naisten on tosiaan monin verroin helpompaa löytää seuraa kuin miesten. Kokonaan eri asia on, kuinka moni näistä tapaamisista todella johtaa kestävään ihmissuhteeseen.
Laasasen tutkimus käsittelee seksuaalisuutta kauppatavarana tai vaihdettavana hyödykkeenä. Hän peräänkuuluttaa että naisten seksuaalinen valta on otettava huomioon keskusteltaessa taloudellisesta tasa-arvosta. Vaikka naisten palkkataso on pienempi, heillä on partnereidensa ja puolisoidensa kautta enemmän rahaa käytettävissään kuin miehillä. Tosiasiassa taloudellinen riippuvuus miehistä asettaa naiset kuitenkin turvattomaan asemaan, minkä Leila Simonen on uudessa kirjassaan Naiset ja raha osuvasti huomioinut.
Laasanen jättää seksuaalisuuteen liittyvät tunteet huomioimatta, eikä missään vaiheessa problematisoi sitä, voisiko tämä jotenkin vääristää hänen tutkimustuloksiaan. Hännikäinen tekee toisin päin: hän yleistää henkilökohtaiset tunnepitoiset kokemuksensa kulttuurisiksi tendensseiksi. Hännikäinen tekee Laasasen tavoin kvantitatiivisia oletuksia lähtien siitä, että jos aktiiviset miehet luopuisivat seksihurjasteluista, hänen kaltaisilleenkin jäisi jotain. Hännikäinenkin samaistaa seksin epätasaisen jakautumisen taloudelliseen ja poliittiseen epätasa-arvoon. Mielestäni tässä mennään vikaan: tällä perusteella seksin lisääntymisen lisäisi automaattisesti onnellisuutta ja hyvinvointia. Ongelmat piilevät syvemmällä kulttuurimme henkisessä tilassa.
Missä määrin seksin puute on yhteiskunnan ja kulttuurin syytä ja missä määrin Hännikäinen voi syyttää siitä itseään? Kirjan perusteella kirjoittajasta muodostuu kuva hiukan epäsosiaalisena ja tunne-elämästään vieraantuneena miehenä, jolle viettelyyn liittyvä käyttäytyminen ja hienovaraiset viestit ovat vaikeita. Siksi hän jättäisi mieluummin leikin sikseen ja vaatisi seksiä suoraviivaisesti, ilman vaivannäköä. En usko, että Hännikäinen edustaa kovin suuren miesjoukon tunteita, kokemuksia ja elämänasennetta. Hän suhtautuu seksiin kovin pakkomielteisesti ja näkee sen puutteen suurimpana syynä elämänsä ahdistavuuteen. Hännikäisen ratkaisuehdotus seksin puutteen ongelmiin on hämmentävä: seksuaaliset tunteet ja halut kuolettavia lääkkeitä pitäisi saada apteekkeihin vapaasti saataville.
Hännikäinen sanoo kirjassaan saaneensa maksullisista seksipalveluista ikäviä kokemuksia, sillä lämmön ja hellyyden puuttuminen tekee hänet kykenemättömäksi seksiin tilanteen vaatimalla välittömyydellä. Myöhemmissä kirjoituksissaan Hännikäinen antaa maksullisesta seksistä positiivisemman kuvan ja sanoo Vihreässä Langassa 13.2.2009 uskovansa, että ostettu seksi saattaa tulevaisuudessa korvata täysin ei-kaupallisen seksin. (Ehkä rakkauteen ja toisen ihmisen kanssa jaettuun elämään kohdistuva kaipauskin saadaan korjattua sopivilla pillereillä, tällöin nykyisessä maailmanmenossa vain haitaksi oleva heikkous on saatu poistettua?)
Hännikäinen jaottelee akateemiset naiset raa’an huvittavalla tavalla kahteen ryhmään. Ensimmäisen muodostavat sadomasokismiin taipuvaiset feministikummajaiset ja jälkimmäisen ympäriinsä naiskentelevat hyväksikäytetyt bimbot, jotka riittävästi sekoiltuaan ”menevät naimisiin jonkun turvallisen ja hyvin tienaavan miehen kanssa ja alkavat valmistella graduaan jonkun romaanikirjailijan naiskuvasta”. Ehkä Hännikäinen on käynyt väärissä paikoissa etsiessään itseään ymmärtäviä naisia, minkä vuoksi hänen omakohtaiset kokemuksensa naisista ovat jääneet rajoittuneiksi. Yksi selitys voi olla myös Hännikäiselle nuoruudessa muodostunut voimakkaan idealisoitu naiskuva, joka on myöhemmin kokemusten kartuttua romahtanut liioitellun rajusti.
Hännikäinen ärsyttää myös epäillessään, että naisista todella olisi taiteilijoiksi tai ajattelijoiksi, vaikka poikkeuksiakin hän myöntää löytyvän. Naisten ainoaksi panokseksi filosofian historiaan Hännikäinen laskee naistutkimukseksi kutsuttavan sekopäisten tätien ompeluseuran. Tällaista tekstiä lukiessani en ihmettele vähääkään, että Hännikäinen on herättänyt suuttumusta naisten keskuudessa.
Hännikäinen kertoo, että pisimmillään neljä vuotta kestänyt seksin puute on vuosi vuodelta tehnyt hänestä katkeramman, mikä tekee hänen kirjastaan väkisinkin puolueellisen, kärjistävän ja joidenkin silmissä loukkaavan. Kirjoittajan yksinäisyyskierteessä voimistunut epäsosiaalinen arroganssi on tehnyt lähempien kontaktien luomisesta yhä vaikeampaa. Kirja vaikuttaa paikoin kuin ylipitkältä senssipalstan ilmoitukselta, niin tarkkaan Hännikäinen paljastaa siinä sekä koskettavan inhimilliset että myös vähemmän ihailtavat puolensa.
Hännikäinen valittaa naisten asettavan miehille epärealistisia vaatimuksia, rehellisyydellä ei parisuhdemarkkinoilla pärjää. Vanhoina aikoina kuului naisen rooliin kiukutella ja vaatia viihdytetyksi tulemista. Oikeastaan on huvittavaa, että nuoren polven arkkisovinistiksi leimautunut Hännikäinen kääntää sukupuoliroolit tässä ympäri. Toisaalta machoilu on kaukana avoimuudesta, jolla hän kertoo puutteenalaisesta tilassaan. Häntä täytyy ihailla uskalluksesta panna itsensä julkisesti likoon, paljastaa heikkoutensa ja asettua alttiiksi yksinkertaistaville vääristyksille.
Yksinäisyys ja varsinkin seksuaalinen yksinäisyys on aihe, joka aiheuttaa voimakkaita tunteita. Sille on vaikeaa etsiä syitä loukkaamatta jonkun tunteita. Sukupuolten välisten sodan ylläpito ei hyödytä ketään. Ylipäänsä seksin ajatteleminen puhtaasti hyödykkeenä ei mielestäni edistä kenenkään intressiä. Seksin tai sen puutteen vertaaminen yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon tai toimeentulon epätasaiseen jakautumiseen vääristää asiaa, sillä ratkaisuehdotuksista tulee ei-toimivia, dystooppisia yhteiskunnallisia pakkojärjestelmiä tai alistavia kulttuurisia toimintamalleja.
Ihmisen omiin asenteisiin seksuaalisuutta kohtaan tällä on vähän vaikutusta. Seksiä voidaan toki kutsua perustarpeeksi. Tätä tarvetta ei kuitenkaan täytetä yhtä suoraviivaisesti kuin nälkä tyydytetään ostamalla leipää kaupasta, koska siinä on kyse kahden ihmisen kohtaamisesta ja heidän tarpeidensa yhteensovittamisesta. Minua ihmetyttää, miksi seksin yhteydessä puhutaan niin vähän kiintymyksestä, vaikka siitähän siinä minun alkeellisen käsityskykyni mukaan on kyse. Seksi ilman rakkautta tai kiintymystä on esineellistettyä ja sisäisesti kuollutta. Visio uljaasta uudesta maailmasta ilman tunteita käyvine seksikoneineen ei saa minun kannatustani.
Hännikäinen, Timo (2009) Ilman. Esseitä seksuaalisesta syrjäytymisestä. Savukeidas.
Laasanen, Henry (2008) Naisten seksuaalinen valta. Multikustannus.