15.12.2005 Marcel Duchamp
Alla oleva Marcel Duchampin puhe esitettiin Irmeli Hautamäen toimesta Helsingissä pidetyssä Taiteilijan vastuu -seminaarissa 10.12. 2005. Puhe herätti runsaasti keskustelua ja kommentteja puolesta ja vastaan ja puheenvuorot aiheesta ovat tervetulleita edelleenkin mustekala.infon sivustolle.
Puhe on kiinnostava filosofien taustansa vuoksi sillä Duchamp viittaa siinä Max Stirneriin, jonka ajatukset yksilöllisyydestä ja henkisyydestä uskonnollisuuden vastaisina arvoina Duchamp on omaksunut. Myös Nietzschen ajatukset paluusta antiikin henkisyyteen sekä kristinuskon kritiikki ovat lähtökohtaisesti samat kuin Stirnerin.
Kysymys kuuluu, voiko taiteilija asettua uskottavasti vastustamaan yhä kovemmaksi käyvää materialismia ja kilpailua ilman yliopistotasoista intellektuaalista koulutusta ja miten tuon koulutuksen pitäisi muuttua?
Marcel Duchamp:
”Pitääkö taiteilijan mennä yliopistoon?
”Tyhmä kuin maalari.”
Tätä ranskalaista sanontaa, joka on peräisin Henri Murgerin Boheemielämää -aikakaudelta noin vuodelta 1880 käytetään keskusteluissa aina pilapuheena.
Miksi taiteilijaa pitäisi pitää vähemmän älykkäänä kuin ketä tahansa muuta?
”Johtuuko se siitä, että hänen tekninen lähestymistapansa on olennaisesti käsityömäinen eikä sillä ole suoraa yhteyttä älykkyyteen?
Oli asia kuinka tahansa, oletetaan yleisesti, ettei maalari tarvitse mitään erityistä koulutusta tullakseen Suureksi Taiteilijaksi.
Mutta tämä ei päde enää nykyisin, taiteilijan ja yhteiskunnan suhteet ovat muuttuneet jo siitä päivästä alkaen, kun taiteilija 1800 -luvun lopulla varmisti vapautensa.
Sen sijaan että olisi hallitsijan tai kirkon käyttämä artisaani, taiteilija maalaa nykyisin vapaasti, eikä ole yhdenkään mesenaatin palveluksessa, pikemminkin päinvastoin, hän ilmaisee omaa estetiikkaansa.
Toisin sanoen taiteilija on nykyisin täysin integroitunut yhteiskuntaan.
Oltuaan vapaa jo vuosisadan nykytaiteilija esittäytyy tänä päivänä vapaana henkilönä, jolla on samat oikeudet kuin tavallisilla kansalaisilla ja hän on tasavertainen teostensa ostajien kanssa.
Luonnollisesti tällä taiteilijan vapautumisella on vastineena joitakin velvollisuuksia, jotka hän laiminlöisi, jos hän ei olisi muuta kuin elätti tai älyllisesti vähempiarvoinen.
”Hänen velvollisuuksien joukossa eräs kaikkein tärkeimmistä on älyn KOULUTTAMINEN, sillä ammatillisesti älykkyys ei perustu taiteelliseen nerouteen.
On ilmeistä, että taiteilijan ammatti asettuu nyky-yhteiskunnassa samalle tasolle kuin muut ”vapaat” ammatit. Kuten aiemmin, se ei ole enää edusta ylintä käsityöläisyyttä.
Voidakseen pysyä tällä tasolla ja tuntea itsensä tasa-arvoiseksi asianajajien, lääkärien jne. kanssa taiteilijan pitää saada sama yliopistollinen kasvatus.
Ja ennen kaikkea taiteilija näyttelee modernissa yhteiskunnassa tärkeämpää roolia kuin artisaani tai klovni.
Hän asettuu vastatusten sitä maailmaa, joka perustuu brutaaliin materialismiin, jossa kaikkea arvioidaan AINEELLISEN HYVINVOINNIN kannalta, ja jossa uskonto hävittyään suurelta osalta maailmasta, ei ole enää henkisten arvojen tärkein mitta.
Nykyisin taiteilija on eräänlainen henkisten arvojen reservi, joka asettuu täydelliseen oppositioon nykyajan TEHOKKUUSAJATTELUA vastaan, jolle myös tiede varaa kunnian sokealla ihailulla. Sanon sokealla, sillä en usko sellaisten tieteellisten ratkaisujen suureen arvoon, jotka eivät edes kosketa ihmisenä olemisen persoonallisia ongelmia.
Esimerkiksi planeettojen väliset lennot näyttävät olevan ylin esimerkki ”tieteellisestä edistyksestä” ja kuitenkin, loppujen lopuksi, niissä ei ole kyse muusta kuin ihmisen käyttöön tulevan alueen laajentamisesta. En voi välttää toteamista, että tässä on kysymys yksinkertaisesta MATERIALISMIN muodosta, joka vie yksilöä kauemmas ja kauemmas hänen sisäisyyden etsinnästään.
Tämä asettaa nykytaiteilijan toiminnan merkityksen, joka on minun mielestäni riippuu NYKYAJAN AINEELLISESTA EDISTYKSESTÄ”.
”Mitä tulee yliopistolliseen koulutukseen, taiteilijan ei pidä pelätä tarttua aikansa monimutkaisiin suhteisiin. Koulutuksen ansiosta hän saa haltuunsa välineet, joilla pääsee vastustamaan materialismia henkisten arvojen alueelta.
Kun kuvaillaan taiteilijan tilannetta nykyajan taloudellisessa maailmassa, voidaan huomata, että kaikki tavallinen työ on mitoitettu enemmän tai vähemmän siihen käytettyjen tuntien mukaan, kun taas maalauksen tapauksessa aika, joka on käytetty sen tuottamiseen, ei ole laskettavissa sen hintaa määrättäessä, koska hinta vaihtelee jokaisen taitelijan kuuluisuuden mukaan.
Henkiset tai sisäiset arvot, joiden välittäjä taiteilija on, eivät kosketa kuin erillistä yksilöä vastakohtana yleisille arvoille, jotka soveltuvat yksilöön yhteiskunnan jäsenenä.
Ja olen taipuvainen sanomaan, että ilmiasunsa, naamionsa takana ihmisrodun jäsen, yksilö, on tosiasiassa täysin yksin ja ainutlaatuinen ja kaikilla piirteillä, jotka ovat yhteisiä kaikille yksilöille otettuna kokonaisuutena, ei ole mitään osuutta yksilön yksinäiseen eksploosioon, kun hänet jätetään omiin oloihinsa.
Max Stirner on esittänyt tämän hyvin selvästi viime vuosisadalla [1800-luvulla] merkittävässä kirjassaan Der Einzige und Sein Eigentum, ja jos suuri osa koulutuksesta soveltuu näiden yleisten piirteiden kehittämiseen, toinen osa yliopistollisesta koulutuksesta, joka on myös yhtä tärkeä, kehittää yksilön syvempiä ominaisuuksia, itseanalyysia ja henkisen perintömme tuntemista.
Tällaisia ovat ne tärkeät ominaisuudet, joita taiteilija hankkii yliopistossa ja jotka sallivat hänen pitää yllä ja elävänä niitä suuria henkisiä traditioita, joista uskonto näyttää menettäneen otteensa.
Uskon, että tänään enemmän kuin koskaan taiteilijalla on tämä para-uskonnollinen tehtävänsä täytettävänä: hänen täytyy pitää yllä sisäisen näkemyksen liekkiä, jolle taideteos näyttää olevan uskollinen tulkinta maallisella tasolla.
On ilman muuta selvää, että tämän tehtävän täyttämiseksi kaikkein korkein koulutus on välttämätön.”
Marcel Duchamp piti tämän esitelmän Hofstrassa Saksassa järjestetyssä seminaarissa 13. 5. 1960.
Suom. Irmeli Hautamäki . Alkuperäinen teksti on ilmestynyt kirjassa Duchamp du signe, Ecrits (1994). Toim. Michel Sanouillet, Flammarion.