Yökerho on vanhassa puisessa omakotitalossa, jonka lattiat narisevat huolestuttavasti. Seinät ovat bommattu täyteen erilaisia tägejä. Ilmassa leijuu vahva pesuaine, joka koittaa peittää alleen virtsan hajun. Minusta tuntuu, kuin jokainen yökerhon pinta olisi tahmea. Sovimme Stellan kanssa, että tavataan kymmeneltä yökerholla, jotta ehtisimme hetken tanssia tyhjällä tanssilattialla. Taidan olla ensimmäisten joukossa baarissa. Menen baaritiskille ja tilaan happy hour -oluen. Kuulen jonkun huutavan nimeäni. Huutaja on Timo, hän istuu punaisilla nahkasohvilla. Liityn hänen seuraansa, ja hän alkaa välittömästi selittämään jostain Twitter-draamasta, mikä sekoittuu alkuillan indierockin sekaan. Epäilen hetken ajan, tanssittaako indierock tänään ja loukkaantukohan DJ taas, jos toivon häneltä vähän menevämpää tanssimusiikkia. Timo tunkee vaaleanpunaisen iPhonensa näyttöä naamalleni näyttääkseen, miten nasevia twiittejä hän on kirjoittanut ja kuka hänen tunnetuista suomalaisista feministiystävistään on jakanut sen. Seuraavaksi Timo alkaa selittää dickpickeistä ja miten miehet ovat kusipäitä, kun lähettävät niitä ja on aivan täysin eri asia, jos niitä pyydetään, kun silloin siinä on kyse suostumuksesta, mutta ei ole ok lähettää pyytämättä. Timoa naurattaa, miten sitä on niin vaikea ymmärtää. Aivan joo juu niinpä, toistelen Timolle ikään kuin en ennestään tietäisi, mitä suostumus tarkoittaa. Sitten hän kysyy minulta, onko hän kertonut siitä kerrasta, kun hän oli baarissa ja siellä oli joku känninen ukko, joka alkoi ahdistella naisoletettua. Timo oli sitten urheana ilmoittanut asiasta järjestyksenvalvojalle, joka oli puolestaan heittänyt ukon pois baarista. Itseasiassa Timo taisi kirjoittaa tapauksesta kolumninkin. Olenkohan koskaan nähnyt Timoa selvin päin? Lähetän Stellalle tekstiviestejä ja kerron olevani jo täällä… Missä olet? Hetken päästä puhelimeni värisee, yksi uusi viesti, mutta pettymyksekseni huomaan viestin lähettäjän olevan Timo. Timo on linkannut minulle linkin hänen kolumniinsa. En avaa sitä. Ihmisiä alkaa pikkuhiljaa valumaan lisää yökerhoon. Timo huomaa hänen kulttuuriseurapiirikaverinsa saapuvan paikalle ja lähtee jututtamaan heitä. Minua hän ei esittele heille, sillä en ole saanut minkäänlaista tunnustusta, minkä perusteella Timo voisi esitellä minut ystävänään. Minullahan on Instagram-seuraajiakin vain vajaa sata kappaletta. Jään yksin istumaan ja rukoilemaan, että Stella kulkeutuisi ihmisvirran mukana luokseni. Yllättäen viileät kädet peittävät silmäni. Käännyn ja huomaan sen olevan Stella. Hän näyttää siltä, kuin olisi tullut muotinäytöksestä. Hänellä on päällään purppuranvärinen röyhelöinen mekko.
– Vitsi sulla on ihana mekko! sanon Stellalle ja halaan häntä.
– Kiitti! Tää on mun lempparimekko! Stella sanoo.
Ostan minulle ja Stellalle lisää kaljaa. Tanssilattia on ehtinyt täyttyä ihmisistä, jotka tuntuvat tanssimisen sijasta lähinnä keikkuvan rytmittömästi. Tungemme Stellan kanssa keskelle tanssilattiaa. Yritämme päästä mukaan väkinäiseen tanssifiilikseen, mutta musiikki on liian ankeata. Ängen taas ihmismassan läpi, mutta tällä kertaa DJ:n luokse. DJ on pitkä vaalea mies, jolla on hiukset ponnarilla.
– Voiks soittaa Beyoncea?! huudan DJ:lle.
– Ei oo, DJ vastaa.
– Entä Rihannaa?!
– Ei oo!
– Entä Yeboyaah?!
– Ei oo!
Minusta alkaa tuntumaan, että DJ:llä on jotain henkilökohtaista minua vastaan. Pujottelen takaisin tanssilattian keskelle, mutta Stella on hävinnyt. Huomaan Timon tanssivan kulttuuriseurapiirikavereidensa kanssa. Kysyn, näkikö hän, minne Stella meni, mutta Timo ei tiedä. Yritän vilkuilla tarkemmin, näkyykö Stellaa missään. Lähden kiertämään yökerhoa. Anteeksi anteeksi, toistelen ja tönin hellästi ihmisiä pois tieltäni. Humaltunut nainen kaataa vahingossa siiderit päälleni. Kivun yläkerran vessaan siinä toivossa, että siellä olisi lyhyempi jono. Löydän Stellan jonon päädystä. Stella vaikuttaa ahdistuneen oloiselta, mutta hän ei suostu kertomaan, mikä on hätänä. Hän katsoo minua merkitsevästi ja tekee käsillään liikkeen, jossa on sulkevinaan suunsa kuin vetoketjun ja nipistää huulet yhteen. Sitten hän tarttuu kädestäni ja kuljettaa jonon ohi peilien luokse. Hänen kätensä tuntuvat edelleen kylmiltä.
– Sori, sori, me vaa käydää laittamassa huulipunaa! huudan jonossa oleville, mutta he näyttävät liian päihtyneiltä rekistöröidäkseen sanomisiani.
– Mitä mieltä sä oot Timosta? Stella kysyy ja melkein tunnen hänen huulensa korvillani.
– Kai se on iha ok, sanon ja kaivan huulipunapuikon taskustani ja levitän sitä huulilleni.
– Se lääppi mua äsken tanssilattialla ja yritti väkisin suudella, Stella sanoo.
– Oikeesti!
– Mua ällöttää ihan saatanasti!
– Mä en ihan tajuu?! Sehän on vielä joku Twitterin hästägmiituu miesfeministisankari!? En ois ikinä uskonut.
Huomaamme Stellan kanssa samaan aikaan naistenhuoneen ovenraosta Timon kävelevän ohi seurueensa kanssa ja olen ryntäämässä Timon perään, mutta Stella ottaa paidastani kiinni ja vetää lähemmäs itseään. Stella ei halua minun herättävän huomiota. Hän haluaisi vain lähteä pois täältä. Suostun lähtemään ja olemaan hiljaa. Otan Stellaa kädestä ja toivon hikisten kämmenieni lämmittävän hänen sormiaan.
Puemme narikan luona takkeja päälle, mutta Timo huomaa meidät ja halaa. Haistan hänen viinan- ja röökinhajuisen hengityksensä. Hänen kosketuksensa saa happaman nesteen nousemaan kurkkuuni. Työnnän Timon kauemmas itsestäni. Ryntään ulos baarista. Stella tulee perässä. Puemme ulkona loput ulkovaatteet ylle. Lähdemme kävelemään luokseni. Ulkona sataa räntää. Väistelemme vastaan tulevia ihmisiä, jotka huojuvat ja kävelevät siksakkia. Ihmiset odottavat pizzerioiden ulkopuolella ruokiaan. Haistaessani rasvan hajun minullekin tulee nälkä. Sinnittelen kotiin asti. Stella menee luonani suihkuun ja alan valmistamaan poppareita. Katson puhelimestani Instagram-tarinoita. Timo on postannut itsestään selfieitä yhdessä seurapiirikavereidensa kanssa. Heitän puhelimen sängylle pelkäämättä, meneekö se rikki.
– Sen kosketus ällöttää mua vieläkin, Stella sanoo kuivattaessaan tukkaansa pyyhkeeseen.
– Ai Timon? kysyn.
– Joo.
– Mä oon pahoillani.
– Ei tää oo sun vika.
– Mä oon ihan vitun raivoissani, miten se hyötyy tosta sen valkoinen heteromiesfeministihenkilöbrändistä, joka on olevinaan vähemmistöjen ja naisten puolella. Sitku ite sanoo jotain ni onki yhtäkkii hankala ja aggressiivinen! Ja miten paljon se vaa vie tilaa muilta! huudan ja tunnen, kuinka alan vapisemaan.
– Älä…
– Sit se vielä ite on tollainen ahdistelija! Vittu, mikä mulkku!
– Pliis älä puhu siitä! Mä haluun unohtaa sen tapahtuneen, Stella sanoo ja peittää käsillään korvansa.
– Sori… Mä oon hiljaa.
Stella sulloo röyhelömekkonsa muovipussiin ja sulkee sen tiukasti. Lainaan hänelle puhtaita vaatteita. Stella käpertyy peiton alle kuin hakeakseen turvaa. Käyn lämpimässä suihkussa ja tunnen, kuinka lika huuhtoutuu saippuaveden mukana pois, mutta jokin vastenmielinen tunne on pinttynyt syvälle luihin. Tultuani suihkusta Stella selaa puhelintaan ja vaikuttaa edelleen rauhattomalta.
Aamuyöllä pyörin edelleen sängyssäni. Otan puhelimeni ja luen Timon kirjoittaman kolumnin. Timo kannustaa puuttumaan havaitsemaansa häirintään ja ahdisteluun. Jokaisen velvollisuus on rikkoa hiljaisuus. Ryhdyn kirjoittamaan kädet täristen Facebook-päivitystä, mutta Stellan vaimea nyyhkytys keskeyttää minut. Poistan kirjoittamani tekstin luonnoksen. Sen jälkeen poistan vielä Timon Facebook-kavereistani ja lakkaan seuraamasta häntä Twitterissä ja Instagramissa. Suljen puhelimeni ja menen peiton alle. Pinnistän ollakseni hiljaa.
