Porin yksikköön on tultu monenlaisista eri taustoista. Opiskelijoina on ollut eri alojen taiteilijoita, kuvataiteilijoita, korutaitelijoita, valokuvaajia, graafisia suunnittelijoita, käyttöliittymäsuunnittelijoita, muotoilijoita, tanssijoita, taiteen ja median alan opettajia, kulttuurituottajia ja -tutkijoita, sosiologeja ja arkkitehteja, luovan alan yrittäjiä. Porista on valmistunut jo yli sata taiteen maisteria. Tässä esitellään muutamia jo valmistuneita ja vielä opintojaan suorittavia.
Matti Penttilä
Työskentelen ja olen aina työskennellyt erilaisissa televisioon tai yleisemmin av-kulttuuriin liittyvissä toimissa. Miltei jokainen toimenkuva television luovan toteuttamisen puolelta on tullut tutuksi. Lisäksi olen tehnyt dokumentteja, lyhäreitä, musiikkivideoita ja muita teoksia. Tällä hetkellä työskentelen Nelosella promotuottajana.
Olen aina ollut varsin kiinnostunut elokuvasta ja toisinaan myös televisiosta. Tulkinnut ja läpilukenut näkemääni ja pohdiskellut mikä siinä oli hyvää ja huonoa ja miksi. Pyrkinyt paloittelemaan näkemäni osiin. Osittain tästä syystä hain Porin yksikön koulutusohjelmaan. Halusin syventää tietämystäni. Löytää jotain, mitä en tiennyt etsiväni. Varsinainen halu ja tarve lisäkouluttautumiselle syntyi työtilanteeseen kyllästymisen kautta. Ajattelin tämän koulutuksen mahdollisesti avaavan uusia ja parempia mahdollisuuksia.
Koulutusohjelmasta puseroon tarttui lisää teoreettista syvyyttä, jota pystyn hyödyntämään työelämässä esimerkiksi perustellessani mainosfilmin ratkaisuja. Toisin sanoen perspektiiviä ja itsevarmuutta omien mielipiteiden ja päätösten pohjalle. Erittäin arvokasta pääomaa. Sitä en vielä osaa sanoa avaako koulutus jotain kokonaan uusia ovia, mutta vanhat ovet aukeavat nyt varmemmin.
Opiskelua Porissa muistelen ilolla. Jo alkumetreistä asti, koulusta välittyi vahva yhteisöllisyys ja sympaattisuus. Se oli sellainen oma onkalo valtavassa linnassa. Kaikesta tästä ihanuudesta ja söpöydestä huolimatta tai juuri siitä syystä, opetus oli korkealuokkaista. Samaan aikaan lämminhenkistä ja laadukasta. Erityisesti mieleen ovat jääneet Maxin estetiikan luennot. Silkkaa neroutta.
Irma Puttonen
Hakeuduin Visuaalisen kulttuurin maisteriohjelmaan ensimmäisten joukossa vuonna 2004. Olin aiemmin opiskellut taiteen ja viestinnän moninaisia opintoja ja Pori tuntui tarjoavan aiemmin lasketuille perustuksille ja erikanttisille seinille sopivan, koossapitävän katon. Anita Sepän ja Reijo Kupiaisen hyvässä ohjauksessa oli mahdollisuus keskittyä visuaalisen kulttuurin teorioihin ja analysointitaitojen kehittämiseen. Vaikka tutkimustyö Tekes-rahoitteisessa hankkeessa pidensi valmistumistani vuodelle 2007, voin hyvillä mielin todeta, että tiivis kahden vuoden opintoputki antoi uusia työkaluja ja muutti myös ammatillista suuntaani.
En ole ainut, joka löysi uusia työkaluja maisteriohjelmasta. Sillä samaan aikaan kanssani opiskelunsa aloittaneet ovat tällä hetkellä hurjan mielenkiintoinen joukkio: visuaalisesta kulttuurijoukostamme kasvoi muun muassa kirjailija, muusikin ammattilainen, liikejohdon konsultti, koreografi, taiteilijoita, opettajia, taiteen tuottajia, ohjaajia, editoijia, valokuvaajia – kuin myös Vuoden Alumni 2014.
Kenties eniten kiitän – ja hetkittäin kiroilen – Porin opinnoissani kasvanutta kriittisen ajattelun taitoa. Vastakarvaan näkeminen on edellytys hyvälle kulttuurityölle, mutta käytännön työssä on pystyttävä luovimaan nykyisen kulttuuripolitiikan aallokossa. Soutamista ja huopaamista – sitä riittää.
Olen niin Tampereella kuin Porissa ollut ensimmäisten opiskelijoiden joukoissa, kun uusia koulutuksia on rakennettu. Nyt voin enää kaiholla muistella Tampereen ammattikorkeakoulun TTVO:n sekä Taideteollisen korkeakoulun Porin visuaalisen kulttuurin opintoja – molemmat ovat jo historiaa sellaisena kuin minä ne koin.
Anne Salmela
PlatformOpiskelin kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulussa, jonka jälkeen päädyin Poriin asumaan. Koulutus valmisti perinteiseen kuvanveistäjän ammattiin, mutta valmistumisen jälkeen se on jäänyt vähemmälle. On ollut kiinnostavaa ottaa selvää, mistä tässä Porin yksikössä on kyse ja mitä voin saada siitä. Seurasin toimintaa ulkopuolelta vuosien aikana, mutta kokonaisuus ei täysin avautunut minulle, ehkä sen laaja-alaisuuden vuoksi. Kaipasin perehtymistä taiteen teoreettiseen puoleen, mutta tuskin olisin lähtenyt opiskelemaan pelkästään sitä. Taiteen ja teorian yhdistelmä houkutti enemmän. Halusin hahmottaa paremmin taiteen pirstaleista kenttää ja tutkia, minne itse sijoitun sillä kartalla. Keskustelut, kokeilut ja erityisesti muut opiskelijat ovat auttaneet löytämään omaa paikkaa ja vahvistaneet ammatti-identiteettiä enemmän, kuin osasin odottaa. Opiskelu on ruokkinut ajattelua ja avannut merkityksiä omassa työskentelyssä.
Yhteinen nimittäjä teoksilleni on myös löytynyt. Huomasin, että teoksissani ovat usein mukana muut ihmiset jollain tavalla; osallistujina, tekijöinä, valokuvien kohteena. Teoksissani on sosiaalinen puoli jota en ollut tullut ajatelleeksi. Onnistuakseen yhteistyö velvoittaa, mutta myös antaa itselle mahdollisuuden olla suunnittelematta asioita liian pitkälle. Lisäksi mukaan tulee kiinnostava elementti: sattuma. Tuntuu että taide on parhaimmilaan, kun en ole lukinnut sitä vahvasti johonkin lokeroon, vaan teokset voivat hengittää ja elää, osallistujien kädenjälki on näkyvissä. Nyt on meneillään mm. eläkeläisten performanssiryhmän ohjaaminen, yhdessä asukkaiden kanssa toteutettavien kerrostalon kokoisten valo-installaatioiden suunnittelu ja Tesomalle tehdyn tutkimusretken materiaalin editointi. Nautin kuitenkin myös siitä, kun voin kääntyä sisäänpäin, työstää kuvia tai rakennelmia ja miettiä niiden mittasuhteita kaikessa rauhassa ihan loputtomiin. Taide on matka.
Hanne Salonen
KotimmeJossain vaiheessa tajusin, että intohimoinen suhteeni valokuvaan oli haalistumassa. Epäsäännöllisten lehtihommien jälkeen olin ollut Helsingin Sanomissa kuvatoimittajana yhdeksän vuotta. Olin saanut lapset nuorena ja mennyt töihin. Kun hain visuaalisen kulttuurin maisteriohjelmaan, oli päällimmäinen toiveeni altistua ajatuksille, jotka haastaisivat omat ajattelu- ja toimintatapani.
Laitoksen laaja-alainen ja ennakkoluuloton lähestymistapa avarsi käsitystäni kuvasta. Porissa vietetty aika avasi kaksiulotteisen pinnan kokonaiseksi, eläväksi maailmaksi. Koulun ilmapiiri kannusti kokeiluun ja heittäytymiseen. Kiinnostukseni laajeni valokuvasta liikkuvaan kuvaan sekä muun muassa ääneen ja installaatioon. Vaikka pidän itseäni ennen kaikkea käytännön tekijänä, kiinnostukseni teoriaankin heräsi. Tosin maisteriohjelma on niin lyhyt, etten ehtinyt sukeltaa siinä syvälle. Rohkeus teorian kohtaamiseen kuitenkin lisääntyi. Olen myös omaksunut sallivamman asenteen kuvaa kohtaan, enkä ota sitä enää niin kovin vakavasti. Siitä on tullut yksi väline hahmottaa maailmaa, yksi muiden joukossa. Paradoksaalisesti tämä on auttanut minua hyväksymään sitoutumiseni kuvaan ammatillisella tasolla.
Pian valmistumiseni jälkeen vaihdoin työpaikkaa, ja olen nyt kuva-amanuenssina eduskunnassa. Kuvaan talon virallisia tilaisuuksia ja osallistun muun muassa kuva-arkiston ylläpitoon ja kehittämiseen. Teoksia teen harvakseltaan. Tällä hetkellä tunnen vetoa tavanomaisen teoksellisuuteen. Haluan nähdä todellisuuden selvemmin taiteen keinoin. Minulle taide ja käsillä oleva elämä eivät useinkaan näyttäydy erillisinä. Molemmissa pidän olennaisena hiljaisuuden ja läsnäolon mahdollisuutta.
Maarit Suomi-Väänänen
Olen mediataiteilija ja elokuvaohjaaja. Taiteellisen toimintani keskiössä yhdistän kuvataiteen ilmaisumuotoja optisiin mahdollisuuksiin. Teokseni käsittelevät emootioihin, ihmisyyteen, identiteettiin ja kommunikaatioon liittyviä aiheita. Tavoitteenani on tuottaa katsojille iloa, lohtua ja haasteita. Teoksiani on arvioitu komedioiksi, absurdeiksi ja monitulkintaisiksi ja niitä on esitetty festivaaleilla, museoissa, gallerioissa, televisiossa ja tapahtumissa 36 maassa. Seuraavaksi matkaan teosteni kanssa Osloon, Sambiaan ja San Franciscoon.
Teoksiani ovat esittäneet mm. Yle, Mäntän kuvataideviikot, Kiasman Takaikkuna, IDFA Amsterdam, Gallery Space Station 65 Lontoo, Warc Gallery Toronto sekä Festival du Nouveau Cinema Montreal, jossa teokseni voitti Parhaan lyhytelokuvan palkinnon 2009. Lisäksi elokuva-, valokuva- ja installaatioteoksiani on palkittu Italiassa, Alankomaissa, Liettuassa ja Suomessa.
Suomi-Väänänen: Minispectacles
Minulla on elokuvantekijän koulutus ja kuvataiteilijan identiteetti. Valmistuin Taiteen maisteriksi 2008 Taikin visuaalisen kulttuurin maisteriohjelmasta. Opinnot avasivat analyyttistä, konseptuaalista ja reflektoivaa näkökulmaa taiteelliseen työskentelyyn ja kirjoittamiseen. Kohtasin ajattelua, jota en olisi muuten kohdannut.
Tällä hetkellä työstän Taiken kolmevuotisella mediataiteen apurahalla erikoistehostetrilogian kolmatta osa. Ensimmäiset osat ovat Jalkeilla Taas (9min) ja Pöheikön Hönkä (12min). Lisäksi teen 100-osaista Minispektaakkelit sarjaa, joka koostuu minuutin mittaisista teoksista, elokuvallisia haiuista. Koneen Säätiön apurahalla valmistuu 9xSolo, Duo, Trio ja Kvartetti. Ne näyttävät lapsia, lapsellisia, lapsettomia, lapsenmielisiä, ranskalaisia, ranskanperunoita, sekä roska- ja postilaatikoita Yhdysvalloissa, Kanadassa, Ranskassa, Suomessa ja ilmatilassa.
Antti Turkko
Taiteellisen työskentelyni keskiössä on ollut tila, nähtynä niin kontekstina kuin materiaalisena ja mentaalisena lähtökohtana. Käsitän tilan ääriviivana ja ajattelun muotona. Toinen pohjajuonne on erilaisten materiaalien kautta ja niiden avulla tapahtuva ajattelu, joka hahmottuu eri tekniikoita ja välineitä hyödyntävinä teoksina. Teokseni ovat pääasiassa installaatioita, joissa esimerkiksi maalaus, ääni ja erilaiset tilalliset elementit kohtaavat. Toisinaan hyvin käsitteellisetkin lähtökohdat löytävät muotonsa konkreettisissa ja materiaalisissa tulkinnoissa.
3hk
Taustani on arkkitehtuurissa, olen valmistunut arkkitehdiksi Aalto-yliopistosta vuonna 2010. Kautta opiskeluaikani motivaationi oli ollut poikkitaiteellista luonteeltaan ja olin pohtinut myös vaihtoehtoisia väyliä tekemiseni kanaviksi. Kaipasin taiteiden välistä vuoropuhelua ja halusin laajentaa käytännön toimintasädettäni eri välineiden alueille. Muistan katselleeni Porin yksikön kokeelliseksi kuvatun koulutusohjelman tarjontaa ja pidin kiinnostavana sen käytännön tekemisen ja teoreettisen ajattelun yhdistävää lähestymistapaa. Opinnoissa tekemistä reflektoitiin suhteessa nykytaiteen, visuaalisen kulttuurin ja yhteiskunnan ilmiöihin. Koin, että pystyin tässä myös hyödyntämään aikaisempia parin vuoden yliopisto-opintojani muun muassa yhteiskuntatieteiden parista.
Ohjelman yhtenä tavoitteena oli kehittää ja syventää opiskelijan taiteellista tekemistä ja näkemystä ja koen ohjelman vastanneen tässä hyvin omiin odotuksiini. Tekemiseni liittyy edelleen enemmän tai vähemmän tilaan. Opintojen myötä näkökulmani on laajentunut ja käytännön taiteellisen työskentelyn välinevalikoimani rikastunut.
Jenni Yppärilä
Teokseni liikkuvat maalauksen ja kolmiulotteisen työskentelyn välimaastossa. Aiheina käsittelen arkipäiväisiä asioita rakennetun ympäristön kautta. Viimeaikaiset teokseni ovat olleet pääasiassa kolmiulotteisia maalauksia julkisessa tilassa sijaitsevista rakennuksista, kuten kaupoista, huoltoasemista ja alikulkutunneleista. Olen kiinnostunut paikkojen hiljaisista tarinoista. Siitä kommunikaatiosta mitä niissä ja niiden ympäristössä toimivat ihmiset jättävät jälkeensä, tahattomasti tai tietoisesti. Teoksissa esiintyy arkisuudessaan jokaiselle tuttuja ja tunnistettavia paikkoja. Yhtenä lähtökohtana onkin kiinnittää huomiota juuri kohteisiin, joissa suoritetaan arjen rutiineja ja jotka jokapäiväisyydessään ovat menettäneet ohikulkijan havaitsevan katseen.
Pyrkimykseni on jäljentää teoksen kohde totuudenmukaisesti, mutta koen myös tärkeäksi epätäydellisyyden tunteen. Teosten vääristyneet perspektiivit ja maalauksen jälki tuo mukanaan inhimillisyyden. Rakennukset näyttäytyvät teoksissa autioina, mutta kokemus ihmisestä on läsnä. Teokset ovatkin tavallaan enemmän muotokuvia yhteiskunnasta ja sen asukkaista, kuin rakennuksista itsestään.