Haastattelussa turkulaisen Suomalaisen elokuvan festivaalin johtaja Juri Nummelin ja Hanna Hynynen, yksi helsinkiläisen Riviera-elokuvateatterin omistajista, kertovat, miltä kotimainen elokuvaesityksen kenttä näyttää pienten toimijoiden näkökulmasta kahden koronavuoden jälkeen.
Mitä kuuluu kotimaisen elokuvaesityskentän pienille toimijoille koronavuosien jälkeen? Elokuvien esittämistä ovat kahden viime vuoden ajan hankaloittaneet elokuvateatterien toimintaa rankasti rajoittaneet koronasulut. Myös monet elokuvafestivaalit on jouduttu perumaan, siirtämään verkkoon tai järjestämään muuten rajoitetusti. Tämän kevään ajan elokuvateatterit ja -festivaalit ovat päässeet jälleen toimimaan täysimittaisesti. Mutta onko yleisö löytänyt takaisin teattereihin? Millainen on elokuva-alan uusi normaali? Kysymyksiin vastaavat Riviera-elokuvateatterin Hanna Hynynen ja Suomalaisen elokuvan festivaalin Juri Nummelin.
Hanna Hynynen on yksi helsinkiläisen Riviera-elokuvateatterin omistajista, ja hänen päävastuualueenaan on elokuvateatterin ohjelmisto. Vuonna 2016 Kallioon perustettu Riviera on avaamassa uutta elokuvateatteria Punavuoreen syksyllä 2022. Juri Nummelin on toiminut vuodesta 2014 asti turkulaisen Suomalaisen elokuvan festivaalin johtajana. Tänä vuonna 30 vuotta täyttänyt festivaali syntyi Turun yliopiston elokuva- ja televisiotieteen oppiaineen piirissä.
Kuratoinnin merkitys
Ohjelmiston kuratointi on keskeinen prosessi sekä elokuvateattereiden että elokuvafestivaalien toiminnassa. ”Olen yrittänyt saada ohjelmistoa, joka olisi relevanttia nykyaikana, käsittelisi nykyaikaisia kysymyksiä ja toisi nykyaikaisia ääniä esille”, Nummelin kertoo prosessista. Suomalaisen elokuvan festivaalin ohjelmistossa nostetaan vuosittain esiin erilaisia teemoja, joiden alle ohjelmiston elokuvat jakautuvat. ”Tärkeää on aina, ettei vaan näytetä elokuvia, vaan niihin liittyy aina myös kontekstualisointi. Tekijän historiaa tai tuotantohistoriaa, aina koitamme näitä tuoda esille.”
Suomalaisen elokuvan festivaali keskittyi pitkään lähinnä vanhempaan kotimaiseen elokuvaan. ”Aikaisemmin on esitetty hyvin paljon tällaisia studiokauden, Suomi-Filmin ja muiden tuottamia elokuvia 1920–1960-luvuilta. Minusta on kuitenkin tuntunut jo pidemmän aikaa, että sen viehätysvoima tai ihmisten kiinnostus siihen alkaa olla tosi vähäistä. On ollut vaikeaa myös keksiä sellaisia teemoja, ohjaajia ja tekijöitä, jotka kiinnostaisivat ja joilla olisi sellainen ura, että siitä voi koota retrospektiivisiä sarjoja”, Nummelin pohtii. Suomalainen elokuva rajauksena aiheuttaakin hänen mukaansa tiettyjä haasteita ohjelmiston kuratoinnille. ”On elokuvia, jotka olemme näyttäneet viisi tai kuusi kertaa kolmenkymmenen vuoden aikana. On vaikea löytää sellaisia elokuvia, joita ei olisi koskaan näytetty. Tai jos sellaisia on, niin siihen on hyvä syy.”
Nummelin onkin pyrkinyt monipuolistamaan ohjelmistoa uudempien elokuvien sarjoilla. Vuonna 2021 festivaaliohjelmistossa nostettiin esiin maahanmuuttajataustaisten ohjaajien elokuvia, ja vuoden 2022 festivaalilla yksi pääteemoista oli saamelaistekijöiden elokuvat. ”Tuntui tärkeältä poliittiselta eleeltä, että tuodaan myös tällainen elokuva osaksi suomalaista elokuvaa”, Nummelin perustelee. Vuonna 2019 festivaaliohjelmistossa nostettiin esille sarja vanhoja Suomi-Filmin tuottamia naisten käsikirjoittamia elokuvia. ”Tämän tyyppisiä juttuja on ollut tärkeää nostaa esille etenkin, kun tiedostaa sen, että näistä asioista keskustellaan ja ne kiinnostavat ihmisiä. Pitää olla siinä keskustelussa mukana.”
Hynysen mukaan Rivierassa ohjelmisto kuratoidaan yhdessä asiakkaiden kanssa. Hänelle merkittävää kuratoinnin kannalta onkin asiakaskunnan tunteminen laajasti. ”Se on vähän kuin salapoliisityötä, selvittää, mitä elokuvia on tulossa ja poimia kiinnostavia ilmiöitä ja tekijöitä. Yleisömme on hyvin kiinnostunut kulttuurista ja elokuvista. He tietävät, kun on tulossa tiettyjä ilmiöelokuvia ja seuraavat kansainvälistä elokuvakeskustelua. Emme tuo tarjolle pelkästään arthouse-leffaa, vaan myös hyvinkin viihteellistä Hollywood-blockbusteria.” Myös Rivieran ohjelmistossa esitetään vanhempaa elokuvaa uutuuksien rinnalla. ”Klassikot voivat olla teemojensa tai juhlavuosiensa kautta hyvinkin ajankohtaisia”, Hynynen kertoo. ”Klassikoiden suhteen otamme tosi paljon yleisön toiveita vastaan.”
Mikä vetää teattereihin
Ruokaa ja juomaa elokuvanäytöksissä tarjoilevassa Rivierassa asiakaskokemus on nostettu keskiöön. ”Se, että asiakkailla on hyviä elokuvia ja hyvää ruokaa ja juomaa, se on se, mihin me pyrimme. Luomaan keitaan arjen keskelle ja tukemaan eri osa-alueilla nautiskelua ja elämystä”, Hynynen kertoo elokuvakokemuksen keskeisimmistä piirteistä. ”Halu nauttia kulttuurista, ruoasta ja juomasta ja kaupunkikulttuurin fiilistely yhdistävät Rivieran katsojia.”
Asiakaskokemuksen keskeisyys näkyy myös siinä, että elokuvanäytösten jälkeen Rivierassa kerätään palautetta kaikilta asiakkailta. ”Asiakaspalautetta kerätään osittain sen takia, että pysyisimme kärryillä siitä, onko jotain akuuttia parannettavaa, mutta se on myös kivaa fiilistelyä. Saamme järjestään ihan älyttömän hyvää palautetta, mikä on ihanaa”, Hynynen kertoo. Tunnelman ja kohtaamisten lisäksi asiakaspalautteessa nousevat tyypillisesti esiin elokuvateatterin innostunut henkilökunta ja ensiluokkainen asiakaspalvelu.
Nummelinin mukaan elokuvantekijävieraiden läsnäolo näytöksissä houkuttelee yleisöä elokuvateatteriin festivaalilla. ”Vaikka emme ole sellainen festivaali, että yrittäisimme staroilla vetää jengiä paikalle, kyllä sillä on merkitystä. Sillä on ollut todella iso merkitys, kun festivaali perustettiin 90-luvun alussa, koska silloin on ollut vielä elossa tosi isoja nimiä suomalaisen elokuvan historiasta. Risto Orko, Hannu Leminen ja hänen vaimonsa Helena Kara, joka ei ollut ollut julkisuudessa moneen vuoteen, tulivat ensimmäisille festivaaleille. Se oli ihan poikkeuksellista, nykyään ei voi edes kuvitella, mikä olisi yhtä iso asia, koska kaikki ovat kuitenkin koko ajan julkisuudessa”, Nummelin toteaa.
”Katsojien keski-ikä on meillä aika korkea”, Nummelin kertoo. ”Jonkun verran tulee opiskelijoita. Nyt ymmärrettiin tehdä niin, että saamelaisohjaajia käsittelevään paneelikeskusteluun tuli mediatutkimuksen opiskelijoita, jotka oppimispäiväkirjan tekemällä saivat tästä opintopisteitä. Luulen, että alle 30-vuotiaista meidän elokuvamme aika harvaa kiinnostavat. Olen koettanut nimenomaan tätä, että olisi nykyaikaisia ja nykyaikaa käsitteleviä elokuvia.”
Elokuvaesittämisessä on 2000-luvulla tapahtunut merkittävä muutos, kun elokuvia on teattereissa kasvavissa määrin ryhdytty esittämään digitaalisessa muodossa filmikopioiden sijaan. Suomalaisen elokuvan festivaalilla filmiformaatti on säilynyt käytössä, mutta se on vähenemässä. ”Se on asia, joka tulee muuttumaan tässä 10–20 vuoden aikana. Filmikopioiden esittäminen loppuu kokonaan”, Nummelin ennustaa. Osalle katsojista elokuvien katsominen filmiltä on kuitenkin säilynyt elokuvateattereiden keskeisenä vetovoimana. ”Kyllähän niitä filmifriikkejä on, jotka aina haluavat, että näytetään filmiltä. Jotain siinä filmissä on, joka jää pois, kun elokuva näytetään digitaalisesti”, Nummelin myöntää.
Pienet ja suuret toimijat
Kotimaisella elokuvaesityskentällä on paljon erikokoisia toimijoita. Hynysen näkemyksen mukaan Rivieran toimintamallin ero isompiin toimijoihin on suuri: ”Helsingin Tennispalatsissa, joka on se isoin teatteri tällä alueella, on 2600 paikkaa. Jos Tennispalatsi olisi Riviera, siellä olisi aina 170 työntekijää yhdessä työvuorossa. Meillä on siinä määrin paljon ihmisiä aina työvuorossa verrattuna asiakaspaikkoihin.” Keskeistä pienelle toimijalle on elokuvasalin tasainen täyttäminen. ”Meillä pyritään pitämään täyttöasteet aika hyvinä, ettei meillä olisi hirveästi vajaita näytöksiä, mikä aiheuttaa ohjelmoijalle tiettyä painetta”, Hynynen myöntää.
Nummelinin mukaan uutta kotimaista elokuvaa on haastavaa saada esitettäväksi, koska pienen festivaalin on vaikea kamppailla isompien elokuvafestivaalien kanssa halutuista kotimaisista ensi-illoista. ”Totta kai kaikki tuottajat haluavat elokuvansa Rakkautta & Anarkiaa -festarille, Sodankylään, eikä pienelle festivaalille Turkuun”, hän kiteyttää. ”Festivaali on myös hankalaan aikaan vuodesta huhtikuussa, jolloin ei enää ole tulossa ensi-iltoja ennen syksyä. On ymmärrettävää, että levittäjät ja tuottajat haluavat panostaa isoihin tapahtumiin.”
Suomalaisen elokuvan festivaalille suuri haaste on ollut se, miten helposti kotimainen elokuva on nykyään nähtävillä esimerkiksi Yle Areenan ja Elonetin kaltaisissa palveluissa. ”Se määrä suomalaisia elokuvia, joka on helppo saada katsottavaksi, on ihan valtava varsinkin, mitä tulee uusiin elokuviin. Kaikki on käytännössä jollain lailla saatavilla. On vaikeaa kamppailla sitä vastaan”, Nummelin myöntää. ”Olemme käyneet keskusteluja, että Suomalaisen elokuvan festivaali tässä muodossa lopetettaisiin jossain vaiheessa ja tilalle tulisi joku muu elokuvatapahtuma Turkuun.”
Hynynen näkee pienen elokuvateatterin pyörittämisen tarjoavan paljon mahdollisuuksia, jotka suurilta teattereilta puuttuvat. ”Näkisin, että pienemmän salin kanssa kiinnostavia riskejä pystyy ottamaan enemmän, koska on helpompaa myydä sali täyteen, kun se on vähän pienempi. Usein elokuvantekijät ja levittäjät harmittelevat sitä, miten lyhyt elämä elokuvilla teatterissa on”, Hynynen kertoo. Moni elokuva pyörii elokuvateatterissa vain parin viikon ajan, eivätkä yleisöt välttämättä ehdi löytää niitä. ”Ainakin itselleni on joskus käynyt niin, että kuulen, että kiinnostava elokuva on tulossa, ja pari viikkoa myöhemmin sitä ei enää menekään missään. Näenkin, että pienien salien kanssa pystymme antamaan elokuville aikaa tulla löydetyiksi. Elokuville voidaan antaa tilaa hengittää ja kasvaa.”
Pienelle elokuvafestivaalille yksittäisellä isolla elokuvalla ohjelmistossa voi olla suuri merkitys. Suomalaisen elokuvan festivaalilla tämä huomattiin vuonna 2019, kun festivaali sai mahdollisuuden esittää Anna Erikssonin M-elokuvan ensi-illan. ”Elokuvan kaksi näytöstä olivat kolmannes koko festivaalin katsojamäärästä”, Nummelin kertoo. Eriksson teki elokuvan kotimaisen elokuvan tukijärjestelmien ulkopuolella, eikä sitä nähty elokuvateatterilevityksessä muuten kuin elokuvafestivaaleilla. Nummelinin mukaan rohkean kokeellinen elokuva oli hyvin ainutlaatuinen tapaus.
Esitystoiminta pandemia-aikana
Korona-aika pakotti elokuvateatterit miettimään toimintaansa uudestaan. ”Vahva yhteys asiakkaisiin ja yhteisön voima oli paljolti se, mikä kannatteli ja inspiroi meitä keksimään juttuja”, Hynynen kertoo. ”Me emme keksineet niitä vain selvitäksemme, vaan yritimme kehittää tapoja toteuttaa sitä, mitä me muutenkin toteutamme. Haluamme luoda hyviä kokemuksia ja tuoda iloa ihmisten elämään. Löysimme tapoja luoda niitä hyviä kokemuksia keskellä tilannetta, joka oli oikeasti vaikea meille kaikille. Oli ihanaa nähdä, kuinka ihmiset pääsivät nauttimaan toistensa seurasta massiivisilla turvaväleillä yksityisissä elokuvanäytöksissä”, hän kertoo Rivieran koronasulkujen aikaisesta toiminnasta. ”Olin itse lockdownin aikaan paljon töissä yksityisnäytöksissä. Oli ihanaa nähdä, miten ihmisillä oli mukavaa huolimatta siitä, että se oli synkkää aikaa meille kaikille. Se antoi itsellekin valoa lockdownin keskellä.” Yksityisnäytökset mahdollistivat sen, että Rivieran toiminta pysyi aktiivisena rajoitusten ajan, Hynynen toteaa: ”Meillä oli jopa vähän enemmän näytöksiä kuin normaaliaikana. Ne olivat vaan kymmenen hengen porukoille sen sijaan, että ne olisivat isoja yleisönäytöksiä.”
”Korona oli meillekin iso ongelma”, Nummelin kertoo. Vaikka festivaalia ei jouduttu kertaakaan perumaan, kahden edellisvuoden festivaalit oli siirrettävä huhtikuulta uuteen ajankohtaan syksyn alkuun. Vuonna 2020 elokuvien määrää ohjelmistossa jouduttiin kokoontumisrajoitusten myötä vähentämään ja festivaalille kutsuttujen tekijävieraiden tulo perumaan. ”Ajateltiin, että kokoontumisrajoitukset huomioon ottaen ei olisi järkevää tuoda näytöksiin ohjaajaa, koska porukkaa ei tulisi, eikä tullutkaan. Katsojamäärissä arvioituna 2020 ja 2021 olivat todellisia floppeja. Viime vuosi varsinkin, vaikka ohjelmisto oli rautainen”, Nummelin harmittelee. Huhtikuun 2022 festivaalilla tilanne oli Nummelinin mukaan jo parempi, mutta paluuta normaaliin ei ole tapahtunut. ”Esimerkiksi Peter von Baghin Sosialismi-elokuvan näytös ei ollut täynnä, viisi vuotta sitten se olisi ollut.” Von Baghin viimeiseksi jäänyt teos vuodelta 2014 on nähty elokuvateattereissa äärimmäisen harvoin.
Ennen pandemiaa Riviera oli avaamassa toista elokuvateatteria. Tila teatterille löytyi syksyllä 2019, mutta rajoitukset ovat keskeyttäneet projektin useaan otteeseen. ”Tämä on ollut tällainen play-pause-tyyppinen prosessi. Monta kertaa olemme päässeet edistämään ja innostumaan ja tekemään ja viemään asioita eteenpäin, ja sitten on taas tullut uusi lockdown ja on pitänyt laittaa koko projekti, jos ei nyt kokonaan jäihin, niin ruveta jarruttelemaan aika paljon. Ei ole siinä vaiheessa ollut itsestään selvää, että tilanteemme pysyy sellaisena, että voidaan aloittaa tällainen uusi projekti ”, Hynynen kuvaa haastavaa prosessia.
”Etenemällä varovaisesti huolehdimme siitä, että teatteri pysyi kunnossa läpi lockdownien. Pystyimme turvaamaan toimintamme, ja nyt voimme hyvällä fiiliksellä ja isolla luotolla syksyllä avata toisen paikan.”
”Olemme oppineet tässä sen, että me pystymme elämään tällaisissakin tilanteissa. Olemme oppineet skaalaamaan toimintaa ja reagoimaan nopeasti. Se on ollut ehkä se tärkein oppi. Joka kerta se kävi vähän helpommin. Eikä tämä ole varmasti viimeinen pandemia tai erikoistilanne, joka tulee vastaan tässä elämässä. On tärkeää oppia olemaan joustava yllätyksien kohdatessa”, Hynynen tiivistää viime vuosien oppeja.
Kohti uutta normaalia
Rivierassa ihmisten paluu elokuviin on ollut Hynysen mukaan vahvaa. ”Tiedän, että on tiettyjä kohderyhmiä, jotka ovat palanneet teattereihin heikommin. Meillä se ei ole varsinaisesti näkynyt. Into tulla takaisin jo koronan aikana eri lockdownien väleissä on ollut selvä. Ei ole huolestuttanut nyt koronan jälkeen, että ihmiset olisivat tottuneet liikaa jäämään kotiin tai olemaan kuluttamatta erilaisia kulttuuripalveluita. Uskon, että vaatii tiettyä harjoittelua meiltä kaikilta tehdä niitä paluita, mutta meillä ei ainakaan ole ollut valittamista”, Hynynen sanoo. ”Tosi hyviä elokuvia on Suomessa tuotu levitykseen. On ollut helppoa houkutella yleisöjä takaisin kattauksella, joka on ollut tarjolla.”
Nummelinia ihmisten hidas paluu elokuvateattereihin hämmästyttää: ”Minulla ei ole mitään käsitystä mistä se johtuu, ilmeisesti se on ympäri maailmaa vaikuttava ilmiö.” Pandemiaa edeltäviin vuosiin verrattuna ero katsojamäärissä on edelleen huomattava. ”Toivottavasti tämä jossain vaiheessa loppuu kokonaan ja ihmiset löytävät uudestaan. Pelkään kuitenkin, että siinä menetetään kokonaisia vuosikertoja, kun joka syksy tulee esimerkiksi uusia opiskelijoita. Olisi hienoa, että hekin oppisivat elokuvissa käynnin tavan.”
Elokuvia on tänä keväänä tullut ensi-iltaan valtavasti, koska ensi-illat ovat pandemian vuoksi siirtyneet ja elokuvat ovat odottaneet julkaisua pitkiäkin aikoja. Elokuvien kasvanut tarjonta aiheuttaa omat haasteensa ohjelmiston kuratointiin, Hynynen myöntää: ”Kieltämättä oli vähän surullisia valintoja, joita joutui tänä keväänä tekemään. Toisaalta sen myös ymmärtää, miksi näin kävi. Se tuli ehkä vähän puskista se viimeisin lockdown monille, muuten se olisi mennyt paljon sulavammin. Jouduttiin pidättelemään ensi-iltoja pari kuukautta ja sitten rysäyttämään ne kerralla. Haastava tilanne sekä levittäjille että teattereille ja myös vähän harmillinen tilanne monille elokuville, jotka olisivat ansainneet paremman näkyvyyden, joka on hankala saada siinä tilanteessa, kun ohjelmistoa tulvii.”
Nummelin uskoo festivaalien mahdollisuuksiin jatkossakin. ”Kyllä luulen, että tiettyä jengiä kiinnostaa edelleen. Toivon, että löytyy sellaisia elokuvia muille festivaaleille, jotka kiinnostavat. Mutta onhan tämä hankala tilanne ylipäätään. Suoratoisto painaa päälle hullun lailla, ihan käsittämättömän lyhyitä teatterikierroksia isoillakin elokuvilla. Näkee, että isot toimijatkaan eivät enää luota siihen, että jengi löytää elokuvateattereihin.” Hynynen korostaa sitä, kuinka hyvin ala kuitenkin on selvinnyt pandemia-ajan haasteista: ”Aika vähän ruumiita koronan takia kentällä tuli. Näyttää, että ihan kaikki eivät selvinneet, mutta suurin osa selvisi. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on tosi ilahduttavan laaja kenttä erilaisia toimijoita. Täällä on elävä korttelikinojen verkosto. Me olemme perustamassa uutta teatteria. Samaan aikaan isotkin toimijat, kuten Finnkino ja Bio Rex, joka on laajentanut pääkaupunkiseudulle, pistävät teattereita pystyyn ja kehittävät niiden palveluita.”
”Tuntuu, että on varsin hyvä tilanne nähdä elokuvia eri tavoin”, Hynynen jatkaa. ”Se, että se on monipuolisesti mahdollista, tukee ihmisten elokuvateatterissa käyntiä ja elokuvaharrastusta. Kaikki hyötyvät laajasta tarjonnasta ja hyvästä valikoimasta. Samoin on mielettömän siistiä, miten monipuolinen kattaus erilaisia festivaaleja pääkaupunkiseudulla on. Ottaen huomioon kaiken, Helsingissä voi nauttia aivan äärimmäisen monipuolisesta elokuvakulttuurista”, Hynynen toteaa. Nummelin näkee kuitenkin ongelmia erityisesti isojen kaupunkien ulkopuolella: ”Toivoisin, että Suomessa säilyisi rikkaana omaehtoinen elokuvaesitystoiminta, mutta se on jo varmaan jäänyt ainoastaan isompien kaupunkien jutuksi. Pienissä kaupungeissa on vain festivaalit, mutta nekin ovat vain kerran vuodessa. Niillä on merkittävä asema, ne ovat ikään kuin mahdollisuuksia nähdä jotain ihan muuta, mutta niiden lisäksi ei joissain kaupungeissa ole mitään muuta.”
Vaikka suoratoistopalvelut haastavat kilpailussa katsojista, Hynynen ja Nummelin uskovat elokuvateatterien ja festivaalien merkitykseen yleisölle. ”On paljon elokuvia, jotka eivät tule teattereihin eivätkä suoratoistoon. Ainoa mahdollisuus niille ovat juuri festivaalit. Siihen varmaan kannattaa panostaa”, Nummelin huomauttaa. ”Kohtaamiset ja elämyksellisyys tiivistävät mielestäni sen, mikä ajaa ihmiset edelleen ja tulee jatkossakin tuomaan heidät paikan päälle kokemaan elokuvia eikä vaan striimaamaan niitä kotisohvalta”, Hynynen summaa. ”Olen vähän skeptinen sen suhteen, miten kulttuurille käy tämän vuosisadan aikana. Silti pitää yrittää, ei ole mitään syytä vaipua apatiaan tai lakata yrittämästä”, Nummelin toteaa.