Kuvan voima
Mustekala headline 7.3.2006 Irmeli Hautamaki
Viime viikonvaihteen San Francisco Chronicle kertoi kaupungin episkopaalisen Grace Cathedralin tilanneen itselleen Maria Magdalenaa esittävän ikonin. Ikoni juhlisti ensimmäisen naispuolisen episkopaalisen piispan, Barbara Harrisin nimittämistä.
Ikonissa hunnutettu Maria Magdalena pitää vasemmassa kädessään munaa ja osoittaa sitä oikean käden etusormella katsoen tiukasti ja vakavasti kohti. Ikonin tilaaminen ja julkistaminen saattaa olla osa Dan Brownin Da Vinci koodi -kirjan aikaansaamaa vilkkaana käyvää keskustelua naisen asemasta kristillisessä maailmassa. Keskusteluun osallistuvat täällä muutkin kuin uskovat ja syytä onkin, varsinkin feministeillä. Raamatun luomaa naiskuvaa ei pitäisi jättää uskovaisten huoleksi.
Maria Magdalenan ikonin tilaaminen on kriittinen ele positiivisessa mielessä. Se ei raasta kuvia vaan tuo uuden kuvan vanhojen rinnalle. Ikoni viestii visuaalisen kulttuurin tutkijalle kuvan voimaa positiivisessa mielessä. Kuva luo mielikuvia, tässä tapauksessa se muuttaa halveksittuna prostituoituna pidetyn Maria Magdalenan yhdeksi opetuslapseksi muiden rinnalle. Maria Magdalena on pyhä nainen, kuva todistaa. Tietysti sen rinnalla toimii historiallinen tutkimus, joka osoittaa paavi Gregorius Suuren vuonna 591 esittämän prostituoitu syytteen perustuneen virheelliseen tekstin tulkintaan. On kiinnostava kysymys, tekisikö pelkkä tutkimus tai teksti kuitenkaan Maria Magdalenasta kunniallista naista?
Kuvassa on voimaa, myös todessa mielessä. Tämä unohdetaan usein kun puhutaan kriittisesti visuaalisuudesta. Yleensä tällöin kiinnitetään huomiota vain kuvan vaarallisuuteen, sen petollisuuteen, viettelevyyteen ja muuhun sellaiseen lamaannuttavaan vaikutukseen. Kriittinen asenne on tietysti tarpeellinen, mutta se ei ratkaise suhdettamme kuvaan.
Olen lueskellut iltaisin ranskalaisen Joann Sfarin sarjakuvakirjaa The Rabbi’s Cat. Taitava sarjakuvapiirtäjä käsittelee sofistikoituja juutalaisen uskonnon kysymyksiä piirretyn kuvan ja tekstin avulla. Tarinassa on puhuva kissa, joka esittää rabbille häikäilemättömiä uskontoa koskevia kysymyksiä, joita ihminen ei voisi koskaan tehdä. Tarinaahan se vain on ja vieläpä kissan tarinaa, kukaan ei voi loukkaantua kissalle. Kissa pohtii mm. sitä, onko hän juutalainen ja voiko hän saada Bar Mitzvah kasteen. Piirrettynä tarina alkaa elää mielikuvituksessa ja sarjakuvan jälkeen tiedän juutalaisuudesta enemmän kuin koskaan sitä ennen.
Kuvan tehtävä on myös huvittaa. Kulttuuri, joka ei pysty tekemään eroa huvittavaksi tarkoitetun ja vakavan kuvan välillä ei ole kehittynyt esteettinen kulttuuri. Mietin olisikohan vastaavanlainen sarjakuvakirja mahdollinen islamilaisessa maailmassa? Kyseinen kirja on julkaistu vain ranskaksi ja käännetty englanniksi.
Kun kuvien huvittavuus ja viehättävyys tuodaan kirjojen ja kehysten ulkopuolelle urbaaniin ympäristöön, ne jostakin syystä lakkaavat huvittamasta. Julkinen tila ei kestä visuaalista leikinlaskua, jota mainokset muka vitsikkäästi ja seksikkäästi tyrkyttävät.
Urbaanin tilan ja median visuaalisuus lisääntyy kuin uusiutuva luonnonvoima. ”Se täyttää kaikki aistit, jyrää meidät alleen”, kirjoittaa Tero Huotari. Esteettistä kulttuuria opiskelevat nuoret ihmiset haluavat ymmärtää urbaania visuaalista ympäristöä, jossa suurin osa ihmisistä nykyisin jo elää. Mitä sille tapahtuu, kuka sitä hallitsee?
Mitä akateemisella maailmalla on heille tarjottavana? Median ja urbaanin ympäristön visuaalisuutta ja sen muotoja tutkitaan akateemisessa maailmassa kovin vähän. Metodeja ei ole kehitetty lainkaan samalla nopeudella kuin teknologisia välineitä informaation siirtämisen. Visuaalisuuden tai kuvallisuuden tutkimus nojaa perinteiseen esteettiseen ajatteluun. Maalaismaisemaa pidetään yhä hyvän ympäristön esteettisenä mittana.
Kriittisen koulukunnan piirissä on kehitelty vastarinta-ajattelua, joka lähtee esteettisen pintakoreuden epäilystä. Guy Debordin spektaakkeli -kritiikki tuo esille kuvan kaupallisen luonteen kimaltelevana tuotteena. Tätä kriittisyyden aspektia käsittelee Maria Savela kirjoituksessaan. Kaupallisuus tai myyvyys, joka perustuu kuvan miellyttävyyteen, on kuvan julkisen käytön eräs aspekti. Mutta se on vain yksi aspekti. Kauneuden torjuminen ei ole ratkaisu. Kaljupäisyydestä ja maastokengistä kun on helppo tehdä hetkessä uusi esteettinen trendi.