Mustekala kutsui taiteilijat Elian Mikkolan ja Sampsa Pirtolan dialogiin. Tarkempia ohjeita ei annettu, vaan heiltä toivottiin vapaata keskustelua elokuvasta.
Kaksikko ei tuntenut toisiaan etukäteen, mutta heitä yhdistää kokeellinen ilmaisutapa. Turussa syntynyt ja Kanadassa asuva Mikkola toimii osana Montréalissa perustettua La Lumière -kollektiivia. Hän käsittelee työssään ulkopuolisuutta, trans-tematiikkaa ja aika/paikka-suhteita. Lisäksi Mikkola keskittyy työssään digitaalisten ja analogisten muotojen yhdistämiseen. Helsinkiläinen Pirtola on puolestaan vuosina 2010-2016 toteuttanut monitaiteellisia esityskiertueita eri puolilla maailmaa. Parhaillaan hän työstää mobiiliäänikävelyä Helsingin Vallisaareen tulevaksi kesäksi, sodista johtuvaa sukupolvitaakkaa käsittelevää videoteosta sekä esoteerisia kysymyksiä pohtivaa teosta ryhmänäyttelyyn Hudsonin Lightforms -kulttuurikeskukseen.
Mikkola ja Pirtola keskustelivat pikaviestitse muun muassa kokeellisesta elokuvasta ja sen suhteesta valtavirtaan sekä omista työskentelytavoistaan. Kaksikon chat-dialogi julkaistaan tässä (muutamien lyöntivirheiden korjaamista lukuunottamatta) sellaisenaan.
Pe 27.5.22, klo 15.06
Elian
Laitetaan kela rullailemaan. Mikäs kiinnostaisi aloituskohtana Sampsa? Mä olen törmännyt nimeesi muutamaan otteeseen, mutta en usko että olen nähnyt vielä töitäsi, kun oon hieman vieraantunut tästä Suomen taidekentästä. Asun tosiaan Kanadassa ja sieltä käsin teen suurimmaksi osaksi töitä. Tuntuu joskus hankalalta pysyä osana molempien maiden meininkejä. Mutta siis kävin kyyläilemässä hieman sivujasi ja olin tosi kiinnostunut stilleistä, joita oli sun töiden yhteydessä esillä. Niistä jäi sellainen maalauksellinen vaikutelma.
Pe 27.5.22, klo 15.38
Sampsa
Hei – juu tässä keskustelun kehykseksi jätettiin etukäteen niin mukavan väljäksi, että aloituskohdaksi kelpaa varmaan mikä vaan. Mietin tässä vielä että ehkäpä olisi kuitenkin ytimekkäämpää sopia joku tietty aika.
Pe 27.5.22, klo 16.58
Elian
Huomenna klo 13 sopis esimerkiksi hyvin jos se käy sulle?
La 28.5.22, klo 13.10
Sampsa
Jes – eli aloitetaan vaan nyt ja jatketaan tarvittaessa huomenna.
Sampsa
Ihan pari minuuttia vain, niin näppäillään menemään!
Elian
Pistä vaan viestiä sitten kun oot valmis. Mä olen linjoilla nyt.
Sampsa
Jeps – nyt kun tämä viitekehys on niin kovin väljä, mutta elokuvista ja liikkuvasta kuvasta laajemmin ilmeisesti oli tarkoitus rupatella, niin mulle tulee mieleen aloittaa kysymällä että oletko jo ehtinyt näkemään tämän uuden teattereissa pyörivän elokuvan nimeltä Everything Everywhere All at Once?
Elian
No problem! Nää viikonloput ei välttämättä taiteilijan arjessa eroa normaaleista työpäivistä millään lailla, ja aikataulut elää tunnista tuntiin.
Sampsa
Juu – näin se kyllä on.
Sampsa
Mainitsin tuon elokuvan siksi, että siinä yhdistyy kiintoisalla tavalla sellainen erikoinen tyylien ja teemojen kirjo, jotka myös ehkäpä heijastelevat jotenkin tätä aikaa. Mutta jos ei ole leffa vielä tuttu, niin suosittelen sitten vain vilkaisemaan sen!
Elian
Hauska aloitusponkaisu. No en ole vielä kyseistä pätkää nähnyt. Silmäilin sitä Montrealissa, ja taisin katsoa trailerinkin, joka leikkaajan silmään näytti kiinnostavalta, mutta jättäydyin silloin vielä koronatilanteen vuoksi teatteriin menosta.
Elian
Hyvä, että toit vinkin uudestaan pintaan, olin jo ehtinyt unohtaa sen.
Elian
Se kyllä vaikutti sellaiselta mainstreamin ehdoilla tehdyltä elokuvalta, jossa on kuitenkin tuotu mukaan jotain erityisempää ja kokeellisempaa ajatusta, mikä kiinnostaa aina. Oli sitten kyse mistä tahansa genrestä tai tuotantomallista.
Sampsa
Juu – mä katsoin kyseisen elokuvan näkemättä traileria tai tietämättä siitä juuri mitään – jossakin oli joku lause kyseisestä leffasta ja se herätti kiinnostuksen. Keskeistä elokuvassa on omasta mielestä tosiaan vahva kokeellisen elokuvan, musiikkivideon ja Hollywood-leffan sekamelska, joka ainakin itselle toimi ja sopi leffan monitasoiseen juoneen. Otin sen esille myös siksi että huomasin nettisivuiltasi että vaikutat itse liikkuvan sujuvasti kokeellisen elokuvan ja draamaelokuvan välillä. Onko jompi kumpi itsellesi läheisempi- vai tukevatko ne toisiaan tasavertaisesti?
Elian
Lisäksi pääosassa BIPOC ryhmään kuuluva, oletettu nainen joka muistaakseni on tuon kriittisen +40 Hollywood-rajan ylittänyt on aina oma vetonaulansa mulle.
Sampsa
Kyllä – elokuvassa on suuri määrä varsin terveiltä tuntuvia ja tietoisia valintoja, jotka osaltaan antavat elokuvalle oman ”auransa”, joka on mielestäni poikkeuksellinen.
Elian
Juu, itseäni kiinnostaa kyllä draama kaikissa muodoissa, mutta en oikein osaa tehdä elokuvaa muuten kuin kokeellisesti, eli mun jutuista tulee yleensä kokeellista draamaa, kokeellista dokkaria tai sitten joku kaikin puolin kokeellinen sekamelska (lainatakseni tätä hienoa sanaa). Käsikirjoitusta en osaa kirjoittaa sellaisessa perinteisessä muodossa, joka on toistaiseksi tavallaan estänyt omaa tekemistä kokonaisvaltaisen draaman puolella. Käytän paljon henkilökohtaista kuvastoa ja found-footage tekniikoita, joten ne myös osaltaan muokkaa omaa tyyliä. Analoginen on itselleni tärkeä väline myös. Taisin mainita tuossa aiemmin jo, mutta siis oman huomioni kiinnitti sun töiden kohdalla nuo vaikuttavat still-kuvat. Voisin ehkä heittää takaisin kysymyksen siitä, että millainen sun suhteesi on liikkuvan kuvan ja esimerkiksi valokuvan/maalaustaiteen välillä?
Elian
Sitten palatakseni vielä tuohon Hollywood-maailmaan (voidaan hauskasti kerroksellistaa tätä keskustelua), niin oli jotenkin virkistävää nähdä toinen tällainen ison budjetin leffan ”Don’t Look Up” herättävän polemiikkia yleisön kesken monella tasolla, ja osa siitä oli nimenomaan kokeellisempien keinojen käyttämisen ansiota esimerkiksi leikkauspöydällä. Tuntuu että tällainen kritiikki on nimenomaan tarvittavaa ”isomman” elokuvan kentällä.
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Juu, itseäni kiinnostaa kyllä draama kaikissa muodoissa, mutta en oikein…
Tämä draamaelokuvan ja kokeellisen elokuvan suhde on kiinnostava aihepiiri. Hieman perehdyin siihen alkuvuodesta kun aloin tutkimaan kokeellisen elokuvan historiaa hieman perusteellisemmin. Oli kiinnostavaa ja ilahduttavaakin havaita miten poikkeuksellisen kokeellisia juttuja on tehty heti elokuvan alkutaipaleelta lähtien, mutta erityisen kiintoisaa on nähdä miten juonellinen draamaelokuva ja nk. kokeellinen elokuva (joka on toki varsin laaja-, hieman ongelmallinenkin – mutta ehkäpä tämän dialogin kannalta käyttökelpoinen käsite) aina aika-ajoin lähentyvät toisiaan luoden hedelmällisiä uusia muotoja. Tämä Everything Everywhere All at Once on kiintoisa esimerkki tällaisesta. Omassa tekemisessä on juu alkanut ilmenemään maalauksellisuutta. On ollut kiinnostavaa seurata sitä polkua – jonkunlainen ajatus ”liikkuvasta maalauksesta” on pyörinyt mielessä. Hauskaa oli huomata että David Lynchillä oli opiskeluaikoinaan tällainen sama käsite mielessä, joka sitten vei hänet maalaamisesta kohti elokuvaa. Itse kirjoitan kyllä myös ihan tarinoita ja käsikirjoituksia, mutta sovellan niitä täysin kokeelliseen ja abstraktiin kuvamaailmaan.
Elian
Kuulostaa siltä, että meidän mielenkiinnot liikkuvat jokseenkin samoilla vesillä. Hyvä, että nostit esiin tuon kokeellisen elokuvan käsitteen hankaluuden. Sitä kun on niin vaikea just määritellä ja lisäksi joskus tuntuu, että kokeellisesta elokuvasta on myös itsessään tullut sellainen oma lokero, missä toimii vain tietyt, aika valmiiksi määritellyt säännöt. Nimenomaan fiktiivisyys ja ns. kokeellinen elokuva elää sellaista uudelleenmäärittelyn aikaa (tai jos ei elä niin toivon että kohta siirtyisi sellaiseen). Usein olen törmännyt omien töiden kanssa sellaiseen esteeseen, että kun tuo fiktiivisen elementin mukaan, niin kokeellista elokuvaa kannattelevat festarit ja muut esityspaikat eivät halua ottaa tällaisia töitä ohjelmistoon. Itse koen sitten taas tällaiset elokuvat juuri kaikkein mielenkiintoisimpina! Mielenkiintoista kuulla omasta suhteestasi maalauksellisuuteen. David Lynch on hyvä esimerkki tuosta välineiden välillä toimimisesta. Onko väline tässä kohtaa oikea sana? Kiinnostaa kuulla lisää abstrakteista kuvamaailmoista, joita yhdistelet draamallisuuteen. Voidaan ehkä jatkaa tästä huomenna?
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Sitten palatakseni vielä tuohon Hollywood-maailmaan (voidaan hauskasti k…
”Don’t Look Up” oli mielestäni myös monella tapaa piristävä tapaus – ja kiinnostava erityisesti teemojensa takia. Myös näyttelijävalinnat ja roolitus olivat mielenkiintoisia. Vaikka tämä olikin paikoin varsin viihdyttävä tapaus, niin pohjimmiltaanhan se on varsin rankka leffa, jonka viesti taisi kuitenkin olla suurelle yleisölle tavoitettavampi kuin Lars von Trierin Melancholia (2011), jossa periaatteessa oli sama tematiikka. Von Trier elokuvan nimen mukaisesti verhosi melkoisen kolkkoon tunnelmaan, jonka muistan jättäneen katsojana aika yksin valtavien ajatusten ja pohdintojen kanssa. Oletan tämän olleen Trierin tavoitteena. Don’t Look Up taisi periaatteessa jättää jonkunlaisen toivon kipinän (miten elokuvan sitten tulkitseekaan) siinä missä Melancholia kokonaisuudessaan lienee avoimempi erilaisille tulkinnoille.
La 28.5.22, klo 14.28
Elian
Oon sun analyysistä samaa mieltä. Nää on aika hyvät esimerkit just tästä erosta, mikä näyttää olevan kehityssuuntana pitkän draaman puolella. Tuntuu, että 2000-luvun alku oli sellaista synkän realismin aikaa, ja nyt ollaan siirtymässä jonkinlaiseen post-ajattelun piiriin. Tää näkyy esimerkiksi vertaamalla elokuvia kuten Mysterious Skin (2004) tai Lilja 4-Ever (2002) viime vuosien teoksiin Promising Young Woman (2020) tai Zola (2021), joissa samaa aihetta ja kokemusta käsitellään hyvin eri otteella. Tämä on todellakin, kuten kuvasit, piristävää.
Elian
Myös tietysti se, että vihdoin elokuvantekijöiden joukkoon on päässyt (päästetty) enemmän muita, kuin valkoisia cis-miehiä vaikuttaa tähän kehitykseen.
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Kuulostaa siltä, että meidän mielenkiinnot liikkuvat jokseenkin samoilla…
Kyllä – olen samaa mieltä että lokeroiminen on helposti suuri haaste luovuudelle, enkä usko sen edesauttavan minkäänlaisen taiteellisen kentän etenemistä. Lokeroiminen lienee lähtökohtaisesti taiteen välittäjien- erilaisten taiteen markkinoiden ja teollisuuden alojen luomuksia. Ehkäpä se on kuitenkin aihepiiri, johon emme nyt tässä dialogissa lähde syvemmin, mutta sitäkin olisi ainakin lyhyesti kiintoisaa sivuta. Varmasti elämme jatkuvaa uudelleenmäärittelyn aikaa – mutta myös paluuta menneeseen – tai ainakin siihen menneisyyden tutustumiseen. Esimerkiksi monet edesmenneet kokeellisen elokuvan pioneerit – Mary Ellen Bute, Kurt Kren, Stan Brakhage tai vähemmän tunnetut Jordan Belson tai Marie Menken ovat kokeneet internetin kautta vähintään pientä uutta tulemista, sillä nyt heidän elämäntyönsä on ensimmäistä kertaa (ainakin osittain) erittäin laajan katsojakunnan tavoitettavissa. Tämä oli ainakin Stan Brakhagen harras toive – siis että suuri yleisö löytäisi kokeellisen elokuvan. Niin kutstutun kokeellisen elokuvan suurimpia ongelmia lienee sen saavutettavuus – miksei myös tunnettavuus. Herää kysymys esimerkiksi miten paljon jotakin kokeellista elokuvaa opetetaan peruskoulussa tai lukiossa. Tässä olisi valtaisa työsarka (jota Suomessa ollaan varmasti toki tehty paljon ja tehdään jatkuvasti). On kiinnostava trendi että myös kokeellisempaa elokuvaa esittävät suoratoistopalvelut kuten MUBI ovat alkaneet ainakin hieman nostamaan päätään – ja niitä pystyy katsomaan myös Suomessa/Euroopassa. Mainitsemasi haaste festareiden kohdalla ilmenee myös television kohdalla – ollaan varsin kaukana Nam June Paikin visioista television mahdollisuuksista kokeellisen elokuvan välittäjänä, mutta tietenkin sitten internet on alkanut toimittamaan tätä ”virkaa”. Eräs muusikkoystävä totesi kuitenkin hieman lakonisesti että vaikka on upeaa että musiikkiaan voi julkaista varsin vapaasti, niin on eri asia löytää yleisöä sen oman sisältönsä äärelle. Samahan toki pätee elokuvaan – tekijöitä on enemmän kuin koskaan, mutta voi hyvin kysyä minkälaiset sisällöt sitten kuitenkin tarjonnan tulvassa vievät voiton. Lynch on kiinnostava ”välittäjähahmo” – katsoin uusimman Twin Peaks sarjan (Twin Peaks: The Return 2017) vasta vastikään ja olin häkeltynyt sen kompleksisuudesta niin tarinan- kuin kuvamaailman tiimoilta. On häkellyttävää että Lynch saa taiteellisesti niin ”erikoisia” ideoita lävitse television ja suoratoistopalvelujen- sekä myös Hollywoodin kautta. Lynchin visioista ja ”filosofioista” ja myös hänen taiteessaan ilmenevästä maailmankuvasta voi toki olla montaa mieltä, mutta on nähdäkseni kaikkien hieman kokeellisempien tekijöiden etu (riippumatta mitä he taiteellaan yrittävät sanoa), että on tällaisia poikkeuksia normistossa.
Sampsa
Hei nyt tarvitsee tältä päivältä lopetella – mutta jatketaan huomenna! Tässä on pöydällä valtaisasti kiinnostavia aiheita, joista on helppo jatkaa. Mukavaa päivän jatkoa!
La 28.5.22, klo 15.46
Elian
Ihan totta, että internet ja streamaus ovat avanneet tilaa uudella lailla kokeelliselle sisällöille ja tätä kautta isommat yleisöt ovat löytäneet niiden äärelle. MUBI on mahtava! Ja myös pienempiä, tiettyyn tyyliin, alueeseen tai traditioon keskittyneitä alustoja on tarjolla tai syntyy koko ajan lisää. Lynch jossain kohtaa viimeisimmän pitkän elokuvansa jälkeen ilmoitti ettei enää aio tehdä yhtäkään elokuvaa. Onkin ollut mielenkiintoista nähdä suoratoistopalveluissa tämä elokuvallinen Twin Peaks ”kolmas kausi” joka oli kyllä ihan oma lukunsa (ja näin varmasti oli tarkoitettukin) ja lisäksi lyhytelokuva (elokuva!) ”What Did Jack Do?”, joka näkyi Netflixissä 2020. Tuntuu siltä, että Lynch on kiinnostunut liikkuvan kuvan mahdollisuuksista juuri näissä isomman kotiyleisön kanavissa, jotka ovat esteettömämpiä ja sisältä päin tehtävän kritiikin mahdollisuus ehkä helpompi hyödyntää. Oma suhteeni Lynchiin on vähän ristiriitainen (osaksi noista mainitsemistasi maailmakuvista johtuen). Käytännössä suurimmat teini-ikäni idolit olivat David Lynch, Pedro Almodóvar ja Salvador Dalí. Kaikki vaikeita mies”neroja”, joita valtavirta jaksaa ylistää edelleen viimeiseen hengenvetoon asti. Niin myös minä pitkän aikaa. Mutta on ollut mielenkiintoista kyseenalaistaa heidän asemaansa ja taidettaan uudella tapaa. Samalla kunnioitus tiettyjä asioita kohtaa on määrittynyt eri kriteerein. Almodóvarin queer-rohkeus 90-00-luvulla ja juuri tämä Lynchin jatkuva kokeellisuus ja liikkuvan kuvan muotoilu ja tuon muodon haastaminen ovat asioita joita edelleen arvostan. Mutta toisaalta on pidettävä mielessä, että osasyy sille, että Lynch saa omia ideoitaan läpi näillä isommilla areenoilla liittyy juuri tähän historialliseen statukseen ja arvoon, johon hänet on nostettu. Kritiikin kautta voittoon kuitenkin, sillä onhan se tärkeää, että ne joille annetaan tällainen mahdollisuus, myös käyttävät sen tällä tapaa.
La 28.5.22, klo 17.00
Elian
Tuo toinen pointti, jonka teit kokeellisen elokuvan tunnettavuuteen liittyen on tosi tärkeä. Kanadassa sellainen kansallinen National Film Board teki tosi menestyksekkäästi kokeellista elokuvaa ja sen kanadalaisia tekijöitä tunnetuksi 60-80-luvuilla (samoihin aikoihin kun Brakhage teki tunnetuimmat työnsä) varsinkin animaation puolella. Tukea oli tarjolla sekä tuotantoon että levitykseen. Tällainen olisi nykyaikana myös hienoa. Yksi asia joka vastikään jäi mieleeni pyörimään, oli kun äitini totesi yhden kokeellisen elokuvateoksen nähtyään, että ”Jotenkin sitä aina katsojana etsii liikkuvasta kuvasta sitä tarinaa”. Tämä tuo yksinkertaisuudessaan hyvin esiin nämä katsojan odotukset ja sen, että elokuva nähdään lineaarisena narratiivina. Jos esimerkiksi jo kouluissa esitettäisiin kokeellisia elokuvia, niin näiden odotusten kirjo ja elokuvakerronnan kokonaisvaltainen ymmärrys laajenisi koskemaan mahdollisesti myös ”vertikaalisempia” elokuvia.
Elian
Huomiseen!
Su 29.5.22, klo 13.31
Sampsa
Moro – eli jos sulle onnistuu nyt, niin voitaisiin vielä nyt hetkeksi palata asiaan ja yrittää vaikka vetää jonkunlaisia linjoja yhteen – tai sitten jatketaan huoletta vaan aihioiden laajentamista!
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Oon sun analyysistä samaa mieltä. Nää on aika hyvät esimerkit just tästä…
Tämä on kiinnostava analyysi viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tapahtuvasta muutoksesta. Tämän voi varmasti nähdä tosiaan seurauksena näkökulmien laajenemiseen – ehkäpä myös siihen mitä jo lyhyesti sivuttiin – että tekijöitä on ylipäätänsä enemmän kentällä. Tämähän on seurausta osittain myös välineiden saavutettavuudesta.
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Myös tietysti se, että vihdoin elokuvantekijöiden joukkoon on päässyt (p…
Aivan – tämä on toden totta ehdottoman tärkeä pointti.
Su 29.5.22, klo 14.10
Elian
Näin yhden yön unien jälkeen jäi kiinnostamaan vielä kuulla hieman lisää sun omista aatoksista elokuvantekijänä, joka liikkuu eri muotojen välillä ja kokeellisuutta korostaen. Huomasin myös että musiikkivideot on sulla veressä. Ne onkin mielenkiintoinen ”genre” itsessään kun puhutaan kokeellisuudesta, kerronnallisuudesta, kuvasta ja äänestä ja sitten vielä siitä, että musiikkivideot usein löytää ihan uudenlaisia yleisöjä ja joskus myös sijoittuvat selkeästi valtavirtaan. Olen itsekin tehnyt muutaman kokeellisen kotimaisen musiikkivideon ja lisäksi leikannut muutaman valtavirtaisemman, mutta liittyen meidän aiempiin aihioihin kiinnostaisi kuulla sun mietteitä musiikkivideoiden tekemisen taustalta.
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Näin yhden yön unien jälkeen jäi kiinnostamaan vielä kuulla hieman lisää…
Kyllä – musiikkivideot on varsin kiinnostava taiteen ala.
Sampsa
Musavideoissa kiinnostavalla tavalla tulee erilaiset liikkuvan kuvan muodot yhteen.
Sampsa
Se on kiinnostava hybridi mainoksen ja taideteoksen välillä jossa annetaan ohjaajalle toisinaan taiteelllisesti poikkeuksellisen vapaat kädet.
Sampsa
Jossakin vaiheessa kelasin hieman ”klassisia” Music Televisionin musiikkivideoita 80-90 -luvuilta ja oli kiinnostavaa huomata miten niissä sellainen narratiivinen Hollywood kerronta ja melko vapaa abstrakti ja kokeellinen ilmaisu vaihtelevat.
Elian vastasi lähettäjälle Sampsa
[Alkuperäinen viesti:]
Jossakin vaiheessa kelasin hieman ”klassisia” Music Televisionin musiikk…
Joo ehdottomasti! On mielenkiintoista, että MTV oli yhdessä kohtaa niin vaikutusvaltainen ja suosittu, sama juttu Suomessa Jyrkin aikaan. Siellä nähdyt sisällöt on usein just noudatelleet tuota ison elokuvamaailman narratiivia, mutta visuaalisessa toteutuksessa on sen sijaan otettu paljon enemmän riskejä ja kokeiltu uusia tekniikoita. Tulee mieleen kotimaisena esimerkkinä vaikkapa Daruden Sandstorm -video jossa musiikin konemaista rytmiä mukaillaan kokeellisemmilla leikkaustyyleillä. Tällaistahan metodia kokeelliset formalistit elokuvan puolella usein edelleen toistavat.
Elian
Millä lailla sä itse lähestyt musiikkivideon tekoprosessia yleensä, sehän on aika erilainen siinä mielessä, että ääni tulee aina (vai tuleeko?) ensin, ja se määrittelee sisältöä tai ainakin antaa sille suuntaa eri tavalla.
Sampsa
En ole tehnyt kovin kaupallisia produktioita ja multa videoita tilanneet artistit ovat nähneet mun aikaisempia tekemisiä ja toivoneet samansuuntaisia abstrakteja sekä kokeellisia juttuja. On kiinnostavaa katsella jotakin Mary Ellen Buten ja Oskar Fishingerin 1900-luvun alkupuolen kokeellisia elokuvia ja huomata miten abstraktien musiikkivideoiden estetiikassa sittemmin on ilmennyt paljon sitä samaa, mitä nämä pioneerit ovat tehneet kauan aikaa sitten. Toinen hieman tuntemattomampi kokeellisen elokuvan alalaji, joka on viime aikoina itseäni kiinnostanut (ja jolla näen merkittäviä vaikutuksia musiikkivideoiden estetiikkaan) on nk. ”visual music”. Törmäsin termiin Jordan Belsonin (1926-2011) tuotantoon tutustuessani, sillä eräs Yhdysvaltalainen kollega huomautti että parin vuoden takainen videoteokseni Light Forms Light (An Ode To the Passerby), joka esitettiin Hudsonissa Lightforms kulttuurikeskuksessa Hilma af Klintin piirrustusnäyttelyn yhteydessä muistutti Belsonin tuotantoa.
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Joo ehdottomasti! On mielenkiintoista, että MTV oli yhdessä kohtaa niin …
On kiinnostavaa huomata niitä vanhoja videoita katsoessa miten kokeellisille visuaalisille sisällöille on annettu paljon aikaa ja tilaa. Musiikkivideot ovat tehneet paljon hyvää kokeelliselle elokuvalle, vaikka sekaan mahtuu paljon myös lieveilmiötä, sekä väkevää toistoa.
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Millä lailla sä itse lähestyt musiikkivideon tekoprosessia yleensä, sehä…
No mä olen huomannut että on kiinnostavaa lähestyä videoita eri tavoilla: joskus kuuntelen musiikkia ja yritän nähdä niitä kuvia ja sitten alkaa toteuttamaan saadun mielikuvan- tai jonkun musiikista lähteneen idean pohjalta. Toisinaan musiikki tuo mieleen jonkun jo kuvaamani videopätkän ja video alkaa siitä sitten muotoutua. Aika usein varsinaisen kuvamateriaalin luominen on nopeahko prosessi, mutta editointi saattaa kestää valtavan pitkään. Luulen että jos tekisin yhteistyötä editoijan kanssa, tekisin paljon enemmän musiikkivideoita, mutta editoinnin hitauden takia en ole halunnut tarttua kaikkiin projekteihin. Onko sulla vastaavia kokemuksia ohjaamiesi musiikkivideoiden tai muiden projektiesi tiimoilta?
Elian vastasi lähettäjälle Sampsa
[Alkuperäinen viesti:]
En ole tehnyt kovin kaupallisia produktioita ja multa videoita tilanneet…
Hei tää on todella kiinnostava suositus! En ole aiemmin vielä tutustunut Belsonin töihin, joten täytyypä tehdä näin. On mielenkiintoista nähdä miten ihmisiä tavallaan kiinnostaa luontaisesti tiettyjen elementtien kanssa työskentely ja kokeilu. Samat ideat tavallaan toistuvat ajasta toiseen. Olisikin kiva jos tällainen nähtäisiin ennemmin syklisenä liikkeenä sen sijaan, että jokin on uutta tai vanhaa. Jo ennen käytetyt ideat kuitenkin näyttäytyvät aina eri tavalla ajan kontekstista riippuen.
Elian vastasi lähettäjälle Sampsa
[Alkuperäinen viesti:]
No mä olen huomannut että on kiinnostavaa lähestyä videoita eri tavoilla…
Jännä kuulla tästä sun prosessista. Kuvaatko myös itse vai onko sulla kuvaaja jonka kanssa toteutat uudet materiaalit? Itse teen just usein tuolla jälkimmäisellä tekniikalla jota kuvailit. Olen itse leikkaaja ja tykkään sellaisesta ”repurpose” ajatuksesta liikkuvan kuvan kohdalla, jota usein käytän omissa projekteissa. Kerään siis kuvastoa tasaiseen tahtiin ja ylläpidän sellaista henkilökohtaista filmiarkistoa, josta voi sitten ammentaa. Tuo on hyvin totta omalla kohdalla myös, että leikkauspöydällä kuluu varsinkin musiikkivideoiden kanssa aikaa. Jokainen sekuntti pitää arvioida useaan otteeseen, ja joskus tuntuu että olisi tämän takia leikkaamassa feature-mittaista teosta.
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Hei tää on todella kiinnostava suositus! En ole aiemmin vielä tutustunut…
Toi syklisyys on mun mielestä todella tärkeä pointti ja avaa paljon hedelmällisempiä keskusteluita kuin keskittyminen siihen mikä mahdollisesti ”on jo tehty”, joka on varsin päinvastaista jonkun Stan Brakhagen ideaan ”kouluttamattomasta silmästä” (engl. ”Untutored eye”) – eli että katseen aistille ilmenevää maailmaa ja sen ilmiöitä pyrittäisiin katsomaan ilman ennakkoluuloja – ehkäpä jopa ”lapsenkaltaisin silmin” – eli siis lapsen tavoin samanlaisella ihmetyksellä ja ilolla. On ollut hauska seurata miten filmille kuvaaminen jatkaa olemassaoloaan. Sun nettisivujen- ja AV-arkin sivuilta näkemieni videoiden perusteella sulle on luontaista työskennellä niin filmille kuin digitaalisella puolella. Onko jompi kumpi näistä sulle mielekkäämpi ja haluaisitko hieman kertoa tästä taustasta?
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Jännä kuulla tästä sun prosessista. Kuvaatko myös itse vai onko sulla ku…
Juu mä kuvaan kyllä itse useimmiten – joskus etsin netistä materiaalia jota sitten muokkaan. Kerran ostin ranskasta pari laatikkoa vanhoja hi8 videonauhoja ja niiltä löytyi kiinnostavaa materiaalia – enimmäkseen ysäri filmejä. Tämän lähdeaineiston kanssa olen kanssa leikkinyt jonkun verran. Mutta hieman sama homma kun sulla – eli kuvaan ja kerään materiaalia, jota sitten oikean paikan tullen tulee käytettyä. Tältä pohjalta Agnès Vardan dokkari The Gleaners and I (2000) puhutteli paljon (löytynee MUBIsta!). Elokuva käsittelee erilaista keräilyä ja poimintaa.
Elian vastasi lähettäjälle Sampsa
[Alkuperäinen viesti:]
Toi syklisyys on mun mielestä todella tärkeä pointti ja avaa paljon hede…
Hyvä pointti! Tuo ”lapsenkaltaisten” silmien käyttäminen olisi itsellekin tärkeää jatkossa. Usein sitä unohtaa miten mennä katsojana johonkin juttuun sisään ilman sellaista ennakkoluuloisuutta ja kyynisyyttä. Se kuitenkin on myös omasta mielestä tosi tärkeää, jotta asioita pystyy oikeasti kokemaan ja n ä k e m ä ä n. Joo, mulle filmi on tosi tärkeässä osassa ja sain perehdytyksen siihen Kanadassa professorinani toimineen Mike Rollon johdolla. Siitä lähti aika selkeä reitti itselle liikkuvan kuvan kokeilijana ja varsinkin filmin itse kehittäminen, manipulaatio ja ”ekoprosessointi” on ollut mulle pääosassa viime vuodet. Sitten tuo digitaalisuus on leikkaajana yhdistynyt analogiseen tekemiseen ja teen usein leikkauksen ja jälkityöt diginä. Monet puristit analogisen filmin puolella vannoo edelleen kokonaisvaltaisen analogisen prosessin nimeen, eli kuvaamisesta projisointiin kaikki pitäisi tehdä analogisena, mutta itse olen kiinnostunut hybridi-tekemisestä ja välineiden sekoittumisesta. Se kuvaa parhaiten myös omaa suhdettani liikkuvaan kuvaan. Esimerkiksi nyt kesäkuussa Porvoon Galleria Fikkassa avautuvassa näyttelyssäni teokseni ISTHMUS on valmistettu sekoittamalla ensin 16mm filmikuvaa ja sd-kotivideota digitaalisesti ja sitten uudelleenkuvaamalla filmille oon tehnyt siitä 16mm printin joka sitten projisoidaan galleriassa vanhan filmiprojektorin kautta.
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Jännä kuulla tästä sun prosessista. Kuvaatko myös itse vai onko sulla ku…
Kuvaaminen on mielestäni kaikista hauskin puoli – se on mulle sitä ydinhommaa – leikkaaminen on sitten sellainen välttämätön ”duuni”, josta kyllä nautin yleensä sitten kun olen saanut raakaeditoinnin tehtyä ja työ alkaa löytää uomiaan, mutta toisinaan pelkästään alkuun pääsemisessä voi kestää kauan. Teininä kun kuvasin videokaseteille kavereiden kanssa sketsejä ja erilaisia varhaisia kokeellisia juttuja, ei aluksi ollut mahdollista editoida, kun ei ollut laitteita, vaan jos otos meni pieleen, niin kelattiin hieman taakse ja kuvattiin päälle! Katsoin joitakin näistä pätkistä tässä taannoin ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen ja olin hämmentynyt miten mainioita suoraan kameraan tehdyt leikkaukset olivat! Parhaita paloja olivat tietenkin ne missä aikaisempi pieleen mennyt otos vilahtaa sieltä alta.
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Hyvä pointti! Tuo ”lapsenkaltaisten” silmien käyttäminen olisi itselleki…
Tosi kiinnostava toi 16mm ja sd kotivideon blandaus ja ”uudelleen analogisointi”!
Elian vastasi lähettäjälle Sampsa
[Alkuperäinen viesti:]
Kuvaaminen on mielestäni kaikista hauskin puoli – se on mulle sitä ydinhom…
Haa. Meillä menee hienosti ristiin nämä kuvaus-leikkaus intressit! Mutta itsekin innostun paljon tuosta in-camera editistä! Sitä olen lähinnä tehnyt 16mm filmikameran kanssa, filmin uudelleenvalottamisesta useaan kertaan syntyy joskus hienoja sattumia. Ne virheet on usein kaikkein mielenkiintoisimpia kamerasta ja mediumista riippumatta. Siinä kai kiteytyy myös hyvin tuo kokeellisen prosessin rikkaus kun jaksaa antaa sille omaa tilaa.
Sampsa
Porvoosta ja analogisesta meiningistä tulee mieleen Milja Viidan Bambi, joka oli taannoin esillä Hippolyten galleriassa ja vielä tätä kirjoittaessa (29.5.) esillä Porvoon taidehallissa osana heidän juhlavuottaan. Viita sai käyttöönsä vanhan Disneyn Bambin 35mm kopion (muistaakseni esityskopio), jolle teos perustui. Käytössä hänellä oli vanha 35mm projektori jota hän sitten myös operoi ja tämä oli kiinnostava performatiivinen osuus teoksessa. Itselle esitys oli vaikuttava, sillä olen niin paljon hommaillut lähinnä digitaalisten välineiden parissa, että oli erittäin virkistävää jo pelkästään nähdä kaikki se mekaniikka mikä vanhojen elokuvien pyörittämiseen on vaadittu.
Elian
Joo Milja Viidan Bambi on Must See! Se on myös hieno johdatus analogisen filmin maailmaan sellaisille, joille se ei ole ennestään tuttu. Sellainen hassu yhteys itselläni on Miljaan (filminörtit tapaavat löytää toisensa) että me ystävystyimme, kun hän oli Torontossa LIFT nimisen organisaation ylläpitämässä residenssissä. Näin muutamia otteita tämän kyseisen teoksen alkumetreistä siellä ja nyt Porvoossa valmiin teoksen näkeminen kaikessa komeudessaan oli viime viikolla huikea kokemus. Filmin kanssa työskentelyyn liittyy paljon fyysistä työtä, kemian kanssa pelaamista ja prosessiluontoista hidasta työskentelyä, ja on jotenkin hienoa todistaa kun tällaiset työt valmistuvat ja saavat huomiota.(Ilmeisesti Milja on kuljettanut tuota raskasta 35mm filmiprojektoria eri paikkoihin hevosten kuljetusvaunulla!)
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Haa. Meillä menee hienosti ristiin nämä kuvaus-leikkaus intressit! Mutta…
Virhe on totta tosiaan mahdollisuus, jos sille antaa tilaa – tai katsoo sitä myötätuntoisesti. Elämää siis lienee hyvä elää samoin kuin kokeellinen elokuvantekijä: aina ei mene käsikirjoituksen mukaan – etenkään kun usein ei edes ole sitä käsikirjoitusta! Pettyä voi helposti kun käsikirjoittaa ja ”ohjaa” liian tiukkaan sitä tarinaansa – oli kyse elämästä tai leffasta. Ennakkoluuloton tekeminen, jossa jokainen virhe voi olla mahdollisuus on juuri kokeellisen leffan ytimessä. Eikä suuret leffayhtiöt ole hönkimässä niskaan kun tekee omalla mittatikulla ja muistaa ostaa pitkät kengännauhat, että kengännauha budjetti riittää tarpeeksi pitkälle! Filmille editoimisesta ja elämän elämisestä- sekä filmaamisesta ilman käsikirjoitusta taasen tulee mieleen Jonas Mekasin tuotanto (1922-2019) ja parhaimmillaan 50-vuotta kattavat eeppiset ”elämänkerta elokuvat”. Ne ovat todella meditatiivisia ja inspiroivia teoksia – usein koska niissä ei näennäisesti tapahdu mitään erityistä – muuta kuin elämä, joka tietenkin itsessään on erityistä. Aika näyttää kuka alkaa editoimaan kaikkien maailman valvontakameroiden kuvaamaa aineistoa vuosituhansia kestäväksi elokuvaksi. Siinä olisi editoijiille hommaa muutamaksi elämänkerraksi!
Sampsa vastasi lähettäjälle Elian
[Alkuperäinen viesti:]
Joo Milja Viidan Bambi on Must See! Se on myös hieno johdatus analogisen…
Juu Bambi on kyllä tapaus ja hienoa että on sulle tuttu tapaus. Toivottavasti niillä lukijoilla, jotka eivät ole tutustuneet vielä tulee mahdollisuus tutustua! Hauska mielikuva toi hevosten kuljetusvaunu!
Elian vastasi lähettäjälle Sampsa
[Alkuperäinen viesti:]
Virhe on totta tosiaan mahdollisuus, jos sille antaa tilaa – tai katsoo …
Ihana tapa tuoda yhteen elämää ja kokeellista elokuvaa. Tämä sun filosofia tuo hyvin yhteen monta tässä viestinvaihdossa läpi käytyä juttua ja tavallaan sen, mikä sitten lopulta on tärkeää elämässä ja taiteessa. Vapaus, pysähtyminen, itsensä kuuntelu ja sellainen ”fluid movement” (jolle en nyt keksinyt hyvää käännöstä). Jos loppuu tältä leikkajalta ideat kesken, niin tartun tähän sun esittämään haasteeseen = Vuosituhannen elokuva.
Sampsa
Jes – tässä tuli nyt monta monituista aihetta ja kiinnostavaa juttua, että tätä voisi hyvinkin jatkaa edelleen vaikka kuinka pitkään. Tässä vaiheessa kiitän kuitenkin itse Elian sua tästä varsin ilahduttavasta ja inspiroivasta chat-dialogista ja toivon että Mustekalan tähän asti päässeet lukijat ovat löytäneet kiinnostavia uusia elokuvien tekijöiden nimiä ja näkökulmia tämän keskustelun pohjalta sekä mahdollisesti saaneet kipinää omaan juttuunsa. Tämän ajan suuri mahdollisuus on se, että suuressa osaa maailmaa älypuhelimien yleistymisen- ja elokuvatasoisten kameroiden halpenemisen kautta kokeellisen- ja narratiivisen elokuvan tekijäksi on kynnys madaltunut entisestään. Jokainen video ja filmin pätkä on elokuvan alku, joten mielenkiinnolla katson avoimin silmin mitä tämä aikakausi tuo tullessaan. Mutta – ehkäpä Elian sulla on vielä näihin edellisiin juttuihin jotakin kommentoitavaa, joten jätän viimeisen sanan sulle! Virtaa ja voimaa.
Su 29.5.2022, klo 16.17
Elian
No nyt sanoit niin osuvasti itse Sampsa, että ei mulla tässä sen paljon enempää ole enää lisättävänä. Kiitos itsellesi. Tämä oli todella mielenkiintoinen ja innoittava mahdollisuus keskustella kokeellisesta elokuvamaailmasta ja kaikista sitä ympäröivistä todellisuuksista. Lopuksi voisin tähän vielä listata muutaman itselle tärkeän elokuvantekijän, joiden työt jo vastaavat muutamiin tässä keskustelussa esiin tuotuihin toiveisiin ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin, ja jotka ovat itselleni antaneet paljon. Tässä siis viimeiset suositukset Mustekalan lukijoille: Ste. Anne (2021) by Rhayne Vermette, Bidaaban(2018) by Amanda Strong, North by Current (2021) by Angelo Madsen Minax, Knives and Skin (2019) by Jennifer Reeder. Ihanaa kesää sulle Sampsa ja sitä samaa kaikille Mustekalan tyypeille ja lukijoille!