Tämä teksti on alun perin julkaistu Mustekalassa 4.6.2003 osana lehden ensimmäistä, sittemmin kadonnutta Ihme-nimistä numeroa. Tekstiin ei ole tehty uudelleenjulkaisun yhteydessä sisällöllisiä muutoksia. Ainoastaan ilmeiset lyönti- ja välimerkkivirheet on oikaistu.
Mainostoimisto Saatchin uuden gallerian julkisuuskampanja on onnistunut houkuttelemaan puoli Lontoota nykytaiteen ääreen. Taiteilijat esiintyvät mediassa mallien ja urheilijoiden kanssa, samalla laatulehdet arvioivat taidetta asiantuntevasti.
Maalis-huhtikuussa 2003, muutama viikko ennen Saatchi Galleryn avautumista, lehdissä alkoi näkyä artikkeleita Charles Saatchista ja hänen brittiläisen nykytaiteen kokoelmastaan. Toimittajat ja kriitikot kutsuttiin yksi kerrallaan tutustumaan uuteen, Lontoon keskeisimmällä paikalla sijaitsevaan galleriaan. Saatchi itse ei tapansa mukaan antanut yhtään haastattelua.
Charles Saatchin kokoelman tuntee jokainen britti. Kuuluu yleissivistykseen tietää, että mainostoimiston omistava Saatchi on massiivinen nuoren brittitaiteen keräilijä ja suuressa määrin myös tämän median rakastaman ilmiön takana. Saatchi suosii taidetta joka puhuttaa; hänen kokoelmansa runko on ’sensaatioissa’. Tällaisia kohuteoksia ovat Damien Hirstin formaldehydiin upottama hai ja Tracey Eminin sijaamaton vuode.
Kokoelman lisäksi osa sen taiteilijoista on samojen ’sensaatioiden’ vuoksi brittiläisten seurapiiripalstojen vakiokasvoja, yhtä tunnettuja kuin Elton John tai Kate Moss. Seurauksena on kiinnostava eikä taiteen kannalta yhtään hullumpi kuvio: koska taiteilijoiden elämää seurataan julkisuudessa, myös nykytaiteen tapahtumia seurataan tarkasti. Nykytaide synnyttää näkyviä uutisia. Lehtien lukijat puhuvat taiteilijoista yhtä luontevasti kuin jalkapalloilijoista.
Enemmistö Saatchi Gallerya käsittelevistä ennakkokritiikeistä totesi, että esillä olevat teokset ovat umpituttuja, ”niin 90-lukulaisia”, ja moittivat esillepanoa. Vanhan County Hallin klassinen ja koristeellinen arkkitehtuuri on vaativa vastakohta valkoiseen kuutioon tehdyille teoksille. Osa esillä olevista taiteilijoista antoi haastattelulausuntoja, joiden mukaan koko galleria on ajantuhlausta. Samalla kun lehdistössä spekuloitiin, mitä tapahtuu läheisen Tate Modernin kävijämäärille, Saatchin omat edustajat antoivat uuden gallerian kävijäarvioiksi selvästi vähätteleviä lukuja.
Saatchi Gallery ei julkaissut ainoatakaan maksettua ilmoitusta. Ennakkojulkisuus oli valtavaa, mutta kokonaisuudessaan toimittajien ja kriitikkojen laatimaa ja lehtien näkyvästi julkaisemaa. Time Outin kriitikko Sarah Kent muotoili: Olet ollut viime viikot Zog-planeetalla, ellet tiedä Saatchi Galleryn avautuneen. Ensimmäisen viikonlopun aikana galleriaan tungeksi 100 000 ihmistä!
Lyhyestikin referoituna esimerkki kertoo kahdesta asiasta: ensinnäkin Saatchin ja hänen kokoelmansa maineesta sekä hänen kyvystään rakentaa tyrmäävä julkisuus printtimediassa, tässä tapauksessa kiinnostavasti vielä negatiivisen julkisuuden kautta. Toiseksi se kertoo siitä, miten halukkaasti media on mukana pelissä. Media rakastaa 1990-luvun brittitaidetta. Se on aihe, joka myy ja siitä kirjoittaminen on seksikästä. Sen avulla luodaan kuvaa myös trendikkäästä lehdestä.
Erikseen on mainittava, että gallerian saama näkyvyys ulottui myös kuvataidekirjoittamisen ulkopuolelle. Koska Saatchi ei itse suostu esiintymään julkisuudessa, toimittajat tekivät työn hänen puolestaan. Paparazzit seurasivat Saatchia ja hänen yksityiselämäänsä pengottiin yksityiskohtaisesti.
Saatchi Gallery on nyt ollut auki pari kuukautta. Kirjoittaminen on toistaiseksi tauonnut, mutta kaikki puhuvat galleriasta, he tietävät mitä siellä on esillä, keneltä ja miksi – ja usein heillä on mielipide galleriasta, riippumatta siitä, ovatko he ehtineet käydä siellä vai ei. Se kertoo kirjoittamisen volyymista ja kiinnostuksesta.
Saatchi ei ole poikkeus. Samankaltaisia ilmiöitä rakennetaan jokaisen suurnäyttelyn ympärille, ei kuitenkaan yhtä mielipuolisen runsaana. Sanoma-, aikakaus- ja tyylilehdissä ilmestyvät, eri kohderyhmille suunnatut artikkelit luovat joka kerta kuvan must-tapahtumasta, mutta samalla evästävät katsojat siihen, mitä tuleman pitää. Lukemalla muutaman artikkelin pääsee hyvin jyvälle paitsi näyttelyn ympärillä käytävästä keskustelusta myös näyttelyn sisällöstä ja sen yhteiskunnallisesta ja taidehistoriallisesta kontekstista. Kun laatulehti the Guardian keväällä valotti tulevaa Tizian-näyttelyä esittelemällä taiteilijaa useammassa täysipainoisessa artikkelissa, tabloidi Daily Mail veti esiin taiteilijan alastonkuvia otsikolla ”Have we got nudes for you!”
Teksti: Susanna Pettersson & Timo Valjakka
Taidekritiikki Britanniassa -sarja jatkuu.
