Tanja Parkkonen
Hyytävä pakkanen, -15 astetta vain kiristyi iltaa kohden. Kulttuuritehdas Korjaamon ja HSL:n yhteishanke Kulttuuriratikka lähestyi Lasipalatsin pysäkkiä. Astuin sisään ja etsin sopivan paikan. Oli hiljaista, värillistä ja kylmää. Jokunen ihminen naputteli kännykkäänsä tai puhui siihen hiljaa. Joku toinen puhui hieman kovempaa. Kukaan ei puhunut kuitenkaan toinen toisilleen. Tämä oli kuin mikä tahansa tyypillinen hetki suomalaisen työmatkan parissa. Kukin omiin ajatuksiinsa sulkeutuneena, niin minäkin.
On y va!Tiesin kuitenkin odottaa vähän erilaista ratikkamatkaa. Tia Cohen tulkitsi tällä retkellä Edith Piafia. Aloin kurkistella eteenpäin ja pian hiljaisesti kuuluikin haitarin sointuja. Cohenin ranskalainen ärrä sorahti suloisesti nenänasaalin kera. Kuuntelin, josko ymmärtäisin sanojakin. Samalla aloin sovittaa kokemusta Helsingin pakkasiin. Tulisiko edes hetken sellainen tunne, että olisin Pariisissa 1900-luvulla. Kylmyys kipristi varpaita ja Cohenin kaunis ääni sai lisää kylmiä värähdyksiä kulkemaan selässä. Mietin hetken, miksi en ole toteuttanut vanhoja päätöksiä matkustaa uudestaan Pariisiin. Lähdin harhailemaan muistoissani, miten Pariisissa kuljettiin metrolla, miltä kulkeminen siellä tuntui ja kuinka nuori olin silloin. Kuin vaistonvaraisesti tarkastin lompakkoni olemassaolon ja puristin käsilaukkua entistä tiukemmin.
Kun paikkoja vapautui, siirryin lähemmäksi esiintyjien keskiötä. Olin päättänyt seurata koko esityksen ja tuumia enemmänkin liikkuvan kulttuurin olemusta. Olen jatkuvasti liikkeessä kohti jotain asettamaani päämäärää. Päämäärä on jossain muualla kuin tässä ja nyt. Suunnittelen tulevaa ja valmistaudun siihen. Taiteenkin eteen olen tottunut menemään ja varta vasten pysähtymään. Tässä tapahtuukin nyt jotain aivan muuta. Taide pysähtyy keskelle työmatkaliikennettä sen satunnaisille kulkijoille. Elämys on tahattomasti osa ohikiitävää hetkeä ja omaa matkantekoa. Väitetään, että suunnittelemattomuus on parasta, vaikka harva osaa elää niin. Aisti- tai taidenautinnot harvoin kuuluvat matkustamiseen tai päämäärähakuiseen liikkumiseen.
Täytyy tunnustaa, että itselleni tämä retki oli elämäni ensimmäinen niin, että kuljin ratikalla koko kierroksen. Hämmästelin hetken kokemattomuuttani kaupungilla harhailussa. Eikö juuri tällaista retkeilyä pitäisi oman itsensä vuoksi harrastaa enemmän? Eihän Helsinki Pariisi ole, mutta kutkuttavalta senkin äänet ja vivahteet tuntuvat. Taide-elämyksen tarkoitus on elähdyttää ohikiitävää arkea. Tuoda siihen hohtoa ja pysäyttää kokemaan. Kulttuuriesitys liikkeessä on täten oivallinen keksintö. Kuulin Tia Cohenin huokaisevan esityksen jälkeen, miten hänellä on mahtava fiilis. ”Kukaan muu kuin suomalainen ei voi keksiä jotain tällaista extreme-kulttuuria”. Epäilemättä hän oli oikeassa ja voimme olla ylpeitä kekseliäisyydestä.
Tänä päivänä olemme tulleet tilanteeseen, jossa kulttuurin tulee etsiä uusia muotoja ja elintilaa. Tuottamisenkaan näkökulma ei voi olla vieras. Taiteen erillisyys ihmisten elämästä on tullut tiensä päähän. Tavoite on suunnitella elämykset osaksi jokapäiväisiä hetkiä. Tällöin kulttuuri onkin muotoilua eikä niinkään taidetta. Kaupungin kuva rakentuu työmatkoista ja kaupungilla olemisesta, joten miksei työmatkaakin voisi lähestyä kulttuuriprosessin kautta. Työmatkalla taide on kulutusta varten kuten raitiovaunun liikekin. Kulttuuri on ottanut paikkansa päivittäisen liikkumisen prosessissa.
Vastakritiikki kumpuaa esiin viimeistään tässä vaiheessa. Miksi kaiken pitäisi olla helposti toimivaa ja ilman vaivaa saatavilla? Ihmisille ei saisi aiheutua ponnisteluja elämysten kokemisesta. Taide-elämyksenkin pitäisi olla helposti sulavaa ja nopeasti koettua. Tältä puolelta katsottuna Kulttuuriratikka ilmiönä kieltämättä tuntuu surulliselta. Toisaalta kehitystä ei voi pysäyttää. Tähän suuntaan juna kulkee ja on kulkenut jo kauan.
Tia Cohenin kulttuuriratikkaesitys asetti esiintyjän, tilan ja yleisön luontevaan vuorovaikutukseen keskenään. Tämä johtui toisaalta esiintymistilanteesta mutta toki myös esiintyjän iloisesta persoonasta. Käsillä oli kaupunkitilaan luotu liikkumisen prosessi. Tilanne vastasi ihmisen tarpeeseen kokea, eli olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Esiintyjä jakoi saman kylmän tilan ja hänen esitystään saattoi kommentoida ja hän kommentoida yleisöään. Hän liikkui matkustajien kanssa yhdessä. Häntä saattoi kuvata, äänittää ja vaikkapa laulaa mukana. Yleisö oli aidosti osa esitystä. Raitiovaunun päämäärään tähtäävä liike teki tämän mahdolliseksi kuin itsestään.
Työmatkaliikenteen taide-elämys oli näin muotoiltu tuote, joka oli tehty ihmistä varten. Toimivan vuorovaikutuksen luominen on haasteellista ja aina se ei onnistu lainkaan. Hyvässä ja toimivassa prosessissa tuote toimii yhdessä käyttäjänsä kanssa. Prosessin onnistuminen on sitä, kun ei edes huomaa, että kyseessä on jotain rakennettua. Kulttuuriratikka onnistui tämän kaltaisessa luontevuudessa erinomaisesti. Teos oli aidosti osa kokijan elämää ja kaupungilla liikkumisen prosessia.
On y va!
Kirjoittaja on logististen ja taloushallinnollisten prosessien osaaja ja hallinnoija. Hän työskentelee IT-laitteiden ja -palvelujen parissa sekä opiskelee estetiikkaa.