Mustekala.infon vuoden 2004 ensimmäinen numero keskittyy pääasiassa Elonkorjaajat-taiteilijaryhmään, jota esiteltiin Taidehallin näyttelyssä 13.12.2003–18.1.2004.
Numeron on päätoimittanut Irmeli Hautamäki. (Kansikuvassa maljojen nostoa Todelliset valheet -näyttelyssä vuonna 1970. Kuvaaja: Kari Rainer Pulkkinen. Kuvalähde: Museovirasto / Journalistinen kuva-arkisto. Kansikuva lisätty numeron yhteyteen 3.12.2024.)
”On varhaista sanoa mitään uusien vaihtoehtogallerioiden tulevaisuudesta. 30 vuotta sitten Huvilakadun Cheap Thrills -galleriassa toiminut Elonkorjaajat ryhmä piti sen sijaan juhlanäyttelynsä vuoden vaihteessa Helsingin Taidehallissa. Mustekala.info tarjoilee neljä erilaista arviota näyttelystä, joka jäi mediassa aivan liian vähälle huomiolle.”
”Rakel Liehun teos on mielestäni hienoimpia Schjerfbeckin inspiroimia kertomuksia. Se ei ole elämäkerta vaan romaani, runoilijan tulkinta toisen taiteilijan tajunnasta. Liehu on suhtautunut kohteeseensa samaan tapaan kuin Schjerfbeck itse: malli on vain lähtökohta esteettisen kielen kehittämiselle. Lopputulos on kuitenkin myös näköinen: jälki on yhtä täsmällistä ja hienostunutta kuin Schjerfbeckin parhaissa maalauksissa.”
”Käsitetaide toi mukanaan monitaiteelliset, prosessimaiset produktiot. Tämä oli uutta 1970-luvun Suomessa. […] Kylmän sodan aikainen Suomi ei harrastanut juuri minkäänlaista vuoropuhelua länsieurooppalaisen taiteen kanssa. Varsinaisen suursatonsa Elokorjaajat korjasivat vasta 30 vuotta varhaisten esiintymisiensä jälkeen. Näyttely Helsingin Taidehallissa koostui pitkälti samoista aineksista kuin Nykytaiteen museon Kiasman ja maailman kaikkien nykytaiteen museoiden näyttelyt tänään.”
”Suomen taide-elämässä 70-luku oli monella tapaa merkittävä käännekohta. Jokaisella aikakaudella on oma avantgardensa, 70-luvulla sitä edusti Elonkorjaajat, joka on ansainnut paikkansa suomalaisessa taidehistoriassa. Tämä näyttely oli siitä elävänä todisteena.”
”Elonkorjaajien ryhmä edustaa tyypillistä avantgardistista liikehdintää sekä hyvässä että huonossa. Pääasia oli, että oltiin liikkeellä ja tietyllä asenteella, joka yhdisti ryhmän jäseniä ja erotti sen valtavirrasta. Läheskään kaikki ryhmän aikaansaannokset eivät olleet hyvää taidetta. Avantgardistisena ryhmänä Elonkorjaajia ei voi arvioida lainkaan hyvän taiteen mittapuulla.”
”…Taidehallin näyttelyssä […] nähtiin jo melkein instituutioksi muodostunut ryhmä. Vaikka Elonkorjaajat esiintyvät ryhmäkuvissa, heillä on vain vähän samanlaisia piirteitä. Heidän yhteinen piirteensä on suuri yksilöllisyys, romanttisiin mittoihin yltävä individualismi.”