11.10.2006 Lillukka Enkola
00130Gallery Korkeavuorenkatu 27 ( sisäpiha ) 00130 Helsinki. Auki ti – pe 12-17 ja la – su 12-16.
Tähän aikaan vuodesta on hyvä lähteä metsään ihastelemaan ruskaa ja poimimaan tatteja. Jos tuntuu siltä, että lähin metsä on liian kaukana ja liian märkä, niin jännittävän metsäkokemuksen voi saada myös käymällä 00130Galleryssä Korkeavuorenkadulla.
Tiina Nevanperä on asettanut gallerian intiimiin tilaan tänä vuonna tekemiään metsämaalauksia. Maalari on lähestynyt aihettaan monista näkökulmista, mikä tekee kokonaisuudesta rikkaan ja moniin suuntiin versoilevan, kuin metsän ikään. Teosten tapahtumat sijoittuvat löyhästi metsään, mutta ne ovat tarinoita elämästä yleensä.
Luonto ja metsä ovat taideteosten aiheina ikiaikaisia. Ihmiset pitävät luonto aiheisten teosten katselusta ja taiteilijat niiden tekemisestä. Ateneumissa päättyi juuri Luonnon Lumo-näyttely ja Kiasmassa avautui äskettäin Maisema-näyttely. Tiina Nevanperän metsäaiheinen näyttely on pieni ja omakohtainen edellisten suurten kokonaisuuksien rinnalla.
Taiteilija kertoo näyttelytekstissä omasta suhteestaan metsään: hänelle se on tila, jossa tosi ja kuvitelmat sekoittuvat. Näyttelyssä onkin sadunomainen tunnelma. Vuoret -maisemamaalaus henkii salaperäisyyttä. Mieleeni tulee Tove Janssonin muumien taikavuoret, jonne lähtiessä voi tapahtua mitä vaan. Teoksen metsäiset vuoret ovat pelottavat, mutta sinne uteliaisuus kuitenkin vetää. Metsäpolku on kapean kiikkerä ja mutkan takana voi olla vaikka metsän valtias itse.
Tiina Nevanperän metsässä on karhuja, sininen radioaktiivinen pupu, suojamajoja, tekoripsinen bambi sekä Hannu ja Kerttu. Metsän uumeniin voi paeta todellisuutta, mutta metsää voi käyttää myös kuvaamaan omaa suhdettaan ympäristöönsä. Minulle Tiina Nevanperän metsä vertautuu elämään, metsässä vaelletaan ja välillä se tarjoaa puitteet seikkailuun, niin kuin elämäkin. Seikkailu on tärkeä oppimatka vaikkapa omaan itseensä, sukupuoleensa, asemaansa ympäröivässä maailmassa tai yritys muuttaa asioiden kulkua.
Galleriassa on sisääntulon vieressä myös Hanna Husbergin videoteos. Videon unenomainen ja runollinen tunnelma tarttui minuun ja luultavasti vaikutti vahvasti myös tulkintaani Nevanperän maalauksista. Videoteoksen lähellä olevassa tummassa Mustavetinen järvi-nimisessä maalauksessa klassinen alaston naishahmo palelee vuoren juurella keskellä jylhää vuoristomaisemaa. Mieleeni tulee väistämättä Caspar David Friedfichin Vaeltaja sumun meren yllä-teos, jonka näen silmissäni usein romantiikan ajan maalaustaiteesta puhuttaessa.
Tiina Nevanperän teoksessa kaikki onkin käänteistä. Teoksen nainen ei ole voimakas, vaan alistunut. Naishahmo on leikattu valokuvasta ja liimattu maalauksen päälle. Ulkopuolisuuden vaikutelma on musertava. Nainen ei ole noussut korkealle vuorelle katsomaan maisemaa. Hän on kiveä ja passiivinen. Mehevät siveltimenvedot ja vahva materiaalin tuntu antavat ymmärtää, että tätä teosta ei ole tehty alistuneessa passiivisuudessa.
Siirryn ison karkinpunaisen ballerinateoksen eteen. Olen juuri ollut polttareissa, jossa osallistuimme yhteis-balettitunnille, joten tämä teos kolahti. Nevanperän teos kuvaa mielestäni hyvin sitä hämmentävää epänaisellisuuden tuntemusta, jonka koin, kun en pystynytkään liikkumaan sulavasti.
Lepakko- teos esittää asiansa vastustamattomalla huumorilla. Samanlainen vinksahtanut olo tulee katsoessa bambia esittävää teosta. Räikeillä väreillä maalattuna metsän sydämessä tavattu suloinen bambi voi muuttua muuksi. Näennäisesti söpö onkin jotenkin nyrjähtänyt.
Värikkäästä näyttelystä mieleeni jäi yllättäen ruskeasävyinen ja arkinen Kun lakkaan unelmoimasta -maalaus. Teos pääsee lähelle sitä hiljaista ja hieman hämmentynyttä kokemusta, kun herään aamulla rikkaasta unesta. Silloin ajattelen usein, että todellisuuksia on kovin monia ja ehkä yhtä ”oikeaa” todellisuutta ei ole olemassakaan. Näyttelyn jälkeen olen ajatellut sitä, miten rinnakkaiset todellisuudet voivat elää samassa ihmisessä.