13.2.2008 Pinja Petäjä
Turun uusi pääkirjasto avasi ovensa yleisölle noin vuosi sitten, keväällä 2007. Aurajoen varrella sijaitseva K.A. Wreden hollantilaista klassisismia edustava pääkirjasto vuodelta 1903 sai seurakseen samaan kortteliin arkkitehtitoimisto JKKM:n suunnitteleman uuden kirjastotalon. Pääarkkitehtina toimi Asmo Jaaksi. Helsinkiläisen arkkitehtitoimiston JKKM:n ehdotus Chiaroscuro, valohämy, voitti kirjaston arkkitehtikilpailun vuonna 1998, joten suunnitelmasta toteutukseen kului liki kymmenen vuotta. Kokonaisuus ei ole vieläkään täysin valmis, sillä vanhan kirjastorakennuksen peruskorjauksen valmistuessa, kirjallisuus-, taide- ja musiikkiosastot muuttavat sinne, jolloin uudisrakennuksesta ja vanhasta kirjastotalosta sekä niiden väliin jäävistä rakennuksista muodostuu kokonainen pääkirjasto-kortteli.
Vanhan kirjastotalon suunnalta saapuessa rakennuksesta tulee vastaan ensimmäiseksi matalan lehtisalisiiven ikkunarivistö. Lisäksi rakennus muodostuu lasisesta ulkonevasta kuutiosta. Sisäänkäynti sijoittuu syvennykseen, jossa kuutio jyrkässä kulmassa yhdistyy rakennuksen valkoiseksi rapattuun seinään. Ratkaisu on ihmeen syrjäinen julkisen rakennuksen sisäänkäynniksi, toisaalta se välttää mahtipontisuuden tunnun ja korostaa intiimiä suhdetta rakennukseen. Sisäänkäynti sekä koko kuutio lepäävät graniittisen pohjan päällä, ja sisään noustaan graniittisia portaita pitkin. Käännyttäessä kulman yli Aurajoen suuntaan kirjaston valkoista pintaa puhkoo pienempi lasikuutio, joka toimii tieto-osaston lukusalin ikkunana.
Turun pääkirjasto
Arkkitehtuurissa ei ole kyse ainoastaan rakennuksesta, yhtä tärkeää on sen suhde ympäröivään tilaan. Arkkitehtuuri on dialogin ja monologin keskinäisen kamppailun taidetta. Uuden pääkirjaston tapauksessa rakennuksen sovittaminen historiallisen miljööseen on ollut haastavaa, sillä samassa Carl Ludvig Engelin ”Siriukseksi” nimeämässä korttelissa on vanhan kirjastotalon lisäksi entinen maaherran kanslian talo vuodelta 1818 ja vuonna 1733 valmistunut maaherran virkatalo. Entinen kanslia toimii kahvilana, ja sinne on yhteys uudesta rakennuksesta. JKKM on onnistunut nivomaan tilat yhteen toiminnallisesti ja yhtäältä luomaan korttelin uudesta hienostuneen modernistisesta rakennuksesta jylhän ja arvokkaan. Historiallinen kerrostuneisuus paljastuu vasta sisäpihan puolelta.
Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell sanoi kirjaston avajaisissa, että ”Suomen vanhimman kaupungin herkkään kulttuurikeskustaan rakentaminen vaatii erityistä taitoa ja olemassa olevan kunnioittamista.” Miksi sitten JKKM:n suunnitteleman kirjaston julkisivu viittaa valkoiseksi rapattuine pintoineen ja lasin käytöllään funktionalismin perinteeseen, vaikka korttelin vanha rakennuskanta nojaa menneiden vuosisatojen klassismin perinteen tulkintaan? On muistettava, että Turun keskustan rakennuskanta on pääsääntöisesti rakennettu 1960-luvun jälkeen. Vanhaa on purettu paljon. Juuri Turussa funktionalismin perinnöllä on ollut vahva rooli, saihan nuori Alvar Aalto ensimmäiset toimeksiantonsa, kuten Turun Sanomien toimistotalon, sieltä 1920-luvun lopulla.
Arkkitehtitoimisto JKKM on onnistunut ylittämään postmodernin klassismiin viittaavien elementtien lainaamisen strategian. Uuden kirjastotalon suhde historialliseen perinteeseen muodostuu julkisivun kautta nimenomaan katkokseksi. Uusi kirjastotalo on suhteessa omaan kortteliinsa katkoksessa, kuten modernistiseen asenteeseen kuuluu. Historiaa hyljeksittiin ja uusi (josta tuli itseään toistava muoto) pyhitettiin. Rakennus muodostaa kuitenkin hienovaraisesti jatkumon suhteessa turkulaiseen rakennettuun maisemaan.
Turun pääkirjasto
Lasin käyttäminen rakennuksen pintamateriaalina on ollut koko 2000-luvun dominoiva piirre arkkitehtuurissa. Pääkirjastossa lasilla on funktio lukusalien ikkunoina suurina pinta-aloina. Julkisivun lasista ja valkoisesta rappauksesta muodostuvaa modernistista ja rauhallista vaikutelmaa rikkoo Hans-Christian Bergin teos Visual Vortex – Memory Passage. Vihreistä, punaisista, keltaisista ja oransseista akryylilevyistä muodostunut teos kätkee taaksensa kuperia ja koveria peilejä. Näin teos heijastaa ja peilaa jatkuvasti vääristäen ympäröivää maisemaa. Katsojasta tulee myös osa teosta. Katseen liikkuessa teosten pinnalla levyihin kaiverretut kuviot liikkuvat tilassa. Teos on jatkuvassa liikkeessä ja luo kiinnostavan vastapainon julkisivun massalle. Se antaa esimakua kirjaston sisältä löytyvästä maailmasta.
Rakennuksen interiööri ei noudattele modernistista pelkistynyttä estetiikkaa, vaan yllättää runsaudellaan, huumorillaan ja mittasuhteiden herkkyydellään. Alakerrassa on lehtitorin lisäksi lasten- ja nuortenosastot, joissa kirjat on ryhmitelty värikkäiksi kirjataloiksi. Monista kiinnostavista yksityiskohdista haluan mainita Aimo Katajamäen lastenosaston tekstiilit, jotka johdattelevat mielikuvituksen matkalle olematta tekopirteitä, mitä lapsille suunnattu estetiikka valitettavasti usein on. Yläkertaan johtavat rappuset sijaitsevat betonisessa kehikossa, josta näkee ylhäällä kohoavan niin ikään betonisen kasettikaton, josta roikkuvat ristin muotoiset valaisimet. Koko tila avautuu katseelle vasta ylätasanteella.
Turun pääkirjasto sisäkuva
Yläkerrassa lämmin puu ja ikkunoista tulviva valo luovat rauhalliset puitteet monille taideteoksille, joiden toteuttamisen on mahdollistanut nk. prosenttiperiaate, jossa rakennuksen budjetista käytetään noin prosentti taiteeseen. Alakerran uutistorilla sijaitsee Hilkka Könösen Vestigia, joka välähtelee myös tietokoneiden ruuduilla näytönsäästäjinä. Sähköiset kuvat jatkavat Vestigian ideaa, valokuvattujen abstraktien vesivärimaalausten välittymisestä eteenpäin uudessa muodossa. Turun uusi pääkirjasto on laadukkaasti toteutettu julkinen tila, joka on löytänyt – ja myös kohtaa huumorilla toteutettuine yksityiskohtineen aktiivisesti – käyttäjänsä. Siinä on ainesta klassikoksi.
Engelin antama kirjastokorttelin nimi ”Sirius” viittaa taivaan kirkkaimpaan tähteen. Pimeässä hohtava lasikuutio tai päivänvalossa valkoisuuttaan säkenöivä kirjasto on todella johtotähti pohjoismaiselle ajatukselle kaikille yhtäläisestä mahdollisuudesta sivistyä.
Markku Into ilmaisee tämän avajaisiin kirjoittamassaan runossa:
”ja muistan Auran tähtipojan avaavan raskaan
kirjaston oven ja suuntaavan kohti modernin runouden museota
valtaisaa leimahdusta vapahduksen remahdusta
jota olin hölmissäni tähynnyt Siriuksen siintävistä säteistä”.
Kirjoittaja on taidehistorioitsija