17.2. 2007 Pirkko Holmberg
Sari Hiltunen, piirroksia
Lasipalatsin näyttelytila 15.2.-4.3.2007
Sari Hiltunen on antanut lyijykynänsä hapuillen tavoittaa pakenevia muistikuvia. Poispyyhityn ja uudelleen luonnostellun läikehtivä vaihtelu saavuttaa taiteilijan herkälle kämmenelle palan kauneutta. Vapaasti virtaavien abstraktien hahmotelmien keskeltä kajastaa ihmisten kasvoja. Katsoessani lähempää pettymys on kuitenkin hienoinen, kun piirrokset onkin tulostettu ja muokattu tietokoneella. Täydellisyyttä on tavoiteltu alkuperäisen kädenjäljen läsnäolon kustannuksella. Pitääkö kaiken olla nykyään yhtä puhtaaksiviljeltyä kuin radiopop?
Lamda -paperin mattapintaisuus ja kuvien suorakulmainen siisteys etäännyttää katsojaa entistäkin enemmän. Töiden eteen muodostuu suojavalli, niiden sisällöstä tulee toisen tai jopa kolmannen käden viestintää. Tästä huolimatta yritän antaa töiden puhua minulle.
Jaljelle jääneet
Suurin osa töistä on mustavalkoisia, mutta muutama on muokattu värillisten liitupiirrosten pohjalta. Niiden värit muistuttavat helmiäislasin – tai öljyläikän – sateenkaarispektriä. Mustavalkoiset työt leikkaavat maailman pintarakenteen pois sukeltaen sisäisen maailman syvään veteen. Kahdessa värikkäässä pilkahduksessa käväistään pinnalla.
Kangastus I
Kangastus II
Teokset ovat saaneet alkunsa Buenos Airesissa, mahdollisimman kaukana muistojen synnyinsijoista. Näyttelyn aloittavassa Kertojassa on vieras vivahde. Näyttelyn voi halutessaan nähdä kertomuksena: värikkään Pyörremyrskyn jälkeen hienovaraisesti hahmoteltu Henki hengähtää sanoakseen jotain. Kangastuksessa I lyijykynä on etsiytynyt selkänikamia tai Rorschach-
kuvioita muistuttavaan asetelmaan luoden intensiivisen, pakottavan tunnelman. Tiedostamaton puhuu. Nähty maisema välähtää nopeasti silmien editse Kangastus II:ssa, mutta tahto ei voi mitenkään hallita näiden kuvien ilmestymistä. Torjuttua nousee pintaan, kuten äkäisen oloisessa Pahanilmanlinnussa. Työssä Suojelusenkelit kohdataan vihdoin vuosia sitten kuolleen isän muisto. Hänen kasvonsa haipuvat hiljaa valoon ja muistottomuuteen, kun taas työssä Jäljelle jääneet istuvan naisen kasvot vähä vähältä vahvistuvat ja ottavat itselleen vapautuneen tilan.
Ikuisesti kadonnut
Työssä nimeltä Ikuisesti kadonnut tavoitellaan kauniin naisen kasvoja, pyyhitään yli, jätetään valkoiseksi ja sitten taas hahmotellaan uudestaan. Herää kysymys, onko tällä tavalla piiritetty muisto tai unelma millään tavalla kadonnut, vai pikemminkin saanut lopullisen ilmaisunsa? Kädeltä on kysytty ja se on löytänyt muistojen sisäistyneeseen aarrekammioon. Teoksessa Täydellinen luottavaiset lapsen kasvot saavat jäädä edustamaan tulevaisuuden avoinna olevia mahdollisuuksia.