1.1. 2007 Sirpa Jokinen Arvio kirjoista: Slavoj Zizek: Tervetuloa reaaliseen autiomaahan! & Janne Kurki: Slavoj Zizek – Hollywoodista Irakiin, Apeiron kirjat, Helsinki, 2004
Slavoj Zizekin tiivis kirjoitustyyli ja hänen tapansa viitata kirjoituksissaan etupäässä ranskalaisen psykoanalyytikko Jaques Lacanin ja myös laajasti saksalaisten filosofien luomiin käsitteisiin (näiden lähteiden olematta ainoat Zizekin teksteissä), antaa hyvän haasteen kenelle tahansa ymmärtää ja saada jotain irti hänen sisällöistään. Hyvä teksti on ymmärrettävä tyyliltään. Jos lukijalla ei ole laajoja tietoja entuudestaan Zizekin käyttämästä lähdekirjallisuudesta, on hänen helpoin ratkaisuna laittaa tämä kirja sivuun.
Janne Kurki tuo helpotusta lukijalle, joka kuitenkin haluaa päästä osalliseksi Zizekin maailmasta. Kurki on suomentanut kaksi Zizekin teosta: Tervetuloa reaaliseen autiomaahan! ja Ideologian ylevä objekti Apeiron- kirjat kustantamina. Lisäksi hän on kirjoittanut esittelytekstin Hollywoodista Irakiin, jossa hän omin sanoin käy läpi lacanilaisia perus käsitteitä kuten peilivaihe, imaginaarinen, reaalinen ja symbolinen.
Esittelyteksti on hyvä, koska siinä suomentaja tarjoaa lukijalle myös mahdollisuuden kriittiseen näkemykseen Zizekin tekstiä kohtaan.
Psykoanalyysin teoria oli alun perin Freudin kehittämä keino lieventää psyykkisistä oireista kärsivän ihmisen tuskaa. Freudin joutuessa usein popularisoiduksi ja väärinymmärretyksi psykoanalyyttisen teoriansa suhteen, Lacan luki Freudin uudelleen ja perusti oman teoriansa pitkälti Freudiin. Lacan loi oman intensiivisen käsitteistön ajatustensa tulkitsijaksi. Hän käytti seminaareissaan kohtia kirjallisuudesta tuodakseen esille inhimillisen psyyken osa-alueita, esimerkiksi Edgar Allan Poen tarina ’Purloined letter’ kuvasi hänen mukaansa hyvin alitajunnan toimintaa. Lacanin terminologia on ollut kulttuurin tulkitsijoiden runsaassa käytössä ja variaatiot näistä tulkinnoista tuntuvat loputtomista.
Zizek on varmasti yksi tärkeimmistä lacanilaisista nykyteoreetikoista. Perinteisesti suurin osa Lacanin tulkitsijoista on ranskalaisia. Zizek on slovenialainen ja hän käsittelee kirjoituksissaan myös poliittisia teemoja. Zizek ei pelkästään toimi teorian kontekstissa, vaan esimerkiksi kirjassaan Plague of Fantasies, 1997 hän viittaa omakohtaisesti koettuihin tapahtumiin entisen Jugoslavian armeijassa. Hän haaveili nuorena elokuvaohjaajan urasta, joten hän käyttää laajasti viitteitä elokuvahistoriasta. Tuntuu kuitenkin, että hänen käsissään Lacanin sisällöt muuttuvat alkuperäisestä hienoviritteisyydestään käytännöllisemmiksi.
Zizek tulkitsee jokamiehen dekkareita kuten Ruth Rendellin ja Agatha Christien kirjoja ja myös kaupallisia menestyselokuvia kuten Terminator tai Ilmestyskirja Nyt. Zizek palkitsee lukijansa omaperäisillä ajattelutavoillaan ja tulkinnoillaan. Hänen kirjoituksensa eivät kuitenkaan ole helppo tapa päästä sisälle Lacanin teoriaan, sillä nämä kaksi filosofia ovat kuitenkin keskenään erilaiset ja itsenäiset.
Mahdoton katse
Varsin ajankohtaisesti Janne Kurki esittelee Zizekin ‘mahdottoman katseen’ käsitteen (Zizekin kirjassa The Plague of Fantasies se on ’ the impossible gaze’).
Zizekin mukaan kerromme tarinoita, narraatioita ratkaistaksemme tiettyjä ristiriitaisuuksia. Asetamme antagonistiset termit temporaaliseen järjestykseen, jotta voisimme ymmärtää ne tapahtumakulkuna. Paradoksaalisesti narraatio kuitenkin lähtee liikkeelle oletuksesta, johon sen olisi johdonmukaisesti ajateltuna päädyttävä tapahtumakulun seurauksena.
Janne Kurki kirjoittaa seuraten Zizekiä: ’…..kun jokin historiallinen hetki käsitetään jonkin asian katoamisen hetkeksi, tarkempi tarkastelu paljastaa, että kadonnut asia ilmaantuikin juuri katoamisensa hetkellä.’
Edelleen hän seuraa Zizekin ajatusta:’ Johtopäätöksenä tästä absoluuttisesta synkroniasta ei ole, ettei historiaa ole, koska kaikki on olemassa jo alusta alkaen, vaan että historiallinen prosessi ei seuraa narraation logiikkaa.’ Ja edelleen:’…narratiiviseen fantasiaan kuuluu aina mahdoton katse, jonka kautta subjekti on jo paikalla oman käsittämisensä aktissa.’
Esimerkkinä voisi pitää jonkun tärkeän valtiomiehen kuolemaa. Poismenonsa hetkellä hänen politiikkansa ja elämänsä määritellään, hänen merkityksensä käsitetään täysin vasta silloin.
Zizekin ’mahdottomasta katseesta’ voi löytää esimerkin marraskuun 2006 lopulla TV1:ssä esitetystä Andrei Nekrasovin dokumenttielokuvasta Disbelief 2004, joka kertoo Moskovan kerrostaloräjäytyksestä vuonna 1999. Elokuva esittää teorian, että räjäytyksen takana olisi ollut Venäjän valtion oma toimintayksikkö. Räjäytyksen tarkoituksena olisi elokuvan mukaan ollut siirtää kansalaisten huomio Venäjän julmista sotatoimista Tsetseniassa heidän omaan kärsimykseensä kerrostaloräjäytyksen uhreina. Räjäytys olisi näin antanut oikeutuksen Tsetseniaan hyökkäämiselle. Elokuvan mukaan minkäänlaisia todisteita siitä, että tsetseeniterroristit olisivat olleet syyllisiä räjäytykseen, ei löytynyt. Heidät yksinkertaisesti lavastettiin syyllisiksi.
Elokuva esittää tsetseenit mahdottoman katseen positiosta, lavastettuna terroristiksi. Heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa tämän narratiivisen fantasian kulkuun muuten, kuin vakuuttamalla: ’emme ole terroristeja, eikä edes olisi ollut tsetseenien intressien mukaista räjäyttää kerrostalo Moskovassa.’ Tsetseenin identiteetti joutuu kyseenalaistetuksi ja hänen ihmisoikeutensa ei enää ole itsestään selvä.
Nekrasovin elokuva tietenkin näin myös itse liittyy narraation luomisen toimintaan. Tämä ei kuitenkaan vähennä sen esittämän näkökulman merkitystä.
Slavoj Zizek: Tervetuloa reaaliseen autiomaahan!
’Tervetuloa reaaliseen autiomaahan’ on lainaus Matrix- elokuvasta, 1999. Morpheus esittää sen tervehdyksenä elokuvan sankarille, joka on juuri herännyt todellisuuteen maailmanlaajuisen sodan jälkeen. Puhuessaan reaalisesta Zizek viittaa Lacanin käsitteeseen, joka on suhteessa symboliseen ja imaginaariseen. Hän käyttää sitä analysoidessaan esim. holocaustia, kun Lacan enemmänkin liittää sen psyyken sisäisten toimintojen suoranaiseen määrittelemiseen.
Zizek lähtee liikkeelle Alain Badioun huomiosta 20.vuosisadasta ’reaalisen intohimon’ ajanjaksona. Hän esittää tästä esimerkkinä mahdollisuuden katsella hardcore sex verkkosivuilla vaginan sisäpuolta sisään tunkevan dildon päälle kiinnitetyn pienen kameran avulla.
Zizek haluaa murtaa standardiluennan WTC -räjäytyksistä reaalisen esiin puhkeamisena, illusorisen kuvan rikkoutumisena. Todellisuudessa jo ennen räjäytyksiä reaalinen kauhu oli ollut ulottuvillamme. Olimme saaneet katsoa TV:n kuvaruudusta kuvia kolmannen maailman kärsimyksiä, jota emme kuitenkaan olleet hyväksyneet sosiaaliseksi todellisuudeksemme. Syyskuun 11. päivänä kuvaruudun kauhu astui todellisuuteemme. Zizek painottaa kuvan astumista tällöin todellisuuteemme (ei toisinpäin). Hänen mielestään meidän olisi silloin pitänyt kysyä missä olimme jo nähneet saman uudelleen ja uudelleen?
Kun huomaamme räjäytysten kuuluvan yleiseen populaarifantasiaan ( esim. elokuvassa Independence Day) pääsemme mielenkiintoiseen kysymykseen siitä, miksi meitä hyvinvointiyhteiskunnan jäseniä vainoavat nämä katastrofifantasiat.
Myöhemmin Zizek lausuu lisää tärkeitä totuuksia: ”….historiallisiin traumoihin kuuluvaa todellista valintaa ei tehdä niiden muistamisen tai unohtamisen suhteen: ne traumat, joita emme ole valmiita tai kykeneviä muistamaan, vainoavat meitä sitäkin voimakkaammin.”
Tärkeintä kirjassa ei ole sen saavuttamat johtopäätökset, vaan miten ne on saavutettu ja mitä Zizek käy läpi niihin päätyessään.
Sirpa Jokinen
kirjoittaja on helsinkiläinen taiteilija