Iida Sofia Hirvonen
”Joka päivä tulee yhä väistämättömämmin esille tarve hallita ympäristön esineistöä kuvina tai pikemminkin jäljennöksinä.” -Walter Benjamin.
Tumblr on kuin liian helppo muistikirja- blogialusta, jonka käyttäjät voivat julkaista internetistä löytämiään taidekuvia samassa kuvatulvassa minkä tahansa muun visuaalisen sisällön keskellä. Museossa pysähdyttävän teoksen edessä, kirjakaupassa muotilehteä selaillessa, elokuva-arkistossa ohikiitävän yksittäisen kuvanrajauksen edessä aivot tahtoisivat pysäyttää hetken kuvaksi, jonka voisi julkaista esimerkiksi tumblr-blogissa. Vasta representaation siirtäminen internetiin muiden nähtäväksi ja kommentoitavaksi tuntuu tekevän siitä relevantin. Tumblrin kaltaisten blogien välityksellä ihmiset voivat ikään kuin lainata toistensa silmiä ja hakea muiden reaktioista vahvistusta oman makunsa olemassaololle. Tumblr on kuin Kantin muotoileman makuarvostelmien subjektienvälisen pätevyyden toteutumista internet-yhteisössä.
Internet nähtiin aiemmin vain yhtenä uutena mediana kirjojen, radion ja television rinnalla. Se ei ole kuitenkaan vain väline tai pinta, jossa tuotetaan merkityksiä ja reaalimaailman jäljennöksiä, vaan kokonaisvaltainen ympäristö itsessään. Internet kaappaa salakavalasti maailmaansa yhä useampia ja laajempia symbolisen kanssakäymisen osa-alueita
ja siten myös aikaa. Walter Benjamin esitti esseessään Taideteos teknisen uusinnettavuutensa aikakaudella, että uudet julkaisumuodot vaikuttavat väistämättä myös kaikenlaiseen havaintokokemukseen itsessään. Keskeinen Benjaminin väite oli, että tekninen uusintaminen tuhoaa taiteen auran ja tapahtumisen ”tässä ja nyt” tekemällä ainutkertaisesta esineestä kopioitavan sarjatuotteen. Digitalisoinnissa ei kuitenkaan ole kysymys uusintamisesta samassa mielessä kuin kopion tekemisessä, sillä teos ei monistu eikä saa uutta fyysistä muotoa, vaan siirtyy uuteen ympäristöön ikään kuin sellaisenaan, mutta aineettomana. Reproduktio muuttuu representaatioksi, kaikki kiinteä haihtuu internetiin ja esineestä tulee puhdasta symboliikkaa.
Kuva I. S. Hirvonen
Kenties ruokablogeihin suhtaudutaan suopeasti siksi, että ne turvallisuudessaan pystyvät representoimaan ruokaohjelmien -ja keittokirjojen tavoin vain ravinnon esteettis-informatiivisia puolia, ihminen kun ei voi kokata ja syödä digitaalisesti. Ruoka- ja muotiblogien suosio pikemminkin tukee kuin uhkaa aiheidensa kulttuuriteollisuutta, sillä abstrakteimmistakin merkitysisällöistään huolimatta vaatteissa ja ravinnossa on kyse viime kädessä käytettävistä tuotteista, joihin kaikilla ihmisillä on krooninen riippuvuus. Taidemaailman nihkeämpi suhtautuminen digitalisoitumiseen on ymmärrettävää, sillä taideteoksilla ei esineinä ole näyttelyarvon lisäksi muuta käyttöä. Ruudun tuijottelemiseen tottuu ja tietokone tuntuu pystyvän tarjoilemaan sitä todemman ja riittävämmän oloisia kuulo- ja näköaistimuksia, mitä enemmän sen äärellä aikaansa viettää. Siksi teoskokemusten perinteisissä, usein maksullisissa muodoissa on hyvin vähän sellaista, mitä internet ei voisi laiskuuteen ja säästäväisyyteen taipuvaisen arkisielun kannalta korvata. Taiteen katsominen esimerkiksi blogeista hajautuu samalle ajankäytön ja keskittymisasteen viivalle uutisten lukemisen, chat-keskustelun tai muotiblogien kanssa. Benjamin esitti, että teknisessä uusintamisessa teoksen näyttelyarvo syrjäyttää kulttiarvon. Tällöin taideteokselle muodostuu kokonaan uusia tehtäviä, joiden joukossa perinteinen taiteellinen funktio on satunnainen.
Uusia digitalisoimisulottuvuuksia syntyy jatkuvasti, ja esimerkiksi Google art projectissa on voinut helmikuun alusta lähtien vierailla virtuaalisesti seitsemässätoista museossa tarkastelemassa street view -tekniikalla huolella jäljennettyjä teoksia. Benjamin väitti, että maalauksen kaltaiseen perinteiseen taiteeseen keskitytään intensiivisesti, mutta
esimerkiksi arkkitehtuuria kulutetaan kollektiivisen hajamielisesti. Arkkitehtuuri onnistuu pakenemaan digitaalisen uusintamisensa aikakautenakin uusintamisen kohteeksi joutumista, sillä se on taiteenala, jota ei voida kokea ja käyttää muualla kuin konkreettisessa ilmenemisympäristössään. Maalauksen esittäminen internetissä on eri asia kuin rakennuksen representaatio, sillä arkkitehtuuriin on astuttava, jotta se voi aineettoman musiikin lailla ympäröidä ihmisen kokonaan. Museoiden olemassaolo on yhä keskeisemmin tilallista monumentteina ja paikkoina ilmenemistä. On kuvaavaa, että museoista käytävissä nykykeskusteluissa puhutaan enemmän rakennuksien tilallisista merkityksistä kuin siitä, mitä ne voivat sisältää. Digitaalisena aikana taideteoksen vaikuttavuus reaalimaailmassa saattaa rakentua lähinnä mahdollisuudesta levittäytyä tilallisena näkymänä ihmisen eteen kaikkine mittasuhteineen. Kun teokset koetaan joko maiseman lailla museossa tai yhden koneen lävitse aina samanlaisessa, rajatun postikortti-hologrammisessa ympäristössä, millaiset teokset voisivat aidosti koskettaa kuvatulvaan väsyneesti hukuttautuvaa ihmistä?
Kuva I. S. Hirvonen
Kollektiivisen hajamielisyyden aikana taideteos internetissä saa uuden auran, illuusion ikuisuudesta ja säilyvyydestä aineettomassa muodossa. Maailmassa oleminen on rapistuvien ruumiiden liikettä hiljaisesti tuhoutuvissa ympäristöissä. Rappeutuvat esineet muodostuvat ilman käyttöfunktion tai tilallisuuden aspekteja taakoiksi ja siksi massakopioitavien teoskopioiden, kuten cd-levyjen on aika kadota. Kun merkityssisältö on siirretty koneisiin, taideteollisuuden aika on ohi, ihminen irtautuu esineistään eikä tulipalossa ole paljoakaan pelastettavaa. Internetissä taideteos on kuin etäinen, tuhoutumaton ja vapaasti kontemploitavissa sekä muutettavissa oleva artefakti lukemattoman muun joukossa. Eri esitysyhteyksien ja vapaan muokattavuuden lisääntyessä voidaan päästä tilanteeseen, jossa teoksen käyttöarvo saattaa syrjäyttää näyttelyarvon.
Lukitse maailmankuvasi asuntoon ja näe paljon, kuiskaa nimesi miniläppärin kelmeässä kajossa ja testaa, toimiiko äänesi vielä.