11.8.2009 Sini Mononen
Hip hop on ehkä yksi kiinnostavimmista musiikinlajeista mitä Suomessa tänä päivänä populaarimusiikin parissa tehdään. Kotimaiset hip hop -artistit ovat onnistuneet sekoittamaan amerikkalaisiin vaikutteisiin omaa kulttuuriaan ja juuriaan. Vaikutteet eivät ole vain muodollisen musiikillisia, vaan moni muusikko on vanginnut suomalaiseen hip hoppiin jotain, joka on aivan oleellista amerikkalaisten esikuvien yhteiskunnalliselle hengelle. Tämä tekee J Laininin, ASAn, Julma Henrin ja monen muun nykypäivän hip hop –artistin musiikista nykypäivän punkkia tai poliittista työväenlaulua.
Tämän vuotisen URB-festivaalin viimeisenä lauantaina nähtiin Kiasmassa Robert Patton-Spruillin Public Enemy –dokumentti Welcome to the Terrordome sekä kuultiin yhteiskuntatieteilijä Janne Immosen luento räpin poliittisesta historiasta Karri ”Paleface” Miettisen kommentoimana.
Punaisena lankana Kiasma-teatterin loppuunmyydylle yleisölle esitettiin, kuinka Public Enemy räppää orjuuden sosiaalisesta jatkumisesta Yhdysvalloissa monissa muodoissaan. Janne Immonen puolestaan punoi yhteen syksyllä ilmestyvän teoksensa Meitä ei dissata – räpmusiikin poliittinen historia James Brownista Eminemiin linjan, jossa hip hopin tarinaa käsitellään Yhdysvaltojen yhteiskuntahistorian kautta: Immonen aloitti asuntopolitiikan vaikutuksesta mustaan kulttuuriin sekä mustien sosiaaliseen asemaan, ja jatkoi New Yorkin kaupunginosien kulttuurihistorian kautta urbaanin musiikin tähän päivään.
Huomion kiinnitti sekä elokuvassa että luennossa mustan kulttuurin tietoisuus omasta historiastaan ja siitä kumpuava kollektiivisuus. Mustan musiikin historiassa tämä näkyy ja kuuluu monella tasolla. Hip hopin juuret ovat jamaikalaisessa sound systemissä, jossa Kingstonin gettojen yhteisöt nousivat vastustamaan sosiaalista kurjuuttaan järjestämällä omia musiikkitapahtumiaan, joiden perinne levisi siirtolaisten kautta Yhdysvaltoihin, Englantiin ja edelleen muualle maailmaan. Yhdysvalloissa sound systemit jatkuivat kaupunkien DJ-kulttuurina. Vähitellen DJ jäi seremoniamestari MC:n varjoon, ja karkeasti sanottuna syntyi räp sellaisena kuin me sen tänä päivänä tunnemme.
Hip hopin poliittinen maantiede on pirstaloitunut yhä pienempiin alueisiin. Kaikkia Yhdysvaltain mustia koskettavasta orjuuden historiasta ja Afrikan kulttuuriperinteestä musiikin painopiste siirtyi Jamaikalle, ja lopulta New Yorkin korttelit kamppailivat keskenään vallasta, huomiosta, statuksesta ja tyylistä aseenaan hip hop. Valitettavasti poliittisuus ei rajoittunut vain musiikinlajien sotaan. Aseet, huumeet ja jengit ovat kuuluneet hip hopin historiaan vaihtelevasti aina Jamaikan sound systemeistä lähtien.
Poliittisuus ja sota sosiaalista orjuuttamista vastaan kuuluu mustassa hip hopissa vahvasti. Kollektiivisuudesta nousee myös ilo.
Kotimainen hip hop on vielä nuorta. Toisin kuin esikuvillaan, suomalaisilla muusikoilla on pienempien resurssien lisäksi ohut musiikillinen tausta omassa lajin kulttuuriperinnössään, josta ponnistaa. Lähes kolmekymmentä vuotta suomalaista hip hopia on takana, ja tänä päivänä voi kuulla erilaisten alalajien orastavan: instrumentaali hip hop, gangsta räpin suomalainen vastine (joka on toisinaan tietoinen parodia omasta mahdottomuudestaan), grime ja monet muut valtaavat vähitellen alaa.
Toisinaan kuulee nuoria artisteja, jotka ovat onnistuneet viemään esikuviensa musiikin varsin pitkälle taitavinä sämpleinä, nokkelana ja oivaltavana suomenkielenä ja omakohtaisina tarinoina. Parhaat ammentavat omasta historiastaan.
Suomalaisessa hip hopissa kollektiivinen historia tarkoittaa usein historiattomuutta. Kansakuntaa yhdistävä sota kuuluu vanhemmille sukupolville ja nuorten maailmankansalaisten juurettomuus korostuu, kun omaa identiteettiä etsitään toiselta puolelta maailmaa.
URBin sunnuntaisessa päätösjuhlassa esiintynyt ASA käsittelee lauluissaan usein oman sukupolveansa lapsina, joiden isien maa on heille vieras, ja omaa ”kansallissankaria” etsitään niin Mannerheimista kuin Dalai Lamastakin. Suomalaiset kansansävelmät sämpliensä pohjana ASA toteaa kappaleessaan Vaaranmaa (kappaleen videossa Public Enemy –takki päällään!):
Mul’ ei oo maata millä maata,
ei mille laulaa, minka rauhan vuoksi raataa,
etsin äärimmäistä reunaa ja puhetta kaiken keskellä.
Mul’ ei oo maata ei kivijalkaa,
minkä markan vuoksi raataa,
yritän ymmärtää jo liikaa
ja lopulta kerran hölmistyn.