Ylellisyyttä, moralisoinita ja kohtaamisia palatsissa
Mustekala headline 30.11.2004 Irmeli Hautamäki
Käydessäni alle kymmenen vuotta sitten Milanossa yritin vierailla kaupungin kuuluisassa Duomossa.
Kävijät jonottivat kirkon ulkopuolella vahtimestarien päästäessä ihmisiä sisään vuorollaan. Kun oma vuoroni tuli, vahtimestarit katsahtivat minua ylhäältä alas. Toinen heistä rypisti kulmiaan ja tokaisi : Watch your arms, lady!
Hänen katseensa sysäsi minut jonon sivuun. Ylläni oli kesäleninki, jonka helma ulottui maahan asti. Leningissä ei ollut kuitenkaan hihoja. Astuin tyrmistyneenä sivuun samalla kun aistikas italiatar, jolla myöskin oli hihaton asu, vetäisi käsilaukustaan ohuen silkkihuivin ja peitti sillä käsivartensa. Hän astui kirkkoon minun ohitseni.
Välikohtaus on askarruttanut minua pitkään. Protestanttisesta pohjolasta tulevana en kyennyt ymmärtämään, mitä pahennusta paljaat käsivarret saattoivat herättää? Käsivarret ja kädet ovat työtä ja toimintaa varten, aktiivisen elämän välttämätön osa. Ymmärsin tietenkin, että määräykset ovat määräyksiä. Ennen kuin pakenin kaupungista, ehdin panna merkille, kuinka tyylikkäitä milanolaiset olivat. Kesähelteestä huolimatta kaikki olivat äärimmäisen huolellisesti, kalliisti ja sovinnaisesti pukeutuneita .
Designmuseo on esitellyt syksyn ajan Gianni Versacen suunnittelemia vaatteita. Näyttely on kerännyt paljon yleisöä ja jakanut mielipiteitä: asujen ylenpalttista liioittelevuutta on paheksuttu yhtä paljon kuin ihasteltukin. Versace palauttaa mieleen taiteilijan alkuperäisen tehtävän.
Taiteilija oli alun perin hovin työntekijä, käsityöläinen, jonka tehtäviin kuului paitsi kaunistaa maalauksilla huoneiden seinät, myös auttaa naisia pukeutumisessa, kampaamisessa ja ehostuksessa. Muusikko täydensi kaiken luomalla hienostuneen taustamusiikin. Gianni Versace tekee nykyisessä, tasa-arvoisemmassa Euroopassa palveluksen naisille näyttämällä kuinka naisen voi pukea kauniisti.
Saksalais-amerikkalainen filosofi Hannah Arend piti myös taidetta käsityöläisyytenä, asioiden valmistamisena . Teokset ovat hänen mukaansa käyttöesineitä, jotka ovat onnistuneita, jos niiden käyttötarkoitus toteutuu hyvin. Tästä näkökulmasta Versacen suunnittelmat asut ovat taidetta, silloin kun ne ovat kantajiensa yllä.
Versacen asut eivät edusta tavanomaista klassista italialaista makua, ne ovat avantgardea, kuten Jaana Cawén toteaa kirjoituksessaan ‘Versacen postmoderni muotitaide’. Versace lainasi asuihinsa aineksia suoraan kadulta yhdistäen niitä katolisen kirkon tunnuksiin . Milanon Duomon ovella kokemani pikku epsiodi on pistävä muisto, mutta se antaa pienen aavistuksen siitä, millainen Versacen vaikutus Italiassa on ollut. Jos joku joutuu Versacen ansiosta noloon asemaan, se on sovinnainen kaksinaismoralismi.
Jos etelän ja pohjoisen kohtaaminen on yleensä hankalaa, ovat sveitsiläinen Walter Riedweg ja brasilialainen Mauricio Dias siinä onnistuneet. He ovat hitsautuneet yhteen taiteilijapari Dias&Riedwegiksi ja lähteneet tutkimaan yhteisöllisyyttä ja sen tiellä olevia asioita. Heidän taiteensa, joka unohtaa esteettisen, tuo esille eettisen dimension.
Dias&Riedweg tuovat kauniiseen ja ylelliseen taidepalatsiimme ihmisiä, kuten brasilialaisia katulapsia, joita emme näillä leveysasteilla muuten tapaa. Palatsissa voi yrittää kohdata kysymyksen, ‘kuinka vaikeaa samasta puhuminen on’, kuten Petra Minn asian ilmaisee.
– Kaikki uudet kirjoittajat osallistuivat syksyllä pitämälleni Kritiikin halu-nimiselle kurssille Helsingin yliopiston Taiteiden tutkimuksen laitoksella.