Heta Kuchka ja Tuija Kuchka: Yritetään yhdessä vielä, Galleria Heino 13.9.-14.10. 2013
27.9.2013 Irmeli Hautamäki
Tuija Kuchka: Väliaikaisesti poissa käytöstä, 2010
Heta ja Tuija Kuchkan näyttelyssä äiti ja tytär esiintyvät yhdessä piirtämällä muotokuvia toisistaan. Ensisilmäykseltä näyttely vaikuttaa ehkä hieman vaisulta: esillä on suuri joukko muotokuvapiirroksia. Niiden lomassa on videoteoksia, joissa äiti ja tytär piirtävät ja laulavat yhdessä. Yritys etsiä yhteyttä toiseen välittyy vähitellen näyttelyn kokonaisuudesta.
Näyttelyn saatteessa kerrotaan, että Tuija Kuchka sairastui vakavaan selkäsairauteen heti eläkkeelle jäätyään. Hän oli työskennellyt taidegalleriassa 40 vuotta. Äidin ja aikuisen lapsen suhde muuttuu, kun äiti sairastuu ja tulee avuttomaksi. Asia koskettaa nykyään yhä useampia. Päällimmäisenä on hämmennys: aikuisenkin on vaikeaa niellä, että vanhempi johon aiemmin turvautui, onkin nyt heikko ja vaatii apua. Yhtäkkiä on itse vanhemman asemassa. Tunne osien vaihtumisesta ei ole helppo.
Heta ja Tuija Kuchkan suhteen pelastaa piirtäminen, joka antaa heidän suhteelleen tasa-arvoa ja helpottaa yhdessäoloa. Kumpikin istuu vuorollaan mallina. Välillä äiti vain nukkuu ja lepää. Äiti, Tuija Kuchka on hyvä piirtäjä. Hänen tyttärestään tekemät muotokuvat ovat meheviä ja aistikkaita. Heta Kuchkan piirrokset eivät ole yhtä ilmeikkäitä, vaikka piirrosten nimenä onkin Kipu tai Kolotus.
Heta Kuchkan video Tilapäisesti pois käytöstä (2010), on kuitenkin huikea työ. Siinä lilan värisiin trikoihin ja tutuun sonnustautunut äiti tekee tottuneen oloisesti balettiin liittyviä ojennuksia ja venytyksiä. Liikkeet ovat hitaita ja varovaisia, tanssija horjuu ja joutuu ottamaan tukea tuolista.
Tanssija-aihe kuuluu klassisen kuvataiteen suosikkeihin. Jostakin syystä Kuchkan työ tuo mieleen Degas’n maalaukset. Ehkä siksi että niissä tanssijat ovat hyvin keskittyneitä? Kuchkan videoteoksessa tanssiaihe muuttuu arvaamattomaksi. Teos korostaa ruumiin haurasta ja katoavaa kauneutta. Siinä ollaan rajalla, jossa vaikutelma voi milloin tahansa muuttua groteskiksi. Yksikin väärä liike tanssijalta voi tuhota kaiken, hän voi kaatua ja jopa loukkaantua.
Heta Kuchka: Present (James), 2012Videota säestää sopivasi toisesta huoneesta kuuluva vanhahtava pianomusiikki, joka liittyy Heta Kuchkan Present -videoteokseen (2012). Siinä on kuvattu Alzheimerin tautia sairastavia ihmisiä newyorkilaisessa vanhainkodissa. Jokaiselle vanhukselle soitetaan hänen omaan kulttuuriseen taustaansa kuuluvaa, nuoruudesta tuttua musiikkia. Tekee hyvää katsoa, kuinka nämä ilmeettömät ihmiset, jotka sairauden takia ovat menettäneet kommunikointikykynsä, heräävät musiikin avulla hiukan elämään. Joku hymyilee vähän ja huokaa kuuluvasti silmät suljettuina, toinen jopa laulaa mukana.
Mitään dramaattista ei tapahdu. Joe, 73 vuotta, steppaa musiikin mukana. On hämmentävää katsoa tanssiesitystä, jossa tanssija on kuin unissakävelijä. Hän ei ole läsnä yleisölle tai kameralle, hän tanssii muistoissaan. Suosikkini on Goldie, 100 vuotta. Tämä vieläkin eloisa nainen on tohkeissaan jazz sävelistä. Hän käyttää edelleen otsatukkakampausta, jota pyyhkäisee välillä. Hän on elementissään. Tulee mieleen, että tämän teoksen olisin halunnut nähdä Kiasman taannoisessa Thank You for the Music – kuinka musiikki meitä liikuttaa -näyttelyssä (2012). Sinne se olisi ehdottomasti kuulunut.
Heta Kuchka on tullut tunnetuksi videotaiteilijana, joka tutkaiee teoksissaan mutkattomasti monenlaisia elämän ilmiöitä häistä hautajaisiin. Muistan nähneeni samassa galleriassa installaation, jonka aiheena oli hautajaisseremonia. Tässäkin näyttelyssä ollaan arkisten elämän asioiden: ruumiin ja mielen kykyjen heikkenemisen parissa.
Vanhuuteen liittyviä kysymyksiä käsitellään julkisuudessa ongelmana, ihan eri äänilajissa. Vanheneminen ja siihen liittyvät ilmiöt ovat uhka, joka kaatuu yhteiskunnan kannettavaksi ja vaarantaa muiden hyvinvoinnin.
Vanhuutta tai rappeutumista kuvataan nykytaiteessa harvoin. Vanhemmassa taiteessa kuoltiin ja sairastettiin koko ajan, aihe oli dramaattinen. Heta Kuchkan lähestyy aihetta ilman draamaa. Asian yhteiskunnallista ongelmallisuutta ei alleviivata. Päällimmäisenä näyttelyssä on perusinhimillinen toiveikkuus: yritetään vielä yhdessä. Vaikka ihmisen muistista ja persoonallisuudesta on kadonnut suuri osa, ihminen pystyy vielä olemaan läsnä ja nykyhetkessä.
Present -teoksen on tuottanut Residency Unlimited ja se toteutettiin Shore Hill vanhainkodissa New Yorkissa syksyllä 2012.