Journalistikilpailu köyhyyden torjumisesta

Euroopan komission järjestää journalistikilpailun, jonka teemana on köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjuminen. Aiheeseen liittyviä artikkeleita on julkaistu useissa Kultin jäsenlehdissä, ja kilpailuun osallistumalla on mahdollista saada julkaisulle näkyvyyttä, tekijöille tunnustusta ja myös palkintorahaa.

Lisätietoja kilpailusta löytyy osoitteesta 2010againstpoverty.eu

HK Hellsten
vt. toiminnanjohtaja
Kultti ry.

– – –

Euroopan komissio on luonut Euroopan teemavuoden journalistikilpailun 2010 antaakseen tukea ja tunnustusta toimittajille, jotka työllään lisäävät tietoa ja ymmärrystä köyhyydestä ja sosiaalisesta syrjäytymisestä.

Kilpailuun voivat osallistua painetun median ja verkkojulkaisujen sekä audiovisuaalisen median toimittajat, jotka kirjoittavat artikkeleja tai toimittavat uutisia köyhyydestä ja sosiaalisesta syrjäytymisestä Euroopan unionissa. Artikkeleiden tai uutisraporttien tulee olla julkaistuja 1.10.2009–31.8.2010 välisenä aikana jossain EU:n 27 jäsenvaltiosta, Islannissa tai Norjassa.

Journalistikilpailun tavoitteena on

* antaa tunnustusta köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen ansioituneelle journalistiselle käsittelylle
* lisätä EU:n 27 jäsenvaltion, Islannin ja Norjan joukkotiedotusvälineiden edustajien tietoisuutta Euroopan teemavuoden 2010 kampanjasta
* lisätä ymmärrystä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen syistä ja mahdollisista ratkaisuista

Kiinnostuitko?

Täytä osallistumiskaavake verkossa ja lähetä kilpailutyösi. Ilmoittautumisaika päättyy 24.9.2010. Poikkeuksia tai lisäaikaa ei sallita.

Lue kilpailun säännöt huolellisesti ennen ilmoittautumista. Osallistuminen on maksutonta.


Palvelun tarjoaa www.tietokannat.fi