The Experience of walking around it, the fact that you can never quite hold on to what it is. Sculpture unfolds and refolds and unfolds again. It’s extremely restless.
– Phyllida Barlow
Tilallinen taide on minulle vavahduttavinta, koska kokemus vaatii eri aistien yhteistyötä ja liikettä. Se voi olla tunkeilevaa, yllättävää, pysäyttävää tai luoda harmoniaa. Erityisesti taide julkisessa tilassa herättää paljon keskustelua ja kuumia tunteita. Mielestäni julkinen taide on juuri siksi niin tarpeellista, koska se saa ihmiset havainnoimaan ympäristöä, auttaa kiinnittymään siihen ja tarjoamaan yllätyksellisiä pysähtymisen hetkiä. Siksi olinkin todella innoissani, kun minut valittiin Suomen Kuvanveistäjäliiton toiminnanjohtajaksi.
Elokuun lopussa istun kahvila Caruselissa Kaivopuistossa ja käynnistän ensimmäistä kertaa juuri hankitun tummanharmaan läppärin. Alussa on vain kaunis vuoristoinen taustakuva ja tyhjä sähköpostilaatikko. Mietin millä tavalla uusi työ tulee täyttämään koneen ja mielen sopukat.
Olin tullut tapaamiseen aivan liian aikaisin, sillä ottaa aikansa tottua jälleen Helsingin etäisyyksiin Lontoossa asumisen jälkeen. Ihmettelin kuin turistina harvoja koiran ulkoiluttajia, aurinkoista, mutta tuulista rantaa, purjeveneitä, lokkeja ja roskisten tyhjentämistä. “Meillä on rakennusviikko, joten nähdään jossain kaupungilla”, oli Suomen Kuvanveistäjäliiton eläköityvä toiminnanjohtaja Tiina Veräjänkorva sanonut.
Olisin malttamattomana halunnut päästä heti tutustumaan pieneen työhuoneeseeni Galleria Sculptorin yhteydessä, mutta oli odotettava melkein viikko. Olen kärsimätön ja intohimoinen aloittaessani uutta – haluaisin heti ottaa haltuun kaiken. Oli kuitenkin otettava asia kerrallaan ja todettava, että taiteilijajärjestön luotsaaminen pitää sisällään hämmästyttävän monia tehtäviä näin taidealan ammattilaisenkin taustalla, kaikkea vakuutuksista, työterveysasioista rahoitushakemuksiin, edunvalvontaan ja koko alaa koskeviin isoihin kysymyksiin.
Suomen Kuvanveistäjäliitto on voittoa tavoittelematon yhdistys, jolla on yli 500 ammattitaiteilijaa jäsenenä. Alakohtaisten liittojen kattojärjestönä toimii Suomen Taiteilijaseura. Kuvanveistäjäliitolla on pitkät ja arvokkaat perinteet, se on perustettu ennen itsenäistä Suomea vuonna 1910. Silti liitto on kiinni ajassa ja katse tulevassa. Kuvanveiston kenttä on laajentunut tilalliseen ja julkiseen taiteeseen. Kehitämme koko ajan toimintaamme vaalien tärkeintä arvoamme, taiteen vapautta.
Itse koen, että voimme seisoa vankasti järjestön satavuotisen työn kivijalan päällä ylpeänä. Tärkeintä mielestäni on vastuu tulevista taiteilijasukupolvista yhtä pitkälle tulevaisuuteen, että osaamme rakentaa tälle jalustalle kestävästi yhdessä ja vastuullisesti tuoden mukaan myös uusia muotoja. On muistettava unelmoida ja tähyillä kauas, kuvitella positiivisia mahdollisia tulevaisuuksia.
Nyt joulukuun alkaessa koneeni taustakuva on päivittynyt jättiläispunapuumetsäksi. Erilaiset alustat ja kommunikaatiovälineet ovat täyttyneet ja kokonaiskuva piirtyy terävämmäksi. Olen tutustunut jäsentaiteilijoihin ja tavannut taidealan kollegoita uudessa roolissa vuosien jälkeen. Ankeissa ajoissa on se hyvä puoli, että yhteistyö on lisääntynyt.
Galleriassamme on mukavasti kävijöitä, mutta toivoisin sydämestäni, että yhä laajempi yleisö löytäisi sinne ja kaikkiin muihinkin gallerioihin. Usein meiltä kysytään, mitä sisäänpääsy maksaa tai tullaan iloisesti sisään Museokorttia heiluttaen. Kaikki galleriat ovat ilmaisia ja sisään voi piipahtaa nopeastikin.
Ehkä minulle merkittävin havainto on ollut, että työn ytimessä on suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kantava voima eli yhdistystoiminta. Yhdistystoiminta on lähtökohtaisesti yleishyödyllistä ja demokraattista, siten myös aikaavievää. Ulkomailla vietetyn ajan ja nykymaailman haasteiden vuoksi arvostan yhdistysmuotoista toimintaa entistä enemmän.
Vastuuta on kantamassa pieni yhteisö, jossa kaikki haluavat edistää yhteistä hyvää oman edun tavoittelun sijaan. Hallituksen, eri toimikuntien ja muiden edustajien lisäksi koko jäsenistöllä on kaksi kertaa vuodessa mahdollista vaikuttaa yhdistyksen toimintaan ja olla päättämässä avainhenkilöistä.
Taiteilijajärjestöjen työntekijät ovat sitkeitä voimanpesiä, jotka tekevät monen ihmisen työt. Jollakin toisella alalla meilläkin olisi sihteerit, henkilöstö- ja talousvastaavat, viestintä- ja myyntivastaavat, asiakaspalveluvastaavat, it-tukena muutakin kuin kultainen oppi the IT Crowd -sarjan vitsistä “Have you tried turning it off and on again” (joka kuitenkin toimii hämmästyttävän usein).
En pysty käsittämään, miten päättäjät perustelevat leikkauksia kulttuurista. Harva heistä taitaa oikeasti ymmärtää alan lainalaisuuksia, rakenteita ja kerrannaisvaikutuksia. Meidän kaltaisilla toimijoilla ei ole enää mistä vähentää ilman radikaaleja vaikutuksia ja taidekentän hidasta sammumista. Olisi hienoa saada lisää taiteen ostajia ja tukijoita, mutta yksityistä rahoitusta ei taiota Suomessa noin vain.
Monimuotoinen rahoituspohja on varmasti kaikkien toive alalla, mutta se edellyttää isoa asennemuutosta, jossa valtion pitäisi olla edelläkävijänä osoittamassa arvostusta ja vahvistamassa toimintaedellytyksiä. Valtion erilaisilla tuilla tai esimerkiksi verohelpotuksilla voisi sysätä alkuun sen, että niin yritykset kuin yksityiset ihmiset haluaisivat tukea taidetta ja taiteilijoita.
Vaikuttavuuden nähtäväksi tekemistä ei Suomessa ole tehty tarpeeksi. Vaikutusketjut ovat merkittäviä jo taloudellisestikin, mutta taiteen arvo on jotain paljon suurempaa.
Syksyn kuluessa olen alkanut tottua yhteiseloon vaihtuvien näyttelyiden rytmiin. Olen yllättynyt siitä, miten nopeasti kiinnyn teoksiin ja tilaan juuri siinä asussa kuin se kulloinkin on. Välillä itse galleriaa ei tahdo huomata värikkäiden ja runsaiden teosten takana ja ilmastoinnin huminakin tuntuu katoavan.
Toisinaan teosten pelkistetyt linjat ja harva asettelu tuntuu pulppuavan visuaalista runoutta vuoropuhelussa korkean entisen pankkisalin kanssa. Mukaan on mahtunut yksi vedenalainen maailmakin.
Kolme viikkoa tuntuu kuluvan aina liian nopeasti ja teoksia on vaikea hyvästellä. Ne ovat olleet läsnä arjessani ja se on työni yksi suurista etuoikeuksista, jota olen kaivannut pitkään. Onneksi myyntikokoelmamme pienet veistokset ovat pidempään esillä, muistuttaen jäsenistä ja taiteellisesta työstä, jonka edellytyksiä pyrin parantamaan.
Teokset ovat pienin sykäyksin painaneet jälkensä ja sanoja pakenevan tuntunsa rintakehääni. Teosten pulssi, henkäykset ja hankaumat muovaavat tilaa kokonaisvaltaiselle ymmärrykselle ja tuovat merkityksellisyyttä kun ympäröivää maailmaa on vaikea käsittää.
Art is a way of being in the world, it happens all the time, everywhere, invisible and inexplicable, an unnameable dream. Art spreads, pulsates, guides, blows, sings and dances life.
– Ernesto Neto
Teksti: Karoliina Korpilahti
Lähde
Taiteilijoiden lainaukset Hayward Galleryn näyttelyjulkaisusta When Form Comes Alive – Sixty Years of Restless Sculpture (2024).