Mitä nostalgia on? Miksi se vetää meitä puoleensa? Mustekalan teemanumerossa nostalgia nivoutuu muun muassa nuoruuden identiteettiä muovanneisiin kokemuksiin, haparoiviin muistoihin ja rappeutuviin miljöisiin.
Numeron on toimittanut nostalgian ja identiteetin teemojen parissa työskentelevä taiteilija, kuraattori ja taidejournalisti Athanasía Aarniosuo. (Kannen kuva: Yorgos Apostolopoulos, 2.10.2002)
”Me haluamme ymmärtää itseämme paremmin ja rakentaa oman elämämme narratiivia aktiivisesti, samalla jakaen sitä muiden kanssa. Kun nostalgia resonoi, sitä kautta nostalgikko voi ymmärtää myös oman elämänsä käännekohtia ja oppia jäsentelemään elämänsä palasista eheää kokonaisuutta. Koska ihmiset ovat kokemusmaailmassaan aina yksin, tämän narratiivin luominen hakee yleisöä jakamisen kautta. Muistaminen tapahtuu jakamisen kautta.”
”Lomamatkailuun tuntuu aina liittyvän enemmän kuin ripaus nostalgiaa, mikä tulee esiin useissa lomailun representaatioissa kuten seepiansävyisissä elokuvissa, joihin aina tuntuu liittyvän haikeuden tuntu. Tai dystopioiden raunioituvissa hotelleissa, jotka toimivat par excellence merkitsijöinä menneen maailman huolettomuudesta, johon ei ole enää paluuta.”
“Moni hyvä kertomus saa samastumaan, ei samanlaisuudellaan, vaan sillä, että sopivasti viistää vähän vierestä. Todella hieno taide kutoo unten ja unelmien maata, visuaalisesti ja kerronnallisesti erityisten hetkien maailmankolkkaa.”
“En ole varma, onko tuo musiikki millään ”objektiivisella” tavalla mitattuna varteenotettavaa, mutta se oli minun musiikkiani. Sellaista, joka pakenee järkeä ja analyysia, operoi niitten sijaan juuri emootion alueella. Olin musiikista mustasukkainen ja jaoin salaisuuden vain muutaman tarkoin valitun ystävän kanssa.”
”Tämä kaipaus on siitä kiinnostava ilmiö, että voi ikävöidä aikaa, tai paikkaa, tai ihmisiä, haluamatta kuitenkaan muuttaa nykyisyydestä mitään. Siinä on kyse melankoliasta, joka syntyy, kun huomaa, että jokin on peruuttamattomasti ohi. Siksi kaipauksen kohteella on vähemmän merkitystä kuin itse kaipauksen tunteella.”
“Olen kiinnostunut tästä menneen läsnäolosta nykyisyydessä ja siitä, miten unohdettu ottaa materiaalisen muodon. Taiteellisen työn näkökulmasta voi myös kysyä, millaisen materiaalisen muodon päätämme antaa unohdetulle? – – Siinä on myös jotain haikeaa, kun palaamme menneeseen kadonneiden asioiden äärelle, missä muisti on niin reikäistä, ettei se enää muodosta selkeää kuvaa. Ja hapertunutta kuvaa täydentäessä kuva muuttuu väistämättä toiseksi, sanat vaihtuvat, eivätkä paikat ja esineet ole niitä, joiksi ne alun perin muistin.”
”Tarinallistamani paikat muuttuvat. Ilman kertomusta ne olisivat vain aineellisia olosuhteita, ikään kuin kieli ylittäisi niiden tilallisuuden. Koen näitä tarinani näytöspaikkoja kohtaan nostalgiaa. Toisin sanoen annan niille merkityksiä ja kaipaan niitä. En voi kuitenkaan tässä hetkessä tavoittaa niitä sellaisina kuin ne olivat joskus.”
“Nostalgia rakentuu ihannoidun menneisyyden ja pilalle menneen nykyajan vastakkainasettelun varaan, jolloin on aiheellista kysyä, kuinka inklusiivista nostalgia ylipäätään voi olla: Keille se on tarkoitettu? Ketkä sen hiilloksella voivat lämmitellä?”