
— Kimmo Modig: Siksikö olen paperia, HAM-galleria
Lupasin kirjoittaa tämän, vaikka minulla ei ole tällaiseen yhtään aikaa eikä mitään kokemusta julkisesta kirjoittamisesta, enkä seuraa tämän sortin kulttuurielämää yhtään.
Lupasin kirjoittaa tämän, vaikka minulla ei ole tällaiseen yhtään aikaa eikä mitään kokemusta julkisesta kirjoittamisesta, enkä seuraa tämän sortin kulttuurielämää yhtään.
Kuvataideakatemiasta valmistuvien opiskelijoiden kevätnäyttely osoittaa, että historia ja trendit tunnetaan, mutta niiden kanssa ei jäädä nysväämään.
Olen viimeaikoina nähnyt tarpeeksi sarkastisia ja ironisia näyttelyitä ja teoksia. On virkistävää nähdä näyttely, joka ei piilota tunteitaan niiden taakse. On myös ilahduttavaa kokea sarja teoksia, joissa positiiviset tuntemukset eivät ole tabu…
Pariisin näyttelykevään valikoima kattaa taidetta impressionismista venäläiseen konstruktivismiin — Myös nykytaiteesta kiinnostuneelle on valinnan varaa ja näyttelyillä on painavaa sanottavaa…
Narratives are by necessity linked to memories and histories: they are profoundly political at the same time. In fact, even the brain’s neuronal networks are physically altered by stories we tell and listen to.
[Näyttelyn] painopiste on ruoan tuotannon ongelmakohdissa: ryöstökalastuksessa, torjunta-aineiden vaikutuksessa ihmisiin, eläinten tehotuotannossa ja viljelyssä suurkaupunkien liepeillä.
Peilisolujen vaikutuksesta painin katsominen saa myös katsojan kehon jännittymään. Keho kuvittelee näkemiään asentoja itseensä. Voi kuinka kovasti haluaisin painimaan!
[A]rvioin esityksissä näkyneitä aiheita kuten perspektiivin merkitystä katsomiskokemuksessa, materiaalin käyttöä kokemuksen kuvauksessa sekä elollisen ja elottoman suhdetta.
Yleensähän tiede ja teknologia valjastetaan hyödylliseen käyttöön, mutta näiden insinööri-taiteilijoiden tekniset laitteet toimivat vain ilahduttaakseen katsojaa.
Parhaimmillaan voi uppoutua intensiiviseen kohtaukseen käden mitan päässä esiintyjistä. Huonoimmillaan katsoja haahuilee yksin, kuulee kohtauksen kaikuja ”jostain muualta” ja tuntee olevansa väärässä paikassa väärään aikaan.
Teksti: Hannu Väisänen Televisiostudio: juontaja katsoo yhdeksi mytyksi kasautuneita kilpailijoita, jotka kauhun sekaisesti halailevat toisiaan ja odottavat viimeistä tuomiota. Juontaja ilmoittaa, että kaksi saa kohta pakata laukkunsa ja poistua. Ja hymyilee, kikattaa niin kuin juontajien kuuluu. Kamera ottaa lähikuvia hikoilevista kilpailijoista. Voimakas, jännitystä korostava äänitehoste kestää ja kestää. Hirttolavalle juokseminen on kenties helpompaa kuin odottaa […]
Hyvätkin yritykset ovat lyhyen taistelun jälkeen kaatuneet yleiseen välinpitämättömyyteen. — Mutta sitten tulee ihmetys ja vakava kysymys: entäpä jos maailma onkin tällainen?