Mustekala perustettiin vuonna 2003, “koska kritiikissä – ja taidekeskustelussa ylipäätään – kaivattiin moniäänisyyttä, kriittisiä ja vaihtoehtoisia näkemyksiä ja myös pintaa syvemmälle meneviä tarkasteluja.” Mustekala oli edelläkävijä taidetta käsittelevänä verkkojulkaisuna. Blogit olivat rantautuneet Suomeen vain hieman aiemmin. Verkkoon taiteesta olivat kirjoittaneet lähinnä ennakkoluulottomat opiskelijat kuten Helsingin yliopiston esteetikot, joiden Ärsyke-verkkolehti alkoi ilmestyä peräti jo viime vuosituhannen puolella, syksyllä 1999.
Mustekala ui pitkälti kartoittamattomilla virtuaalisilla vesillä. Mustekalan perustamisen aikaan organisaatiot vasta harjoittelivat verkossa toimimista, kuten Susanna Pettersson tässä teemanumerossa muistelee: “Kotisivu oli kova juttu.” Erikoisen nimensä lehti sai yllättävältä taholta:
“Mustekalan historiaan kuuluu eräs toinen nettilehti, Tonnikala, joka keskittyi 2000-luvun taitteessa tietotekniikan ja ohjelmoinnin kysymyksiin. Tonnikala edusti aitoa hakkerimeininkiä ja sitä päivitettiin joka päivä, välillä useamminkin. Sarjakuvakin ilmestyi pari kertaa viikossa. Kun Tonnikalan perustaja ehdotti Mustekala-nimeä, se kuulosti aluksi vitsiltä.”
Irmeli Hautamäki, Mikä on sinun – Voima, Kunnia vaiko Mustekala? 4.4.2011
Nimi osoittautui kuitenkin osuvaksi. Alusta alkaen ideana oli, että sivustolla on useita kirjoittajia. Keskiössä oli monijäsenisyys ja monialaisuus. Mustekalan lonkeroiden voi nähdä symboloivan lehden monitaiteista ja moniäänistä perustaa, joka kurottuu taiteen ajankohtaisista ilmiöistä marginaaliin asti.
Mustekalan lukijakunta koostui ja koostuu edelleen taide- ja kulttuurialalla työskentelevistä asiantuntijoista, tutkijoista, taiteilijoista, alan opiskelijoista sekä muista taidetta innokkaasti seuraavista ihmisistä. Toiminta vakiintui, mutta meni vuosia ennen kuin lehti sai tukea toimintaansa. Vuonna 2005 ja 2008 Mustekalan perustaja ja päätoimittaja Irmeli Hautamäki summasi:
“Vuoden 2004 maaliskuusta kuluvan vuoden maaliskuuhun kävijöitä on ollut paria hiljaista kesäkuukautta lukuunottamatta kuukaudessa tuhannen paikkeilla, joskus vähän yli, joskus vähän alle. – – Tulokseen voi olla tyytyväinen, kun ottaa huomioon, että toiminta on ollut täysin vapaaehtoista: kenellekään ei ole maksettu, mainontaan ei ole käytetty aikaa eikä rahaa. Sivustojen suosio perustuu vain ja ainoastaan kirjoitusten laatuun ja sisältöön.”
Irmeli Hautamäki, Pääkirjoitus: Ketkä lukevat mustekalaa ja miksi?, 14.3.2005– –
“Mustekalan toiminta on vakiintunut ja laajentunut, mutta mielipidelehtituen jaossa sitä ei ole juuri huomioitu. Olemme hakeneet rahaa kritiikkitoiminnan kehittämiseen mm. Suomen Kulttuurirahastolta, mutta tuloksetta.”
Irmeli Hautamäki, Kritiikin mutkikas tie paperista internetiin, 24.6.2008
Menneestä kohti tulevaa…
Vuonna 2023 Mustekala täyttää 20 vuotta. Juhlistamme pitkää ikää tämän teemanumeron lisäksi uudella visuaalisella ilmeellä ja verkkosivuilla. Lämmin kiitos Karri Kuoppala suunnittelutyöstä ja Jussi Lahti (La&La) teknisestä toteutuksesta sekä Koneen säätiö apurahasta, joka mahdollisti hankkeen. Uusi ilme on Mustekalan historiassa neljäs. Vanhojen sivustojen ilmeitä on mahdollista selata Wayback Machine-verkkoarkiston kautta.
Mustekalalla on ollut yhteensä 9 päätoimittajaa, joista 6 on tehnyt toimea parin kanssa: Irmeli Hautamäki (2003–2011), Pirkko Holmberg (2011–2014), Sini Mononen (2014–2016), Matti Tuomela ja Petteri Enroth (2016–2019), Jaakko Uoti ja Nuppu Koivisto-Kaasik (2019–2021) sekä me nykyiset päätoimittajat Alonzo Heino ja Helmi Saukkoriipi (2021–). Vuonna 2014 Mustekala palkittiin Taiteen valtionpalkinnolla avoimen verkkojulkaisemisen esimerkkinä ja kriittisen taidekeskustelun ylläpitäjänä. 10-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistiin Sini Monosen toimittama Alaston totuus taiteesta: kirjoituksia taidemaailmasta uudella vuosituhannella -artikkelikokoelma, joka on edelleen saatavilla kirjastoissa ja verkkokaupoissa.
Vaikka kukin päätoimittaja on kehittänyt toimintaa omalla tyylillään, on lehden perusasenne ja lähestymistapa periytynyt tekijäjoukolta toiselle. Asiantuntevan taidejournalismin merkitys ei ole vuosien saatossa vähentynyt, vaan päinvastoin pintaa syvemmälle meneviä, asiantuntevia ja moniäänisiä alustoja kaivataan yhä kipeästi.
Nuppu Koivisto-Kaasik toteaa osuvasti tässä numerossa julkaistavassa Mustekalan entisten päätoimittajien podcast-keskustelussa, että Mustekalan kaltaisten tahojen hengissä säilyminen ja niiden jatkuvuuden turvaaminen on tärkeää nimenomaan suomalaisen kulttuurijournalismin moniäänisyyden kannalta. Vaikka Mustekala on nykyisin Opetus- ja kulttuuriministeriön Kulttuurilehtituen piirissä, toiminnan jatkuvuus on kaikkea muuta kuin selviö. Tästä ikävänä muistutuksena toimii Liikekieli.com -sivuston vaikea tilanne: vain vuoden verran Mustekalaa nuorempi, tanssitaiteeseen erikoistunut verkkolehti pohtii toimintansa edellytyksiä kulttuurilehtiavustuksen yllättäen lakattua.
Asiantuntevan taidejournalismin merkitys ei ole vuosien saatossa vähentynyt, vaan päinvastoin pintaa syvemmälle meneviä, asiantuntevia ja moniäänisiä alustoja kaivataan yhä kipeästi.
Mustekalan tapauksessa valtion 5000 € tuki ja sitä täydentävät projektiapurahat, mainosmyynti ja kannatusjäsenmaksut mahdollistavat lehden toiminnan ja palkkioiden maksamisen tekijöille, vaikkakaan summat eivät vastaa työn todellista määrää. Useat pienet kulttuurialan toimijat operoivat jo niin virtaviivaisesti, että kenties heidän pitäisi mennä konsultteina toteuttamaan “organisaatiouudistuksia” suuryrityksiin. Monen kohdalla ei juurikaan ole mistä karsia. Mikäli mielekkään toiminnan kynnyksellä taiteilevat pienet tahot joutuvat yksi toisensa jälkeen hiljenemään, kulttuurimme rehevä maaperä näivettyy yhtä salakavalasti kuin talvemme ovat lämmenneet ja taiteiden tutkimuksen määrärahat kadonneet.
Juhlan hetkellä ei kuitenkaan ole syytä vaipua liiaksi alakuloon. Kevät versoineen tekee tuloaan. Taideteoksia tehdään ja esitetään. Ja niistä tulee kirjoittaa, sillä taidejournalismi muuntaa taiteen sisältöjä, teemoja, keinoja, ja myös taideteosten äärellä koettua sanatonta ihmetystä lukijoille sanalliseen muotoon. Kuten Kulttuuriyhdistys Mustekala ry:n puheenjohtajana vielä hetken toimiva Saara Karhunen kirjoitti vuonna 2017: “Yksi kritiikissä jaettu havainto voi synnyttää laajempaa keskustelua ja tarjota väitteitä ei pelkästään yhdestä teoksesta, vaan jostain isommasta; yhteiskunnasta ja rakenteista, jostakin, mikä on vasta ilmassa.” (Arvokas ammatti: taidekriitikko, 23.3.2017).
20-vuotias Mustekala tekee tässä osansa toimimalla edelleen väsymättömästi alustana taidealan asiantuntijoiden, taiteilijoiden sekä alan opiskelijoiden ajatuksille. Lähes alusta asti Mustekala on tarjonnut opiskelijoille ja nuoremmille kirjoittajille väylän kehittää osaamistaan ja juurtua alalle. Kulttuurikentän moniäänisyyden kannalta onkin tärkeää huolehtia erilaisten julkaisujen jatkuvuuden lisäksi myös siitä, että vanhojen tekijöiden ja kirjoittajien rinnalle nousee uusia. Pyrimme vastakin tarjoamaan erilaisille äänille mahdollisuuden osallistua keskusteluun sekä nostamaan teoksia tai näkökulmia, jotka eivät valtamediassa välttämättä pääse pintaan. Mustekala herättelee taidekeskusteluun ja kannustaa kokeiluun niin tekstilajien, kirjoitustapojen kuin käsiteltävien aiheidenkin puolesta. Samalla pidämme taideteoreettista näkökulmaa toimintamme vahvana tukirankana (siitä huolimatta, ettei Mustekalalla ole selkärankaa).
…ja yhdessä aina vain syvemmälle
Olemme hyvin ilahtuneita siitä, että saimme tähän teemanumeroon mukaan edustavan otoksen tekijöitä Mustekalan elinkaaren eri vaiheilta. Irmeli Hautamäki valaisee podcastissa lehden perustamisaikoja entisen päätoimittaja Sini Monosen haastattelemana. Mustekalan varhaisvaiheita muistelee myös Susanna Pettersson, joka kuului Hautamäen ohella lehden perustajajäseniin. Pitkäaikaisista lonkeroaktiiveista ovat mukana myös Martta Heikkilä, Saara Karhunen ja Kari Yli-Annala. Entiset päätoimittajat Pirkko Holmberg, Petteri Enroth ja Nuppu Koivisto-Kaasik pääsevät ääneen kaksiosaisessa podcastkeskustelussa. Tuoreempaa verta edustavat Tuija Huovinen ja Eero Karjalainen sekä Savu E. Korteniemi, jonka monipuolisia teoksia nähdään myös numeron kuvituksena. Lisäksi numerossa ovat mukana Harri Mäcklin ja Kalle Lampela, jotka ovat molemmat kirjoittaneet useampaan otteeseen Mustekalaan vuosien varrella.
Numero on rakennettu muutaman väljän teeman ympärille. Hautamäen ja vanhojen päätoimittajien podcastit sekä Petterssonin teksti luotaavat Mustekalan historiaa ja sen olemusta. Heikkilä ja Karhunen palaavat puolestaan kirjoituksissaan omiin vanhoihin Mustekala-teksteihinsä ja kertaavat niiden kautta suomalaisen taidekentän vaiheita. Yli-Annalan ja Lampelan teksteissä tarkastellaan hieman laajemmalla linssillä kotimaan taidekentän lähihistoriaa. Ensin mainittu keskittyy vaihtoehtoisiin taidetiloihin ja toimijoihin, jälkimmäinen puolestaan ilmaistyön ja näyttelytilavuokrien ympärillä käytyyn keskusteluun. Mäcklinin ja Korteniemen tekstit käsittelevät taiteesta kirjoittamista. Mäcklin tarttuu aiheeseen kriitikon ja Korteniemi taiteilijan näkökulmasta.
Numeron päättää Huovisen ja Karjalaisen yhteinen teksti, joka kanavoi paitsi kirjoittajien omaa myös taidealojen opiskelijoiden ääntä yleisemmin liittyen taiteeseen ja tulevaisuuteen. Kirjoitus tuo esiin useita nykyhetken ongelmia ja huolia, jotka ovat kuitenkin huomisen siemenjyviä, sillä vaikeisiin asioihin yhdessä tarttuminen muovaa vielä hahmotonta tulevaa. Tekstin sävy on toiveikas ja lempeä. Se kuvailee alati liikkeessä olevaa, nestemäistä tulevaisuutta valaen uskoa siihen, että Mustekala ui vastaisuudessakin elinvoimaisena taiteen ja kulttuurin pohjattomissa vesissä. Kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin jatkamme siis yhteistä sukellustamme pintaa syvemmälle. Teemanumeron luettuasi suosittelemme sinuakin sukeltamaan – nimittäin Mustekalan mittavaan juttuarkistoon esimerkiksi uuden “satunnainen juttu” -toiminnon avulla!
Kiitos vielä kaikille entisille, nykyisille ja tuleville aktiiveille; tämän teemanumeron sekä uusien verkkosivujen tekoon osallistuneille; lukijoille; yhteistyökumppaneille; ja lopuksi myös Koneen säätiölle, jonka myöntämä apuraha mahdollisti verkkosivu-uudistuksen sekä Grafia ry:lle, jonka tuella on kustannettu numeron kuvitukset.
Teksti: Alonzo Heino ja Helmi Saukkoriipi
Teoskuva: Savu E. Korteniemi
P.S. Voit tukea maksumuurittoman Mustekalan toimintaa liittymällä yhdistyksen kannatusjäseneksi. Jo kourallisella 20 € kannatusjäsenmaksuja pystymme maksamaan yhden kritiikin, esseen tai toimitustyön palkkion. Lämmin kiitos tuestasi!