mustarinda.jpg

Mustarinda-numero 3/12

Tämä Mustekalan numero käsittelee taiteen, ekologian ja talouden suhteita Mustarinda-seuran toiminnan ja ajattelun kautta.

Jutut

Vaaravyöhykkeellä

Antti Majava Taiteilijoiden ja tutkijoiden muodostama Mustarinda-seura aloitti toimintansa Hyrynsalmella kolme vuotta sitten. Yhdistys työskentelee tärkeiksi kokemiensa teemojen parissa järjestämällä näyttelyitä, koulutus- ja tutkimustoimintaa sekä ylläpitämällä kansainvälistä taiteilija- ja tutkijaresidenssiä. Yhdistyksen perustamisen lähtökohtana oli halu tuottaa kokonaisvaltaisia taiteellisia ja tieteellisiä näkökulmia ympäristökriisin hallitsemaan todellisuuteen. Mustarindassa on alusta alkaen koettu tarpeelliseksi käsitellä ympäristökysymyksiä ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden […]

Työkaluja luontosuhteen korjaamiseksi

Paavo Järvensivu, 14. toukokuuta 2012 Ympäristökriisin aikana taiteilijan ja yhteiskuntatieteilijän työkalupakin täydentävät käytäntöteoria, objektiorientoitunut ontologia ja ekokritiikki. Ne avaavat neljä näkökulmaa ekologiseen murrokseen. Ekologinen ajattelu on tehnyt tuloaan monesta suunnasta taiteessa, tieteessä, politiikassa, liike-elämässä ja muilla elämän osa-alueilla. Keskeinen ongelma on ollut yhteisen tajun puute: mistä ekologisessa ajattelussa tulisi olla kysymys? Hahmottelen tässä tekstissä teoreettista […]

Polterzeitgeist – räyhähenkiaika. Mietteitä kulttuurimme yliluonnollisuudesta

Antti Majava Pahoittelen aluksi lukijalle tekstini synkkää tunnelmaa. Ympäristöjärjestöt ja ympäristökasvattajat toivoisivat taiteilijalta tulevaisuususkoa pönkittäviä positiivisia eleitä. Ihmisten enemmistö on kuulemma jo lamautunut ja masentunut jatkuvista ahdistavista ympäristöuutisista. Tilanne ei kuitenkaan voi koskaan olla niin huono, että siltä kannattaisi sulkea silmät. Kriittisyys ei ole kyynisyyttä, vaan toiveikkuutta. Kriittisyyden puute vastaavasti tekee meistä paitsi tyhmiä, myös […]

Teoskuvaus: Näkymä

Nestori Syrjälä Sää ei ole enää samalla tavalla helppo ja huoleton puheenaihe kuin joskus aikaisemmin; emme voi enää rupatella säästä ilman jatkuvaa pelkoa keskustelun ajautumisesta ilmastonmuutokseen. Kirjallisuudentutkija Timothy Mortonin mukaan säätila lakkaa tällöin olemasta neutraali tausta, jota vasten asiat ja ilmiöt tapahtuvat: kun huomiomme siirtyy säästä ilmastoon, siirrymme ajattelemaan jotain tieteellistä, jotain historiallisesti muodostunutta. Toisin […]

Kohti luontokulttuurien kaninkoloa. Ekokriittisiä huomioita Pekka Jylhän jänisteoksista

Karoliina Lummaa Pekka Jylhä: Vavisten ja kunnioittaen (kuva Ari Karttunen) Takajaloillaan seisova valkoinen pitkäkorva pitelee etukäpälissään läpinäkyvää lasilautasta, jolla on valkeaa nestettä. Pitkäkorva tärisee tasaisesti, nopeatahtisesti – se hurisee heikosti. Tärisijä näyttää oikealta metsäjänikseltä ruumiinsa ja ilmeensä puolesta, mutta sen asento ja liike tulevat ihmiseltä ja koneelta. Katselen valkoista jänistä, hybridiä, jossa orgaaniset ja teolliset […]

Mustan metsän salaisuus

Jussi Kivi Metsällä on paikkansa suomalaisessa kulttuurissa: Se on yhtäaikaisesti rauhan tyyssija sekä vihollinen, tunteilemattoman taloudellisen hyväksikäytön kohde ja lähes pyhän kansallisen kulttuurin lähde. Vielä salaperäinen villin vapauden alue sekä äärimmäisten kontrollipyrkimysten ja alistamisen objekti. Ja paljon muutakin… Metsäpuuhastelujamme hallitsee ristiriita kaikilla tasoilla. Sen yksi konkreettinen ilmentymä on esimerkiksi Metsähallitus, valtion laitos jonka tehtäviin kuuluu […]