Väri on jotain niin ilmeistä, että siitä on vaikeaa saada otetta. Se pakenee modernin luonnontieteen määritelmiä, mutta ehkä juuri siksi vie meidät kokemuksen arvoituksellisuuden ytimeen. Uutuuden sijasta väri on kuvataiteessa jatkuvaa arkea, mutta estetisoituneessa jokapäiväisessä elämässämme sillä on yhä enemmän väliä. Mustekalan Väri-teemanumero lähestyy väriä kokemuksellisuuden, taiteen, teorian sekä klassikkokäännöksen välityksellä.
Katselen ruskan kirjomaa metsikköä ja yritän eritellä, mitä eri värejä ja värisävyjä näen missäkin kohdassa. Totean pian tehtävän toivottomaksi. Onko jalavan sinivihreä sama tässä saarnen vaaleanvihreän vieressä kuin tuolla, missä se näkyy täplittäin vaahteran loistavan punaoranssin keskeltä? Onko tammen vihertävänruskea enemmän vihreää kuin ruskeaa? Pinnistely herpaantuu pian avuttomaan uppoutumiseen rajattoman aistihavainnon keskellä.
I den västerländska konstteoretiska diskussionen har färgerna länge fått inta en sekundär ställning. Det känslomässiga som traditionellt förknippats med färger har ställts emot det rationella, som representerats av linjen eller formen. Färgernas betydelse har nedvärderats och deras komplexitet förnekats. Ofta har färgerna setts som störande element.
Miten ihmeissäni olinkaan, kun valkoinen seinä prisman läpi katseltuna näytti edelleen valkoiselta; kun ainoastaan siellä, missä se rajautui johonkin tummaan, syntyi jokin enemmän tai vähemmän määrätty väri; ikkunanpuitteet näyttivät mitä iloisimmin värittyneiltä, kun taas vaaleanharmaalla taivaalla ei näkynyt jälkeäkään värityksestä. Minun ei tarvinnut miettiä kauaa kun tajusin, että värien synnyttämiseen tarvitaan raja, ja sanoin itsekseni saman tien ääneen kuin vaiston ajamana, että newtonilainen oppi on väärässä.
Suljen silmäni hellästi, sirotan ja katson aurinkoon; kuinka kiellettyä se onkaan ja tuijottaminen etenkin. Edessäni leijuu läpikuultavia kiteytyneitä muotoja, kuin alkueliöitä, haarakkeisia molekyylirakenteita, joiden pyörenevästi kaartuvat muodot seuraavat rakennetta, kuin sääntöä, haarakkeineen rakentuvaa sähköistä alkueläimiä vilisevää maailmaa, jota silmän ei pitäisi nähdä.
Se oli niin mieletön tunne parikymppiselle, se että sai vangittua jonkun tunteen ja voiman. Minulla ei ollut mitään käsitystä mistään, tein vaan mitä tuli. Niin kuin tietysti teen edelleenkin, mutta nyt minulla on tietoa analysoida ja järkeillä.
Goethen alkuperäinen virike tutkia väriä lähti kiinnostuksesta kuvataiteeseen. Kirjailijana mainetta niittäneen Goethen oma suhde runouteen oli käytännönläheinen ja intuitiivinen, ja tämä ajoi hänet etsimään taiteen sääntöjä kuvataiteen puolelta. Goethe oli ollut kiinnostunut kuvataiteesta ja harjoittanut maalaamista ja piirtämistä jo varhaisnuoruudestaan lähtien. Vakavammaksi hänen kuvataiteelliset pyrintönsä tulivat vuosien1786–88 Italian matkalla, jolloin hän havaitsi, ettei selkeää ja systemaattista teoriaa kuvataiteen väri-ilmaisusta ollut olemassa.
Teksti: Harald Arnkil Kuvat: Public Domain JOHDANTO Mitä värien harmonialla tarkoitetaan? Verrattaessa värisuhteita muihin esteettisiin rakennelmiin paljastuu sekä yhtäläisyyksiä että ratkaisevia eroja. Värin kauneuteen ja rumuuteen, yhteenkuuluvuuteen ja -kuulumattomuuteen liittyvät kokemukset ovat sekä yleisiä että arkipäiväisiä. Tällaiset kokemukset eivät edellytä erityistä perehtyneisyyttä väriteoriaan, taiteeseen tai estetiikkaan, mutta kuten kaikissa taiteeseen tai esteettiseen kokemiseen liittyvässä, perehtyneisyys […]