Mikä tai mitä on – tai voi olla – brutaalia? Mustekalan teemanumero käsittelee aihettaan arkkitehtuurin ja, koheesion raa’asti murskaten, parin pehmeämmän sivupolun kautta. Viisi näkökulmaa, viisi tapaa hahmottaa brutaalin luonnetta ja estetiikkaa.
Numeron on toimittanut Tuomas Tiainen. (Kannen kuva: Tuomas Tiainen)
Mikä tai mitä on – tai voi olla – brutaalia? Mustekalan teemanumero käsittelee aihettaan arkkitehtuurin ja, koheesion raa’asti murskaten, parin pehmeämmän sivupolun kautta. Viisi näkökulmaa, viisi tapaa hahmottaa brutaalin luonnetta ja estetiikkaa.
Kuten taide yleensäkin, betonibrutalistinen arkkitehtuuri vaatii lähilukua ja myötäelämistä. Pitää ymmärtää kohdetta sen ehdoista käsin ja elää sen tahdissa. Ja se pitää kokea elävänä. Valokuva talosta ei yleensä näytä talon henkeä, aivan niin kuin installaatio tai maalaus eivät useinkaan näytä kummoisilta kuvattuina. Materiaalin eloisuus katoaa, ja kolmiulotteisesta tulee kaksiulotteinen.
Lähiön naiset ovat entisiä lähiön lapsia. Meistä ei kirjoiteta sankaritarinoita, esiinnymme korkeintaan sivurooleissa. Jonkun äiti on aina jossain, liian nuori tai liian vanha tai jotenkin ajaton. Ehkä huomaamaton mutta silti läsnä. Lähiön nainen ei välttämättä ole kenenkään äiti, mutta silti hän edustaa lähiössä turvaa, pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Työtä, jokapäiväistä elämää, toimeentuloa. Kotia.
Haluaisin ajatella, että ehkä brutalististen rakennusten viehätys kuitenkin perustuu johonkin muuhun kuin esteettisiin seikkoihin. Brutalistiset rakennukset ovat kuin vanhat elefantit, niitä eivät pikku kolhut haittaa. Päinvastoin, ”grit” tekee ”brutista” ehkä vielä kiehtovampaa. Mikä sai aikanaan lempi- tai haukkumanimensä ranskan sanasta beton brut, raaka betoni, taipuu kielessämme suussa hauskasti murenevaksi rouhean brutaaliksi. Näköaistimme kertoo, miltä betonin tekstuurin raapiminen tuntuu. Ehkä kauneus onkin katsojan korvassa.
Istun alas ja odotan tilaamaani leivosta. Jokin jännityksen tapainen mato kiemurtelee kaulasuonillani aiheuttaen pienen maanjäristyksen. Järistyksen seurauksena havahdun ja pengon laukustani – jo lähes tyhjän – valkoisen sadan millilitran vetoisen pullon. Löräytän aimoannoksen Haartmanilta haisevaa geeliä käsiini ja tunnen jännityksen hiljalleen laukeavan.
Kuvat ja video: Tuomas Tiainen