Tässä numerossa käsitellään Ateneumin syksyn 2004 spektakulaarista Edelfelt -juhlanäyttelyä.
Numeron on päätoimittanut Irmeli Hautamäki. (Kansikuvassa Verner Thomén tekemä Edelfelt-näyttelyjuliste vuodelta 1910. Kansikuva lisätty numeron yhteyteen 18.9.2025.)
”Edelfelt-näyttelyn teki poikkeukselliseksi oloissamme se, että se oli ensimmäinen suurelle yleisölle suunnattu korkeakulttuurinen taidespektaakkeli. Spektaakkelit eivät kuulu vain Broadwaylle ja Hollywoodiin, ne ovat vahvasti myös täällä. Edelfelt-spektaakkeli ei ollut tavallinen museonäyttely, se oli isoilla resursseilla tehty tuote. […] Tärsky herättää monia kysymyksiä. Miksi valtion taidelaitosta tarvittiin näin puhtaaseen kaupalliseen toimintaan? Eikö mikä tahansa yritys olisi voinut rahoittaa ja järjestää koko näyttelyn?”
”Nykytaide saattaa olla vastaanottajan kannalta vaikeaselkoista ja hankalaakin. Tämä vaikeus ei aina johdu pelkästään siitä, että teokset estäisivät katsojan omien ja vapaiden tulkintojen tekemisen. Vaikeus johtuu myös siitä, että katsomme niitä taidemuseokontekstissa ja nojaudumme herkästi tulkinnoissamme museoiden tuottamaan materiaaliin. On hyödyllistä pohdiskella, miksi tätä materiaalia tuotetaan, mitkä ovat sen päämäärät ja palveleeko se aina parhaalla mahdollisella tavalla taideyleisöä.”
”Edelfeltin tapaista kansallisomaisuutta markkinoitaessa haasteet ovat toisenlaiset kuin nykytaiteen parissa, jossa usein täytyy ensin vakuuttaa yleisö siitä, että teokset ovat ylipäätään oikeutettuja olemaan taidemuseossa. Suuri yleisö ei kyseenalaista Edelfeltin taiteilijuutta. Se on kaikille itsestään selvää, opittua, vaikka ei olisi koskaan nähnytkään yhtään taiteilijan maalausta. Toisaalta, kun elämme digitaalista, mobiilia ja interaktiivista aikakautta, pönäkät historiamaalaukset ja muotokuvat voisivat jäädä jännittävämmän ja nopeamman jalkoihin. Siksi markkinointi rinnastaa näyttelyn muihin helposti lähestyttäviin populaarikulttuurin tuotteisiin. Tavat, joilla tämä tehdään, paljastavat taidemaailman sisällä vallitsevia asenteita.”
”Edelfeltin näyttelyä on mainostettu ja uutisoitu laajasti niin televisiossa kuin lehdistössäkin. Edelfeltin juhlanäyttelyn kohdalla toistuu sama mediaruljanssi kuin aikaisempienkin Ateneumin suurnäyttelyiden, kuten Gallen-Kallelan, Hugo Simbergin ja Helene Schjerfbeckin näyttelyiden kohdalla. […] Spektaakkeli saa ihmiset kuluttamaan tarjoamiaan hyödykkeitä nostamalla ne aina hetkeksi esiin kaiken kulutettavan huipentumana, edellisen tyhjäksi osoittautuneen lupauksen samalla unohtuessa.”
Mustekala julkaisee ohessa Kuvataideakatemian rehtorin kannanoton kaupunkitaiteen puolesta. Kannanotto, joka ilmestyi 5.11.2004 Helsingin Sanomien mielipidesivulla, julkaistaan nyt kokonaisena.