Dialogimuotoinen essee muotoilun teknologioista ja teknologioiden muotoilusta

Meitä teemanumeron toimittajakaksikkoa on tutkimuksellisesti kiehtonut ja myös yhdistänyt erityisesti kysymys muotoilun ja teknologian suhteesta. Johdannossa avattuja näkökulmia seuraten päätimme avata keskustelun tästä joskus vaikeaksikin tulkitusta suhteesta – jonka näemme sekä muotoiluntutkimuksen ja muotoiluhistorian erityisenä kitkatekijänä mutta myös mahdollisuutena ymmärtää muotoilua kokonaisvaltaisemmin osana kotiplaneettaamme peittävää infrastruktuuria ja tähän infrastruktuuriin sisällytettyjä tietokäsityksiä, kulttuuria ja polkuriippuvuuksia.

Naulauduimme kirjoitusprosessin aikana kumpikin tahoillamme teknologisten järjestelmien äärelle ja sormiemme avulla siirsimme näppäimistöä, sovelluksia, sähköä, dataa ja etäyhteyksiä hyödyntäen ajatuksia eteenpäin – ensin toisillemme ja sitten lukijoille.

Luet tästä tekstiä laitteeltasi muotoilun ja teknologioiden yhteenliittymisen mahdollistamana.

Kuva: Lù Chén – Paperivene pilviin, 2026.

Frans Autio: Käännä kahvasta, paina nappulaa, kosketa näyttöä, paina mitä tahansa näppäintä, väännä vivusta, käännä säädintä, käännä avainta, paina kytkintä, aseta valitsin oikeaan asentoon – ja laite käynnistyy, ledivalot syttyvät, moottori käynnistyy, ovi avautuu, virransäästötila päättyy. Kosketus käynnistää teknologioiden virran, joka palautuu aistihavaintoomme kirkkaina näyttöinä, soivana musiikkina tai liikkuvana objektina. Teknologia piiloutuu laitteiden sisään, ja on saatavillamme erilaisten säätimien, kosketusnäyttöjen, valitsinten ja ohjainten välityksellä. Tapaamme ajatella muotoiluna tätä ohjainten ja säätimien tasoa, ja teknologiana sitä mikä on välittömän aistihavaintomme ulottumattomissa ja mitä käyttäjän ei tarvitse esinettä käyttäessään ymmärtää.

Muotoiluntutkimuksessa (design research), muotoiluhistoriassa (design history), sekä näihin molempiin vahvasti vaikuttaneessa tieteen ja teknologian tutkimuksessa (science and technology studies tai STS) muotoilun ajatellaan kuitenkin ulottuvan myös laitteen sisään.[1] Tutkimuskentällä  lähdetään myös liikkeelle siitä, ettei laitteeseen tai systeemiin piilotettu teknologia toimi ilman sen ulkokuorta tai muotoiltuja käyttäjien ja laitteiden kohtaamispisteitä, joita kutsumme esimerkiksi ”sovelluksiksi”, ”ohjaimiksi” tai ”valikoiksi”.[2]

Teknologian ja muotoilun välillä ei siis vallitse sitä eroa, joka näiden kahden ilmiön välille yritetään usein diskurssien tasolla tuottaa. Teknologiassa ja muotoilussa on molemmissa olennaista intentionaalisuus, suunnitelmallisuus, ihmisen tekijyys, ulkomuoto ja representaatiot – sekä merkit, merkitykset, vaikutukset ja lopputulemat. Olennaista on myös näiden kaikkien ennalta määrittely jo ennen niiden tuotantoprosessin käynnistämistä. Teknologia ja muotoilu molemmat ”domestikoidaan” erilaisin käytäntein[3] ja ovat käyttäjiensä ulottuvilla haptisesti ja optisesti. Ajattelen itse, että ero ”teknologian” ja ”muotoilun” välillä on lopulta olemassa vain artefakteja koskevien käsitysten ja niistä tehtävien johtopäätösten tasolla – ei artefakteissa tai niiden ominaisuuksissa itsessään.

Kaisu Savola: Ylipäätänsä teknologian ja muotoilun erottaminen toisistaan tuottaa vääristyneen käsityksen siitä, miten teknologiset artefaktit syntyvät ja tulevat osaksi yhteiskuntaa ja arkea. Julkisessa keskustelussa teknologiasta puhutaan autonomisena voimana, joka kehittyy kuin itsestään, ilman ihmisen väliintuloa tai vaikutusta. Tämän toteamiseen ei tarvitse kuin avata sanomalehden sivu ja lukea otsikot, joiden mukaan tekoäly ”saapuu” työelämään, ”kehittyy” huimaavaa vauhtia, ja ”vie” työpaikat. Todellisuudessa nämä ilmiöt sekä teknologinen kehitys niiden taustalla ovat seurausta ihmisen tavoitteellisesta toiminnasta ja valinnoista, ei teknologian autonomisesta päätöksenteosta, vaikka toki tekoälyn viimeisin kehitys haastaa tätä ajatusta. Ihmisen toimijuuden huomioiminen teknologiaa koskevassa keskustelussa toki tekee kaikesta vaikeampaa ja monimutkaisempaa: toimittajien, kirjoittajien ja keskustelijoiden täytyisi nähdä vaivaa selvittääkseen, kuka päätöksiä tekee, miten, miksi ja mistä lähtökohdista. On yksinkertaisesti helpompaa teeskennellä, että teknologia kehittyy autonomisesti, eikä ihmisillä tai yhteiskunnilla yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia vaikuttaa niihin suuntiin, mihin se kehittyy.

FA: Juuri näin. Mieleeni nousee myös se kysymys, että tulisi tutkia myös sitä kuka näistä teknologioista hyötyy – erityisesti taloudellisessa mielessä.

Tämä teknologian ”tyhjästä ilmestyminen” liittyy myös historiankirjoitukseen sikäli kun useimpien nyt maapallon tilaa määrittävän teknologian – esimerkiksi automaattisen ajamisen mahdollistaman sensoritekniikan taustalta löytyy liki satavuotinen kehityshistoria.[4] Autoteollisuuden tulevaisuuslupauksia kritisoineen teknologiahistorioitsija Peter Nortonin mukaan tällainen kontekstin tarkoituksellinen piilottaminen ja unohtaminen on tärkeää teknologisen edistyksen vauhdin illuusion tuottamiseksi – ja tätä illuusiota taas tarvitaan jatkuvaan pääomien kiinnostuksen herättämiseen.[5]

Laajasta näkökulmasta käsin tilanne vaikuttaa olevan jotakuinkin sellainen, että teknologia muuttaa maailmaa yhä voimakkaammin ja alati huonompaan suuntaan, kun taas muotoilun nähdään lähinnä koristelevan tämän yhä kamalammaksi muuttuvan maailman siedettäväksi ainakin niille, joilla on varaa maksaa ”hyvästä muotoilusta”. Mutta, miksi ihmeessä nykyisessä maailman tilaa koskevassa diskurssissa sitten puhutaan pääosin vain teknologiasta – ja muotoilulle on varattu koristelua ja asioiden kaunistelua koskeva osuus?

KS: Tämä on kiinnostava kysymys. Yhtenä osasyynä voi olla juurikin se, että muotoilu, toisin kuin teknologia, nähdään nimenomaan inhimillisenä ja kulttuurisena toimintana. Muotoilijuuteen liitetty esteettinen ja kulttuurinen asiantuntijuus on helpointa ymmärtää epäpolitisoituneena tavoitteena ”kaunistaa arkea” tai tehdä siitä ”toimivampaa”. Teknologian suunnittelun epäpoliittisuus kumpuaa nähdäkseni toisenlaisesta perinteestä: teknologiaa harvemmin käsitellään kulttuurisena ja sosiaalisena ilmiönä, vaan se nähdään matematiikan ja luonnontieteen kaltaisena kokoelmana universaaleja sääntöjä sekä syy- ja seuraussuhteita, jotka poliittisesti ja kulttuurisesti neutraalin innovoijan ja insinöörin käsissä sovelletaan osaksi arkea ja yhteiskuntaa. Toisaalta esimerkiksi Yhdysvaltalaisten teknologiamiljardöörien viimeaikaiset seikkailut ja ulostulot ovat vihdoinkin tehneet myös suurelle yleisölle näkyväksi sen, että teknologiaa ei luoda ja kehitetä poliittisesti neutraaleista asemista käsin. Ymmärryksemme siitä, miten insinöörien ja muiden teknologiasuunnittelijoiden arvot, maailmankuvat ja poliittiset ideologiat vaikuttavat heidän suunnittelemiinsa tuotteisiin, on kuitenkin varsin puutteellista, etenkin jos tilannetta havainnoidaan julkisen keskustelun kontekstissa, vaikkapa Suomessa.

FA: On siis vaikea olla tulkitsematta tilannetta siten, että maailmaa muuttavien artefaktien tulkitseminen ensisijaisesti teknologiana pyrkii häivyttämään niiden tuotantoprosessista, käytöstä, lopputulemista ja vaikutuksista ihmistoimijuuden. Tämä puolestaan jatkaa ja vahvistaa modernismille tyypillistä teknologista determinismiä ja teknologiaoptimismia.[6] Tästä optimismista ja -determinismistä näyttää tänä ekokatastrofin ja alkaneen antroposeenin aikakautena[7] tulleen ainoa tulevaisuushorisonttia ylläpitävä ideologinen apparaatti.[8] Muotoilun mukaan tuominen ja teknologian ja muotoilun vuorovaikutussuhteen korostaminen toisi tähän varsin fatalistiseen keskusteluun mukaan ihmistoimijuuden, intentionaalisuuden sekä kulttuurisidonnaisuuden.

Tällaisen fatalismin kritiikin jäljillä liikkuu muotoiluhistorioitsija Kjetil Fallan asettaessaan ”hyvän muotoilun” (good design) vastakohdaksi ”huonon” sijaan ”pahan muotoilun” (malevolent design).[9] Fallanin näkökulman vaihdos tavoittaa hyvin sen, kuinka syvään juurtunutta on tapamme ajatella muotoilun ja teknologian ”hyvyys” eettiset lähtökohdat poissulkevista näkökulmista käsin esimerkiksi ”tehokkaana”, ”toimintavarmana” tai ”houkuttelevana”. ”Huono muotoilu” puolestaan ymmärretään usein ”epätehokkaana”, ”epävarmana” ja ”ei-houkuttelevana”. Muotoilun ja teknologian hyvyydestä puhuttaessa ihmisnäkökulma ikään kuin katoaa. ”Hyvän” muotoilun tai teknologian ei tarvitse tehdä hyvää ihmisille tai ympäristölle – korkeintaan se voi tehdä ympäristötuhosta kauniimpaa katseltavaa. Muotoilu voi itse asiassa varsin vapaasti tehdä pahaa, sikäli kun se sijaitsee tässä teknologisen determinismin kyllästämässä maailmassa epistemologisesti ihmisen toimijuuden ulkopuolella.[10]

KS: Jos fatalismin sijaan haluamme ymmärtää ihmisen toiminnan vaikutusta teknologian kehitykseen, avuksi voi ottaa STS:n tutkimuskentällä jo 1980-luvulla kehittyneen teorian teknologian sosiaalisesta rakentumisesta (Social Construction of Technology tai SCOT). SCOT-teorian mukaan teknologia ei kehity itsessään ja itsestään autonomisten ja neutraalien voimien tuloksena, vaan se on nimenomaan kulttuurisissa ja sosiaalisissa viitekehyksissä työskentelevien ihmisten toiminnan tulosta. Täten SCOT-teoria tarjoaa työkaluja teknologian poliittisten ulottuvuuksien tutkimiseen. Kuten johtava STS-tutkija Wiebe E. Bijker on todennut: ”teknologia on sosiaalisesti (ja poliittisesti) konstruoitu; yhteiskunta (mukaan lukien politiikka) on teknisesti rakennettu; teknologiakulttuuri koostuu sosioteknisistä kokonaisuuksista.”[11] Ihmiset siis yhdessä kehittävät, luovat ja käyttävät teknologioita, joista juuri inhimillisen toiminnan kautta väistämättä tulee poliittisen, sosiaalisen ja kulttuurisen arvomaailman tuotteita.

Teknologian historiassa on monia esimerkkejä siitä, miten käyttäjät ja kuluttajat ovat ottaneet ohjat käsiinsä ja muokanneet teknologiasta arvojensa ja tavoitteidensa mukaisen työkalun, joka on muuttanut yhteiskuntaa. Pinchin ja Bijkerin kuuluisa esimerkki tästä oli polkupyörä, jonka kehitykseen erilaiset sosiaaliset ryhmät, mukaanlukien pyöräilyn vastustajat, vaikuttivat insinöörien lisäksi.[12] Kuitenkin jos keskitymme pelkästään käyttäjien ja kuluttajien rooliin teknologian kehityksessä, jää sivuun 1900-luvun aikana edennyt kehityskulku, jossa nimenomaan ammatillisesti ja institutionaalisesti erikoistunut suunnittelutyö on esimerkiksi mahdollistanut muutaman yhdysvaltalaisen ”teknojätin” kasvamisen kansainvälisen politiikankin kannalta vaikutusvaltaisiksi toimijoiksi. Tämän ilmiön ymmärtämisessä yritys- ja organisaatiokonteksteissa tapahtuvat suunnitteluprosessit ovat avainasemassa.

Muotoiluprosessien ja suunnittelutyön tutkiminen paljastaa ihmisen asettamat lähtökohdat, tavoitteet ja ideologiat suunniteltujen ja valmistettujen teknologioiden takana. Vuonna 2025 avautuneen Nokia Design Archiven muotoilutyöhön liittyvät materiaalit näyttävät, miten mobiiliteknologia suunniteltiin haluttavaksi, pitkälti keksittyjä tarpeita palvelevaksi osaksi globaalia arkipäivää. Aiemmin mainittujen teknologian ”ulkokuoren” ja sen sisältä paljastuvan ”toiminnallisuuden” lisäksi Nokialla muotoilijoiden tehtävänä oli esimerkiksi visioida vielä kehitteillä oleville teknologioille käyttötarkoituksia ja luoda niiden perusteella tarinallista materiaalia, jonka avulla erilaisille yleisöille voitiin maalailla tulevaisuuden näkymiä. Tällainen muotoilutyö, jota voi kutsua myös konseptisuunnitteluksi, on kiehtova esimerkki ”sosioteknologisesta kuvitelmasta” (sociotechnical imaginary). Tämän käsitteen kehittäjän, Sheila Jasanoffin mukaan sosioteknologiset kuvitelmat paljastavat paitsi ”näkemyksiä siitä, mitä tieteen ja teknologian keinoin voidaan saavuttaa, mutta myös siitä, miten elämää tulisi, tai ei tulisi, elää.”[13] Täten Nokian muotoilijoiden kehittämät tulevaisuusvisiot eivät esittele vain teknologisia tulevaisuuksia, vaan myös tekijöidensä sosiaalisia, moraalisia ja poliittisia arvoja ja tavoitteita tulevaisuutta koskien. Esimerkiksi tuolloin vielä kehitteillä ollutta 3G-teknologiaa esittelevissä konseptimateriaaleissa 1990-luvun lopulta ”langattoman mobiiliyhteiskunnan” hedelmistä nauttivat nuoret, menestyneet yritystyöntekijät, jotka ihmettelevät ravintola-akvaarion merenelävävalikoimaa videoyhteyden kautta maapallon vastakkaisilla puolilla.[14] Konseptipuhelimien ruuduille jähmetetyt toiminnot kuvaavat tilitietojen tarkastelua, uima-allaskuvien lähettämistä sekä Financial Times -lehden lukemista.

Kuva: konseptipuhelimen renderöinti, 1998, Nokia. Kuvalähde: https://repo.aalto.fi/uncategorized/IO_b0b8974d-fac8-4ff4-9c4b-7d3836b7b660/

FA: Jasanoffin ”sosiotekniset kuvitelmat” ja Nokian konseptipuhelimet tuovat väistämättä mieleeni väitöskirjani tutkimusaiheen: konseptiautot ja niissä esitetyt tulevaisuuskuvat (images of the future).[15] Nokian tulevaisuusvisioiden ja niiden pohjalta rakennettujen prototyyppien edeltäjänä voinee perustellusti pitää autoteollisuudessa jo 1950-luvulla vakiintunutta perinnettä esitellä spekulatiivisen tulevaisuuden autojen mallinnuksia vuosittaisissa autonäyttelyissä. Nämä alun perin ”unelma-autoina” (dream car) tunnetut autot – joista nykyään puhutaan ”konseptiautoina” – ovat edelleen osa autoteollisuuden strategiaa manipuloida tulevaisuutta valmistajan kannalta suotuisampaan suuntaan, ja samalla herättää sekä kuluttajien että yhtiöiden osakkeita hallinnoivien tai hamuavien tahojen kiinnostus.

Muotoilijoille tällaiset autot tarjoavat edelleen väylän kehittää ideoita, ja testata erilaisia teknisiä sovellutuksia varsinaista sarjatuotantoprosessia kevyemmin metodein. Nämä tulevaisuuden autojen jäljitelmät ovat olleet myös testialustoja ideoida vielä tapahtumattoman tulevaisuuden teknologioita ja niiden sovellutuksia henkilöautossa. Digitaalinäytöt, ajamisen automatisointi, sekä esimerkiksi turvallisuutta parantava sensoritekniikka olivat kaikki ”olemassa” spekulatiivisesta tulevaisuudesta saapuneissa konseptiautoissa kauan ennen kuin kyseisten teknologioiden kaupallisia sovellutuksia oli vielä edes kehitteillä. Nämä spekulatiiviset teknologiat olivat alun perin juuri muotoilijoiden, esimerkiksi ”futuristiksi” luonnehditun, teollisen muotoilijan Syd Meadin (1933–2019) Yhdysvaltalaiselle suurteollisuudelle luomien kuvitteellisten tulevaisuuksien pohjalta kehittelemiä.[16]

Kuva: Nissanin vuonna 1970 esittelemän konseptiauton, Nissan 270X:n interiööri, jonne Nissan oli visioinut peruutuskameran ja videopuhelut mahdollistavan televisiomonitorin. Kuvalähde: valokopio julkaisusta Car Graphic 12/1970.

Muotoilun ja teknologian jaettu sosioteknologisten kuvitelmien ”odotushorisontti”[17] syntyy pelkästään siitä, että asiat, jotka käsitämme teknologiana tai muotoiluna syntyvät tulevaisuuteen suuntautuvan ihmistoiminnan tuloksina.[18] Muotoiltu teknologinen artefakti, kuten puhelin tai vaikkapa auto, saatetaan tuotantoon ja myyntiin pitkän – useimmiten vuosia kestävän suunnittelutyön tuloksena.[19] Muotoilija ja artefaktin tuottava taho pyrkivät siis suunnitteluvaiheessa ennustamaan mahdollisimman tarkasti tulevaisuutta, jossa kyseinen teknologinen artefakti voisi olla myytävänä – mutta artefakti myös itse – aktualisoitumalla osaksi ”teknosfääriä”[20] osallistuu tulevaisuuden tuotantoon heti valmistuttuaan. Muotoilun ymmärtäminen tällaisena, tulevaisuuteen suuntautuvana suunnittelutoimintana – sekä tuon suunnittelutoiminnan tuloksina ja seurauksina – osoittaa erinomaisesti sen, kuinka keinotekoinen rajanveto ”teknologian” ja ”muotoilun” välillä on. Muotoilun ja teknologian yhteinen kysymys koskee sitä, miten esittää, havaita ja kokea jotakin sellaista mitä ei ole (vielä) olemassa.

KS: Toisaalta teknologian, muotoilun sekä niiden kentillä luotujen tulevaisuusvisioiden tutkiminen on kiinnostavaa juuri siksi, että visiot ovat olemassa riippumatta siitä, käyvätkö ne toteen tai materialisoituvatko ne todellisiksi tuotteiksi. Tämänkin takia suunnittelu- ja muotoiluprosessien tarkastelu valmiiden tuotteiden lisäksi on ensisijaisen tärkeää, jos haluamme ymmärtää, millaisista lähtökohdista ja millaisilla tavoitteilla arkipäiväämme suunnitellaan. Muotoiluprosessi ja sen ”tuotteet”, kuten luonnokset, muistiinpanot, konseptit ja kokeilut, ovat yhtä todellisia kuin tuotantoon ja arkipäivään päätyvät tuotteet.

FA: Tämä tapahtumattoman tulevaisuuden ”todellisuus” ja kesken jäänyt materialisoituminen muotoiluprosessissa tangeeraa kiinnostavasti autoilun historiasta erityisesti sosioteknologian näkökulmasta kirjoittaneen Gijs Momin näkökulmien kanssa. Mom esittää, että minkä tahansa teknologian ja muotoilun (joiden välillä Mom ei näe erontekoa), olemassaolo on aina osittain spekulatiivista ja materialisoituu usein pelkästään odotusten tasolla (field of expectations). Tämä johtuu näiden artefaktien jatkuvasta ”kehittymisestä” esimerkiksi uusiksi ja aiempaa paremmiksi malleiksi, joiden myötä artefaktit – esimerkiksi autot tai matkapuhelimet – muuttuvat jatkuvasti toisiksi ja niiden käyttö ja kuluttaminen ei saa lopullista muotoaan.[21] Momin teoria soveltuu erityisen hyvin vielä vakiintumattomien teknoloigoiden ja muotoiluesineiden tutkimukseen. Nykyisen automuotoilun ja matkapuhelinmuotoilun kohdalla Momin teoriaa tulisi mielestäni ulkomuodon sijaan soveltaa näiden laitteiden sisään piilotettuun teknologiaan sekä niissä käytettyihin ohjelmistoihin, jotka muuttavat jatkuvasti muotoaan esimerkiksi käyttöjärjestelmän päivitysten takia.

Muotoiluprosessin tarkastelu tuo mieleen myös sen miten muotoilu ja teknologia limittyvät prosessissa yhteen materiaalisella tasolla. Automuotoilussa tietokoneavusteisen suunnittelun ohjelmilla (computer-aided design, CAD) virtuaalisesti luotu, ja vain teknologisten apparaattien kautta havainnoitava kolmiulotteinen mallinnus muutetaan tietokoneohjatulla jyrsinkoneella kolmiulotteiseksi savimalliksi, jonka yksityiskohdat viimeistellään ihmiskäsin. Tämä, jyrsintä- ja viimeistelytyön tuloksena syntyvä täysikokoinen saviauto mitataan sensorein, ja mallinnetaan uudestaan virtuaaliseksi. Savimallista tehty virtuaaliversio syötetään uudelleen mallintamisohjelmiin, joissa auton muodon ominaisuuksia tarkastellaan eri sää- ja valotusolosuhteissa ennen kuin muotoiluprosessi jatkuu varsinaisen sarjatuotantovaiheen käynnistämistä edeltävään auton komponenttien tuotannon suunnitteluun.

Tietokoneavusteisten suunnitteluohjelmien historia yltää 1950-luvulle, jolloin General Motors alkoi tutkimaan tietokoneavusteisuuden potentiaalia suunnittelutyössä. General Motorsin tutkimusryhmä, käytössään IBM 704 tietokone ja siihen vastikään esitelty ”filmitallennin” ja filmitallentimen projektori, tuottivat ensimmäisiä kokeiluja siitä miten yksinkertaisia muotoja voisi esittää tietokoneohjelmoinnin keinoin. General Motorsin, yhdessä IBM:n kanssa vuodesta 1959 kehittämä DAC-1 (Design Augmented by Computers) sisälsi spesifisti projektiin suunnitellun tietokoneen, oman ohjelmointikielensä, muistijärjestelmän, kuvaskannerin sekä ”grafiikkakonsolin”, jolla viivoiksi ja pisteiksi typistettyä virtuaalista objektia pystyi reaaliaikaisesti muokkaamaan. Vaikka General Motors lopetti DAC-1:n kehitystyön 1960-luvun lopulla, toimivat sen aikana kehitetyt ideat pohjana tuleville tietokoneavusteisille suunnitteluohjelmille, jotka otettiin 1970- ja 1980-luvuilla käyttöön ajoneuvomuotoilun eri osa-alueilla. DAC-1 on hyvin varhainen esimerkki ”softwaresta” (tietokoneohjelma), jota käytettiin ”hardwaren” (tekniset laitteet, kyseisessä tapauksessa henkilöauto) suunnitteluun. Teknologia rakentuu muotoilun avuksi, muotoilu kehittää teknologiaa: eroa ei ole.[22]

Kuva: General Motorsin ja IBM:n yhdessä kehittämä DAC-1. Kuvalähde: General Motorsin arkistot.

Muotoiluntutkimus on jo pitkään tutkinut muotoilun virtuaalista tasoa, mutta muotoiluhistorian tutkimuskentällä on keskitytty ohjelmien tai laajemmin käyttöjärjestelmien sijaan laitteiden ”hardware”-ulottuvuuksiin. Epäsuorasti materiaalisiin ominaisuuksiin palautuvia tutkimuskohteiden ulottuvuuksia on sen sijaan tutkittu kulttuurihistoriasta tutummin käsittein, esimerkiksi kulutuskulttuurina, mainontana tai representaatioina. Olisi tarpeellista, jo pelkästään tutkimusalan tulevaisuuden vuoksi, löytää välineitä analysoida tutkimuskohteiden ”softwarea”, joka on itsessään tietysti materiaalisen todellisuuden laitteistojen tuottama todellisuuden taso, mutta silti jotakin vähemmän haptista kuin mitä esimerkiksi ajoneuvomuotoilusta tuttu ohjaamo mekaanisine säätimineen.

Digitalisaation historia on muotoiluhistorian kentällä vielä kirjoittamatta, samoin kuin virtuaalisen todellisuuden, algoritmien, ja viimeisimpänä tekoälyn. Näyttää siltä, että tällaisten historioiden poissaolo estää tutkimuskentällä käsiteltävän 1970-lukua seuranneita ilmiöitä. Väitöskirjani aikarajaus seurasi tätä samaa vedenjakajaa: mutta jo 1970-luvun lopulla esimerkiksi mikropiirien tehdessä tuloaan ajoneuvomuotoiluun, tuntuivat käsitteelliset ja teoreettiset välineeni tämän muotoilun ja teknologian sekoittumisen tason analyysiin olevan varsin puutteelliset. Tavallaan tämän ongelman esiin nostaminen tavoittaa jälleen keinotekoisen kahtiajaon teknologian ja muotoilun välillä juurtuneen ajatteluuni sikäli, kun teknologiahistorioissa nämä ulottuvuudet ovat olleet jokseenkin laajasti esillä.[23]

KS: Kuten jo mainitsin aikaisemmin, yksi mahdollisuus välttää teknologista determinismiä ja toisaalta myös keinotekoista hardware/software-jaottelua on pyrkiä ymmärtämään teknologian suunnittelu- ja muotoiluprosesseja valmiiden tuotteiden sijasta. Omassa tutkimuksessani olen viime aikoina keskittynyt muotoilun ja teknologian historiaan ”käyttäjä”-käsitteen kautta. Viimeistään 2000-luvulla meistä kaikista on tullut teknologian käyttäjiä; samalla osallistavat ja käyttäjälähtöiset menetelmät ovat leimanneet muotoilutyötä jo vuosikymmenten ajan.[24] Monien muotoiluntutkijoiden mukaan käyttäjän ymmärtäminen tukee toimivampien ja käytettävämpien tuotteiden, ohjelmistojen ja palvelujen suunnittelua.[25] Toisaalta yritysten kilpaillessa käyttäjien ajasta, rahasta ja datasta käyttäjälähtöisyys voi myös tuottaa tietoa tavallisten ihmisten toiveista ja tarpeista suuryritysten taloudellisen voiton ja vallan tavoittelun edistämiseksi.[26] Käyttäjä-käsitteen tutkimisessa ei siis ole kysymys niinkään teknologian ja muotoilun olemuksesta, ominaisuuksista tai kehityksestä, vaan sen kautta saada kiinni niistä arvoista ja tavoitteista, jotka toimivat suunnittelun lähtökohtana. Käyttäjä-käsitteen kautta on siis mahdollista ymmärtää jotain niinkin syvällistä kuin vallitsevan kulttuurin käsitystä ihmisyydestä ja hyvästä elämästä.

FA: Käyttäjä on kyllä mainio näkökulma, josta käsin muotoilua ei voida ymmärtää ottamatta huomioon laajempia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia ja niissä tapahtuvia muutoksia.

Yksi metodi näiden tutkimukseen on sosiologi Madeleine Akrichin ”käsikirjoitusanalyysi” (script analysis), joka analysoi artefaktin ominaisuuksien sijaan artefaktiin ja sen käyttöön liittyvää sosiaalista käsikirjoitusta. Tämä käsikirjoitus voidaan löytää esimerkiksi tuotteen käyttöohjeesta, mutta on läsnä tuotteessa myös sen tunnettujen käyttötapojen kautta. Akrichin mukaan käsikirjoitus kertoo sen, miten tuotetta tulee käyttää, ja minkälaisia mahdollisuuksia se sisältää. Tuotteen valmistava yhtiö pyrkii lisäksi käsikirjoituksessa määrittelemään ennalta tuotteen potentiaaliset käyttäjät ja ohjaaman heidän ”makuaan, kyvykkyyksiään, motiiveja, halujaan ja poliittisia ennakkoasenteitaan”.[27] Muotoiluprosessin ollessa tulevaisuuteen suuntautuvaa toimintaa, määrittelee käsikirjoitus myös sen, miten moraali, teknologia, tiede ja talous kehittyvät tulevaisuudessa.[28]

Tässäpä eväitä teknologiaa koskevan determinismin ylittämiseen – sekä ihmistoimijuuden näkyväksi tekemiseen muotoilun ja teknologian sekoituksissa. Suhtaudun itse hyvin kriittisesti ihmiskeskeisyyteen, erityisesti sellaisiin ajatusrakennelmiin, joissa ihminen asetetaan muiden olioiden yläpuolelle. Ihmistoiminnalla on kuitenkin tietty erityisasema käynnissä olevassa, koko planeettamme biosfääriä uhkaavassa ekologisessa romahduksessa. Toisaalta, kuten antroposeeni-käsitteen kritiikki on onnistuneesti osoittanut, ei tämä ihmistoiminta ole kuitenkaan kaikkien ihmisten toimintaa – vaan sitä ylläpitää tietty, ekstraktivismista hyötyvä taloudellinen eliitti.[29] Oireellista on, että tämä taloudellinen eliitti näyttää itse sisäistäneen teknologisen determinismin ideologian ja odottaa saapuvaksi jotakin sellaista teknologiaa, joka ratkaisi heidän puolestaan ekologisen monikriisin, ilman että ihmistoimintaa, siinä olevia valtarakenteita tai taloutta tarvitsisi muuttaa miksikään.[30] Tämän deterministisen (tai jopa messiaanisen) asenteen haastaakseen on muotoilu ja teknologia nähtävä keskinäisriippuvaisina ihmistoiminnan tuloksina – eikä muotoilua tule tulkita teknologiaa koristelevana pintana saatikka teknologian seurauksia pehmentävänä iskunvaimentimena.

Teksti: Frans Autio & Kaisu Savola

Kuvitus: Lù Chén

Viitteet ja lähteet

[1] Tieteen ja teknologian tutkimuksen vaikutuksesta muotoiluntutkimukseen ja muotoiluhistoriaan, ks. esim. Woodhouse, E., & Patton, J. W. (2004). Introduction: Design by Society: Science and Technology Studies and the Social Shaping of Design. Design Issues, 20 (3), 1–12; Volonté, P. (2014). Design Worlds and Science and Technology Studies. Tecnoscienza: Italian Journal of Science & Technology Studies, 5 (2): 5–14. Montes Cruz, J.J. (2023). Shaping the future: The Relevance of STS when teaching Design History. Teoksessa D. Jones et al. (toim.), The 7th International Conference for Design Education Researchers, 29 November – 1 December 2023, London, United Kingdom.

[2] Ks. esim. Akrich, M. (1992). ”The De-Scription of Technical Objects.” Teoksessa W.E. Bijker & J. Law (Eds.), Shaping Technology, Building Society: Studies in Sociotechnical Change. The MIT Press, 222.

[3] Fallan K. (2010). Design History: Understanding Theory and Method. Berg Publishers, 89–102.

[4] Ks. Kröger F. (2024). From Automated to Autonomous Driving: A Transnational Research History on Pioneers, Artifacts and Technological Change (1950–2000). Springer.

[5] Norton P. (2021). Autonorama: The Illusory Promise of High-Tech Driving. Island Press.

[6] Ks. esim. Brey P. (2003). Theorizing Modernity and Technology. Teoksessa P. Brey et al. (toim.), Modernity and Technology. MIT Press, 33–71.

[7] Collao Quevedo, M. F. (2026). What do you mean by ”epochal” change? Theorizing planetary transformations in the Social Sciences and Humanities. The Anthropocene Review, 13 (1), 141–161.

[8] Teknologinen optimismi ilmenee monin eri tavoin, yksi tulevaisuuden kannalta kriittisimmistä ilmenemistavoista on sen sisään leipominen erilaisiin ilmastoskenaarioihin vielä olemassa-olemattomana, tulevaisuuden teknologiana, joka ratkaisee ainakin osan ympäristökatastrofista. Katso esim. Malm, A., & Carton, W. (2021). Seize the Means of Carbon Removal: The Political Economy of Direct Air Capture. Historical Materialism, 29(1), 3–48.

[9] Fallan, K. (2015). Nordic Noir: Deadly Design from the Peacemongering Periphery. Design and Culture, 7 (3), 397–398.

[10] Kirjoitin tästä samasta ilmiöstä vuonna 2023 Mustekalassa julkaistussa esseessäni ”Lockheed SR-71 ’Blackbird’ – Essee kolminkertaisella äänennopeudella liikkuvan objektin merkityksistä”. Sotateollisuuden tuottama muotoilu ja teknologia (jota myös Fallan artikkelissaan analysoi) ovat oivimpia esimerkkejä tällaisesta eettisten kysymysten ja ihmisen toimijuuden tarkoituksellisesta häivyttämisestä.

[11] Bijker W. E. (2010). How is technology made? – That is the question! Cambridge Journal of Economic, 34 (1), 63–76. Suomennos Kaisu Savola.

[12] Pinch T. J. & Bijker W. E. (1984). The Social Construction of Facts and Artefacts: Or How the Sociology of Science and the Sociology of Technology Might Benefit Each Other. Social Studies of Science, 14 (3), 399–441.

[13] Jasanoff S. (2015). Future Imperfect: Science, Technology and the Imaginations of Modernity. Teoksessa Jasanoff, S. & Kim, S-H. (toim.), Dreamscapes of Modernity. Sociotechnical Imaginaries and the Fabrication of Power. The University of Chicago Press, 4. Suomennos Kaisu Savola.

[14] ”China Dragon” -konseptivideo (1998), Nokia Design Archive. https://repo.aalto.fi/uncategorized/IO_13908cb5-9120-46ed-9110-108b1da0ad27/

[15] Tulevaisuudentutkimuksen pioneerin Fred Polakin 1950-luvulla kehittämä termi. Katso Polak F. (1973/1955). The Image of the Future (E. Boulding, Tans.). Elsevier.

[16] Autio F. (2026). Unsettled Visions of Petroculture: Images of the Future in Japanese Car Design and Concept Cars in the Postwar Period. [Doctoral Dissertation, University of Helsinki], 114.

[17] Historiotsija Reinhart Koselleckin tulevaisuutta koskevien spekulaatioiden episteemistä rajaa kuvaava termi. Ks. Koselleck R. (2004/1979). Futures past: On the semantics of historical time (Tribe K. Trans.). Columbia University Press.

[18] Ks. esim. Heskett, J., & Dilnot, C. (2015). Design from the Standpoint of Economics/Economics from the Standpoint of Design. Design Issues, 31(3), 88–104.

[19] Cusumano, M. A. (1985). The Japanese Automobile Industry: Technology and Management at Nissan and Toyota. Harvard University Asia Center, 109–111; MacKenzie D. & Wajcman J. (1985). The Social Shaping of Technology: How the Refrigerator Got Its Hum. Open University Press, 18.

[20] Ks. Otter, C. (2022). Socializing the Technosphere. Technology and Culture 63 (4), 953–978.

[21] Mom G. (2008). ’The Future is a Shifting Panorama’: The Role of Expectations in the History of Mobility. Teoksessa Ganzler W. & Schmidt G. (toim.) Zukünfte des Automobils: Aussichten und Grenzen der autotechnischen Globalisierung. Edition Sigma.

[22] F. N. Krull (1994). The Origin of Computer Graphics within General Motors. IEEE Annals of the History of Computing 16 (3), 40–56.

[23] Ks. esim. Greengard S. (2019). Virtual Reality. The MIT Press; Pasquinelli M. (2023). The Eye of the Master: A Social History of Artificial Intelligence. Verso; Abdou, M.H. (2026). A Long History: From Universal Language to Artificial Intelligence. Technology and Culture 67 (2), 333–370.

[24] von Busch, O. & Palmås, K. (2023). The Corruption of Co-Design. Political and Social Conflicts in Participatory Design Thinking. Routledge; Hyysalo, S. (2025). Design Participation. Palgrave Macmillan.

[25] Norman, D. (2013). The Design of Everyday Things. Revised and expanded edition. Basic Books; Sanders, E. and Stappers, P. J. (2008). Co-creation and the new landscapes of design. Co-Design, 4 (1), 5–18; Redström, J. (2006). Towards User Design? On the Shift from Object to User as the Subject of Design. Design Studies 27, 123–139.

[26] Zuboff, S. (2019). The Age of Surveillance Capitalism: The Fight for a Human Future at the New Frontier of Power. PublicAffairs; Noble, S.U. (2018). Algorithms of Oppression. How Search Engines Reinforce Racism. NYU Press; Morozov, E. (2013). To Save Everything, Click Here. The Folly of Technological Solutionism. PublicAffairs.

[27] Akrich, M. (1992). ”The De-Scription of Technical Objects.”, 207–208.

[28] Akrich, M. (1992). ”The De-Scription of Technical Objects.”

[29] Ks. esim. Collao Quevedo M. F. (2026). What do you mean by ”epochal” change? Theorizing planetary transformations in the Social Sciences and Humanities, 147–148.

[30] Ks. esim. Gardiner B. (2025). Power Trip. MIT Technology Review, Jul/Aug 2025.