”Elokapinan Kapinaorkesteri on esimerkki siitä, kuinka taideinstituutioiden ja aktivismin välinen suhde voi tiivistyä liikkeiden kontekstissa omaksi alakulttuurikseen, jossa tieteen, taiteen ja aktivismin väliset kytkökset muovautuvat kenties instituutioiden lavoilla esitettävää taidetta näkymättömämmäksi, mutta toisinaan myös suuria massoja liikuttavaksi ja näin ollen yllättävänkin muutosvoimaiseksi poliittisen taiteen muodoksi.”
”Vaikka tunteet siitä, mitä maailmassa tapahtuu on tosi rajuja ja sillekin tarvii totuudenmukaista representaatiota, niin mä haluaisin levittää semmosta, että aktivismi on hauskaa ja ihanaa ja nautinnollista ja kuumaa. Että maailman muuttaminen on vaan parasta huumetta, mitä voi ikinä saada. [Haluaisin] luoda tällaista vaihtoehtoista tarinaa, koska tällä hetkellä aika iso narratiivi on se, että kuluttaminen on sitä. Niin sitten, että miten organisoituminen ja yhteentuleminen – että tää on sitä parasta elämässä.” – Eeva Rajakangas
”Asenteella esitetty tunnusmusiikki on omalla tavallaan liioitteleva ilmentäessään ratsumiesten juhlaa palavan maailman liekkien lämmössä, ja lopussa kuultava huudahdus ”Bensaa!” on kuin tuhosta humaltuvan ratsumiehen janoinen käsky lisätä pökköä pesään ja löpöä liekkeihin. Tuhlailevasta mentaliteetista viestii niin ikään säe ”miljardeja minne sattuu”.”
”In a time marked by ecological crisis it becomes necessary to establish a critical perspective on the dominant industrial model of material trade and propose alternatives to how we relate to materiality. […] the practices developed through LABVA and the BIOPOLIMÉRICA platform contribute to an international field of material research characterised by collaboration and knowledge exchange between different research environments. Such exchanges support the development of material practices that are responsive to local conditions while operating within a broader transnational context.”
”Metamodernistisen tuntemusrakenteen yleistymisen taustalla on kyllästyminen negatiivisuuteen. Sitä ei pidetä tarkoituksenmukaisena, koska yhteiskunnallinen polarisaatio, ilmastonmuutos ja ympäristökriisit kohdistavat taiteeseen uusia odotuksia. Dekonstruktio ja kritiikki ovat tärkeitä, kun epäkohtia tuodaan esille, mutta ainoina työkaluina ne ruokkivat negatiivisuuden kierrettä. Metamodernistisessa taiteessa halutaan esittää myös toivoa, joskaan siinä ei useinkaan tarjota selkeitä ratkaisuja.”
”Lygia Clarkin taiteellisen ajattelun ydin oli yksilön luovan potentiaalin vapauttaminen. Hän toi esiin taiteen mahdollisuuden operoida vastoin vallitsevia kulttuurisia käytäntöjä. Rolnik ei kehota kopioimaan Clarkin metodeja, vaan kysymään, kuinka taiteen poliittinen voima tulisi käyttöön: miten luoda uudenlaisia näkymiä tulevaisuuteen yksilöllisellä ja kollektiivisella tasolla?”
”Kirjoitan seuraavassa kahdesta uudesta suomalaisesta elokuvasta, Sami van Ingenin Cast of Shadowsista (2025) ja Milja Viidan Skönäreistä (2024). Molemmat elokuvat tarjoavat mielenkiintoisia näköaloja dokumentaarisuuden ja fiktiivisyyden välisen suhteen tarkasteluun, jota tahdon tässä tekstissä erityisesti pohtia.”
”2000-luku trilogian viehätys onkin, että se antaa jälkikäteisesti minulle hyvät perustelut kokemushaarani rakentumiseen: älä luota kansakunnan sankareihin, älä perheenäiteihin, äläkä oikeuslaitokseen, älä luota myöskään energiainfrastruktuuriin. Älä luota yhteiskuntaan.”
”Mannerin uraanikaivostoimintaa vastustava ympäristötaide asettuu osaksi 2000-luvun ydinvoimarenessanssia ja sen liikkeelle panemaa ydinvoima- ja kaivospoliittista liikehdintää. […] Ympäristötaiteesta ja etenkin Pessi Mannerin kalliotaiteesta tuli kansalaisliikkeille oleellinen taiteellisen vaikuttamisen väline, jonka jäljet ovat edelleen nähtävissä joidenkin uraanikuntien peruskalliossa.”
”Millaisia ’arkkitehtonisia keinoja’ näyttelyteksteissä hyödynnetään? Sen selvittääkseni olen vertaillut näyttelytekstejä ja erittelen tässä esseessä niiden kielellisiä piirteitä ja retorisia keinoja. Otan luupin alle näyttelytekstien kielen ilmiöistä subjektittomat lauseet, sanaparit, listat, vastakohdat ja metaforat. Lisäksi käsittelen tekstin sidosteisuutta, adjektiiveja sekä erilaisia puhuttelutyyppejä.”
”Käytännössä tiedostin pelatessani mahdollisuuteni kahteen vaihtoehtoiseen pelaamistapaan. Yhtäältä voisin yrittää pelata peliä siten kuin tulkitsen sen minulle ulkoa annetut säännöt tähdäten optimaaliseen suoritukseen tässä suhteessa. Vaihtoehtoisesti voisin asettua pelin maailmaan omalla persoonallani, autenttisempana itsenäni, minkä mukana toisin peliin myös oman moraalini.”
”Napaseutuja on kuvattu sopimattomiksi naisille, mutta metaforien ja luontokuvauksen kautta myös voimakkaasti sukupuolitettu naisiksi, mikä asettaa matkoistaan kirjoittavat naiset kiinnostavaan asemaan. Millaiseksi valkoisten eurooppalaisten naisten paikkasuhde muotoutuu näissä puitteissa?”