“Galeria Virtual de Arte Boliviano on omituinen virtuaalinen tila, joka on kaikesta huolimatta pysynyt pystyssä yli kaksikymmentä vuotta. Sitä tervehtii ilolla, sillä sen läsnäolo tuntuu vilpittömältä, tarpeelliselta. Muualta internetistä ei löydy yhtä mittavaa koontia siitä, mitä bolivialaisessa kuvataiteessa on 1950-luvun jälkeen tapahtunut.”
Vapaan Taidekoulun juhlavuoden kunniaksi koulun nykyinen rehtori, kuvataiteilija Elina Merenmies haastatteli vuosina 1966−88 rehtorina toiminutta kuvataiteilija Tor Arnea.
“Olemme hankkeen puitteissa puhuneet paljon esityspaikan ja yleisön merkityksestä. Mennäänkö ulos vai galleriaan, rakennettuun tai rakentamattomaan ympäristöön? Keskelle vai matkan päähän? Ja mitä se tarkoittaa nimenomaan kontrollin, saavutettavuuden, yleisösuhteen, ajallisuuden suhteen?”
“Korona-aika teki ihmisistä, heidän elämänpoliittisista ja poliittisista valinnoistaan ja näkemyksistään, entistä julkisemmin poliittisia. Korona politisoi uudella tavalla monia asioita, joita ei ole aiemmin ajateltu avoimesti ongelmallisina. Tällaisia asioita ovat suhteemme uuteen työhön, prekaariuteen, yrittäjyyteen ja tietotyöhön, joista ei aina synny heti välittömästi käsinkosketeltavia lopputuloksia eikä lisäarvoa kuten manuaalisesta työstä.”
“Jokaisen muotokuvan kohdalla olen miettinyt, voinko tarttua tähän aiheeseen. Tavallaan siinä on kyse faniudesta ja suuresta ihailun määrästä ja sitä kautta asioiden käsittelystä. Naistaiteilijoista löytämäni kuvat olivat lumoavan jäyhiä ja arvokkaita ja ne antoivat ensisysäyksen uusille maalauksille. Sitä kautta oli helppo lähteä miettimään uusia teemoja luoden samalla uskoa omaan ammatinvalintaan.”
“Kylpyhuoneessa Hilda ja Lo yrittävät hallita elämää yleensä, sen ulkopuolella he eivät voi hallita edes omaansa. ”Luonto on aistittavien niille ominainen järjestys”, sanoo Aristoteles. Järjestys tarkoittaa järjestelmää, kyseessä voi olla verkko (internet tai vesijohtoverkko) tai toukkien salatut kanavat tai patriarkaalinen systeemi. Kylpyhuone on verkonsilmä ja Hilda ja Lo kaloja siinä.”
“Jaetun tekijyyden kokeilu ei ole vaaratonta taiteilijayhteisössä eikä taiteilijakollegoiden kesken. Se voi tuhota hyvät suhteet, keskustelutavat voivat olla loukkaavia ja työskentelytavat uuvuttavia. Menetelmä on työläs, jatkuvaa keskustelua ja kuuntelua, ajatusten sanoittamista, jakamista, ja mielikuvien havainnollistamista ymmärrettäväksi.”
Valon leikissä tapahtuu ilmenemisiä, olemisia, eroamisia, yhteenliittymisiä, lopetuksia ja alkuja, vaikka kukaan ei olisikaan niitä havainnoimassa. Ehkä enemmän-kuin-ihmisen -elokuva on pyörinyt maailman materiaalisesa todellisuudessa jo kauan ennen kuin sen liikkeitä on tallennettu ja saatettu teosmuotoon ihmisten liikkuvan kuvan teknologioiden keinoin.
“Vaikka yhteiskuntaluokista puhuminen on edelleen Suomessa hankalaa, sitä kuitenkin tehdään. Nykyisin puhutaan luokkaretkeilystä tai -matkasta luokkanousun sijaan. Sillä tavalla on mahdollista kuvata yhteiskunnassa tapahtuvaa liikehdintää moneen eri suuntaan. Jokin pieni kivulias osa meidän kansallisessa itsetunnossamme haluaa kuitenkin yhä helliä ajatusta hyvinvointivaltiosta ja sen tarjoamista yhdenvertaisista oikeuksista toteuttaa itseään. Sillä ei ole väliä, millaisesta taustasta ihmiset ponnistavat eikä oikeastaan silläkään, miten paljon työläämpää menestyminen toisille voi olla. Olemme sokeita sille, miten keskiluokkainen diskurssi ja puhetavat hallitsevat keskustelua yhteiskunnassa tai taiteen kentällä.”
Mietin, kauanko kestää ennen kuin uiguurien “uudelleenkoulutusleirien” olot valtion harjoittamine yksityiselämän häirintöineen saavat päivänvalon. Kiinassa ihmisten valvonta on viety huippuunsa. Se estää ja rajoittaa myös journalistien ja elokuvantekijöiden työskentelymahdollisuuksia.