Mustekala julkaisee uudelleen Maurice Merleau-Pontyn kuulun ”Cézannen epäily” -artikkelin ja esittelee laajasti Wassily Kandinskyn taidetta ja teoriaa. Numeron teemoja ovat henki ja ruumis, joita tarkastellaan niin naisten tekemässä taiteessa kuin von Trierin elokuvassakin.
Numeron on päätoimittanut Irmeli Hautamäki. (Kannen kuva: Wassily Kandinsky – Black Grid, 1922)
”Taide on jotain joka koskettaa henkeä, ajatusta, emootiota, mitkä kaikki liittyvät yhteen; se on olemassa niitä varten ja niiden avulla. Taide on käytäntöä, jossa ajattelulla, mielellä, hengellä, mitä nimeä halutaankin käyttää, on tärkeä osa. Henkeen ja mielen toimintoihin, kuten muistiin, havaintoon tai emootioihin on viime aikojen taidekeskustelussa kiinnitetty liian vähän huomiota. Ruumis on vienyt liikaa tilaa.”
Mustekala julkaisee uudelleen Maurice Merleau-Pontyn artikkelin ”Cézannen epäily” (1945). Artikkelin suomennos on julkaistu aiemmin Taide-lehden numerossa 1/1993. Internet-aikakausi tekee kulttuuripalveluksen tuomalla tämän taiteentutkimuksen klassikkoartikkelin kaikkien ulottuville.
”The first wave feminist art hit me with works that pleaded to be analyzed from the psychoanalytical position. In my opinion art is a great venue, maybe ’the venue’, to express oneself without the necessity to put forward the persona of the creator. The danger in objectifying one’s own body is to do so from the realms of narcissism. […] Personally I think that this is not the sort of feminism that is of importance here […] There’s a need for girl power down here – narcissism is something Italians are already familiar with.”
”Brechtiläisyys on 1960–70-lukujen jälkeen tullut jälleen muotiin. Lars von Trierin (s. 1956) elokuva Dogville on uusbrechtiläinen ilmiö, jossa brechtiläinen pelkistäminen sekä yhteiskunnallinen kannanotto näkyvät uudella tavalla. […] Dogville on toteutettu lähes tyhjässä studiotilassa, jonka lattiaan on piirretty rakennusten ääriviivat. Lavasteita ja tarpeistoa on vain sen verran, että katsoja voi täydentää kuvaa mielessään. Ovet avataan pantomiimina, ja lattiaan piirretty koira herää henkiin ääninauhan avulla. Poistamalla kulissit von Trier rikkoo elokuvataiteelle luonteenomaista illusionismia ja lähestyy ennennäkemättömällä tavalla Brechtin eeppisyyttä.”
”Vaikka Watchmenia on toistaiseksi tutkittu pikemminkin filosofisena pähkinänä kuin kirjallisena teoksena, se tuo kiehtovalla tavalla esiin sarjakuvan kerronnallista potentiaalia. Erityisen hyvin tämä ilmenee teoksen monimuotoisissa, paljonpuhuvissa motiiveissa, joista tärkeimpiä ovat veren tahrima, hymyilevä rintamerkki, kahtatoista lähestyvä kello ja symmetria.”
”Kandinskyn kirjoituksia tulkittaessa on syytä huomioida aatehistoriallinen viitekehys, johon taiteilija itsekin itsensä tietoisesti asettaa. Jo käsite ’taiteen henkisyys’ viittaa estetiikan aluetta laajempaan historianfilosofiseen katsantokantaan: Kandinsky näet pyrkii esittämään koko taiteellisen ilmaisun menneisyyden dialektisena kokonaisuutena, jossa henkisyyttä ja materialismia painottavat aikakaudet vaihtelevat.”
”Wassily Kandinsky (1866–1944) var den abstrakta konstens främsta företrädare. Han utvecklade den abstrakta konsten genom sitt måleri och sina konstteoretiska böcker. I min uppsats granskar jag hans teorier utgående från hans verk Om det andliga i konsten (1912). Musiken är en viktig referensram för Kandinsky i hans tankar om bildkonsten.”
”Oma suhtautumiseni abstraktiin taiteeseen on ollut hieman vaihteleva, mutta kun tutustuin Kandinskyyn ja hänen teorioihinsa, tuntui kuin kokonainen uusi maailma olisi avautunut eteeni. Yhtäkkiä abstrakti taide näyttäytyikin aivan uudessa valossa. Sen sisältä loistaakin aivan uusi valo ja pyrkimys luoda jotain uutta, ennennäkemätöntä. Se tavoittelee katsojan sielua ja tähtää sen liikuttamiseen. Tunne ja henkisyys ovat taiteelle kaikki kaikessa. Kandinsky ajaa siis hyvin humaania sanomaa pyrkiessään eroon materiaalisten ja esineellisten arvojen palvonnasta, tavoitellessaan sisintä ja sen ilmaisumuotoja taiteessa.”