Kärkkäisen teos on vähäeleisellä tavalla pedagoginen ja viestissään suora. Taiteilija tietää osuvansa kirjaimellisesti katsojan iholle, koska todennäköisesti moni katsoo teosta farkut jalassaan.
Kivettyneitä valtarakenteita on vaikea vavisuttaa, eikä linnoittautunut hevin ymmärrä kivien heittelijää. Onneksi verkottunut nykyaika on mitä on. Epäkohdat havaitaan herkästi ja niihin myös puututaan.
Tilallinen teos on tarkoitettu portiksi toiseen todellisuuteen; sellaiseen, jossa unelmat asuvat. Näennäisesti formalistinen ja kylmän suoraviivainen muoto, jota mustuus korostaa, saa pehmeämmän merkityksen.
Ai Weiwein valokuvan herättämä tunne on ollut lähinnä ärtymys. Eikä ihme. Aiheen käsittely vaikuttaa liian helpolta, pojan kohtaloa hyväksikäyttävältä.
Juuri nyt näyttää siltä, että poliitikkojen tulevaisuuden tavoitteena päästä eroon yliopistosta, ettei se veisi tilaa. Varmasti kustannustehokasta – ja lopulta yliopiston puuttumista ei edes huomaa.
Milloin on oikea hetki toimia? Miten toimintani vaikuttaa pidemmällä aikavälillä? Voinko toimia toisin? Nämä ovat kysymyksiä, joihin ei ole helppoja, valmiita ratkaisuja.
Maalausten edessä katsojan katse paljastuu. Näinkö minä katson toista ihmistä? Torjuttu halu muuttaa hänet esineeksi, jonka oikeus puhua ja toimia on kyseenalaistettu.
Näyttelyn päätepisteen saavutettuani olin vaikuttunut, mutta vielä enemmän – hieman hämmentynyt. Oli vaikea pukea heti sanoiksi näkemäänsä ja samanaikaisesti mielessäni jyskyttivät ajatukset päivitetyn taidemuseon yleisilmeestä.
Syksyn mittaan Mustekalassa on keskusteltu taiteen saamasta julkisesta tuesta, taiteilijain toimeentulosta ja taideinstituutioiden roolista. Taustalla on huoli hallituksen leikkauspolitiikan johdosta, jonka pelätään kohdistuvat taiteeseen.
Uudenlaisten näkökulmien näyttelykäytäntöihin on lähdettävä ennen kaikkea taiteilijoiden omakohtaisesta menettelytapojen tiedostamisesta ja taiteilijoiden sosiaalisen ja taloudellisen edun kannalta toimivampien vaihtoehtojen käyttöönotosta.
Sattuvista teoksista voi seurata rumaa jälkeä. Mutta jos miellyttää kaikkia, miellyttääkö silloin ketään, ja onko vapaudelle enää käyttöä?
Viime aikoina Suomessa on ollut kovaa keskustelua taiteen toimintakulttuurista – siis rahasta. Kentällä on voimakasta liikehdintää etenkin taidenäyttelyiden ja gallerioiden yhteiskunnallisten toimintamallien suhteen.