”Kaiken kokenut kulttuuritoimittaja vaikka pitkästyy. Kun hän pitkästyy, hän menee ali sieltä missä on matalin aita ja listaa kohtaamiaan olkia kohauttamalla ohitettavia asioita. Jokaiselle listan entiteetille: kolme tähteä.”
”Saattaa kuulostaa triviaalilta, mutta suomalaiselle mittakaavan vaihdos oli silmiä avaava. Sikäli kuin paikallista historiaa on täällä totuttu katsomaan Helsingistä tai Turusta käsin, maantieteellinen painopiste siirtyykin yhtäkkiä kahdelle mantereelle levittäytyneen keisarikunnan tasolle. Heti herää kysymyksiä Suomen suuriruhtinaskunnan suhteesta paitsi keisarikunnan itäpuolille, myös muihin läntisiin reuna-alueisiin – ennen kaikkea Baltiaan ja Puolaan. Mikä on yhteistä, mikä meitä erottaa?”
”Mitä voisi olla asiantuntemukseen, argumentaatioon ja yksilölliseen oikeudenmukaisuuteen vapaa kieli? Miten puolustaa sitä sosiaalisessa mediassa? Näitä kysymyksiä on kysyttävä yhä uudelleen.”
Furthermore, even though tattoos are an inherently difficult medium to preserve and display without the participation of tattooed individuals themselves, the exhibition used several effectively clever ways to depict them in addition to the two displays shown above. Ceiling projections allowed people to see what tattoos might look like on different parts of their bodies. Another display paired original stencils with photographs of the final tattoos as they appeared on customers.
”Artsin tarina kerrotaan eleettömästi, selittämättä. Tunnelma on esittämistavasta johtuen ajoittain suorastaan epämiellyttävän raaka harmaiden pintojen korostaessa sieltä täältä pilkahtelevan huumorin tummuutta.”
Jeff Vandermeerin Eteläraja-trilogiassa uuskummalle fantasiakirjallisuudelle tyypilliset kauhuvaikutteet ja groteski kuvasto ovat hyvin esillä. Vandermeerin tapauksessa on perusteltua puhua kauhuvaikutteista, ei suoranaisesta kauhusta, koska hänen eloon loihtimansa hirviöt eivät herätä niinkään pelkoa, vaan pikemminkin sääliä ja kummastusta. Kohtaamiset hirviöiden kanssa ovat hitaasti avautuvia metaforia ne tavanneen ihmisen elämästä.
Fotorealistisia teoksia löytyy runsaasti internetistä ja sosiaalisen median kuva- ja viestipalveluista. Saittien otsikot ovat raflaavia. Tarjolla on niin ”henkeäsalpaavia” kuin ”häkellyttäviä” esimerkkejä fotorealismista. Yksityiskohtien hiomisella huippuunsa ei näytä olevan loppua. Mistä on kysymys? Miten tähän on tultu?
Film screenings of the National Audiovisual Institute (KAVI) came to a closure at the end of last year at Eerikinkatu’s art deco cinema Orion in Helsinki. The long goodbye took the whole autumn. Maybe the most special event was the Grande finale, the screening of four Italian films that took all night in mid-December.
”Viime aikoina julkisessa keskustelussa on käsitelty paljon milleniaalien ahdistusta ja uupumusta. Burnoutista, masennuksesta ja mielenterveysongelmista keskustelemisesta on tullut arkipäiväistä. Olemme jo turtuneet näkemään sosiaalisessa mediassa, lehtien sivuilla, elokuvissa ja kirjallisuudessa kuvauksia uupuneista ja depressiivisistä ihmisistä, jotka tyypillisesti oppivat burnoutin myötä ’hidastamaan tahtia’ ja ’löytävät’ sitten ’itsensä’. Kuulostaako tutulta?”
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin esitystoiminta Eerikinkadun art deco -elokuvateatteri Orionissa päättyi viime vuoden lopussa. Pitkiä jäähyväisiä vietettiin pitkin syksyä. Eräs erikoistapaus oli Grande finale, koko yön kestänyt neljän italialaisen elokuvan näytös joulukuun puolivälissä.
”Jag anlände till Sharjah 6.3, en dag före vernissagen. Hela vägen från flygfältet tittade jag besatt på Emiratens ändlösa, lyxiga, nästan psykedeliska fasad – höga skyskrapor som speglade den blåa skyn och den heta, verkligen heta solen. Jag började tänka på det historiska Bysantiska riket och dess västra ända, Venedig.”
”Ilta-aurinkoa katsellessa mietin sairaalassa joskus olleita potilaita. Muistuttiko aurinko menetetyistä kesäpäivistä ja surkeasta osasta sairaalassa? Jos käytävä hetkittäin näyttikin kauniilta, kykenikö sellaisesta kauneudesta nauttimaan?”