Tulevaisuus milleniaalidramaturgin silmin

”Tällaisena aikana on helppo kyseenalaistaa taiteen merkitys. Taide ei kuitenkaan sijaitse jossakin omassa kuplassaan, yhteiskunnan ulkopuolella vaan on itse asiassa olennainen osa sitä. Se on itsessään hopeareunus pilvessä, tai kenties itse pilvessä – pieni vesipisara kaiken höyryn seassa. Esittävät taiteet saavat ihmiset kokoontumaan yhteen ja tunnistamaan jotakin yllättävänkin yksityistä yhteisesti jaetusta hetkestä. Näyttämöllä on mahdollisuus käsitellä yhteisön asioita. Taide resonoi solutasolla ja sanojen ulkopuolella. Se vaikuttaa tavoilla, joita ei voi mitata.”

Nestekidenäytöltä Andeille

María Luisa Pacheco: Nimetön (1955)

”Galeria Virtual de Arte Boliviano on omituinen virtuaalinen tila, joka on kaikesta huolimatta pysynyt pystyssä yli kaksikymmentä vuotta. Sitä tervehtii ilolla, sillä sen läsnäolo tuntuu vilpittömältä, tarpeelliselta. Muualta internetistä ei löydy yhtä mittavaa koontia siitä, mitä bolivialaisessa kuvataiteessa on 1950-luvun jälkeen tapahtunut.”

Michel Auder vie matkalle Warholin boheemilta 60-luvulta rujoon Trumpin aikaan

Michel Auder: Chronicles and Compositions / Outi Martikainen: Compositions and Calculations

”Auderin elokuvien katselukokemus on haastava siksi, että filmit tuovat esiin silottelematonta Amerikan lähihistoriaa; katse on monissa filmeissä kriittinen. Katselukokemus kuitenkin pehmenee huomattavasti galleriatilassa, missä seiniä hallitsevat Outi Martikaisen suurikokoiset tekstiilitaulut, joiden aiheina on kuvia luonnosta tai lapsista. ”

Capitol Hillin flashmob

Internet-selitys ei siis korvaa poliittis-taloudellista selitystä vaan täydentää sitä: se kertoo nimenomaan sen, että tästä poliittis-taloudellisesta todellisuudesta on nyt historiallisen helppoa irtautua identiteettien ja symbolien virtuaalihöttöön. Se mukautuu ketterästi kunkin omiin tarpeisiin, toisin kuin kankea konkreettinen todellisuus.

Koronapelin välierissä kosmiseen risteykseen

”Omatoimisimmille lähiympäristö voi parhaimmillaan tarjota pitkittyneen koronapelin tukahduttavuuden vastapainoksi kiehtovia löytöjä historiallisine ulottuvuuksineen – vieläpä sellaisia, joita ei juuri kukaan aiemmin ole tullut ajatelleeksi ja joista ei helpolla löydy täydentävää tietoa kirjallisista lähteistä. Osaatko määrittää alueesi harvinaisimpien kaivonkansien iän?”

Trauman aaveet ja kauhu näkymättömän rajoilla

”Elokuvan trauma on henkilökohtainen menetys ja siitä johtuva syyllisyys, joista on liian vaikeaa puhua tai ajatella. Yhtä lailla traumat esiintyvät yhteisön tasolla: suomalaisessa kulttuurissa traumojen lähteitä ovat olleet sodat, sisällissota ja toinen maailmansota. Koska itse tapahtumia ei ole mahdollista kohdata, on vain tutkittava niiden jälkiä ja puettava sanoiksi rippeitä siitä, mikä jää tulkittavaksi kokemuksista, jotka vastustavat tietoa, puhetta ja kirjoitusta. Jälkien tutkiminen jatkuu, jo siksi, että aaveen tapaan niillä on taipumus palata ja jättää suhde tapahtuneeseen aina kesken.”

Kun todellisuus pelottaa, salaliittoteoriat auttavat

QAnon-tarra autossa

”Mitä muuta kertomus ihmiskauppaa harjoittavasta, lapsia hyväksikäyttävästä saatananpalvojaglobalistien eliitistä ja sitä vastaan salaa taistelevasta presidentti Donald Trumpin hallinnosta on kuin vimmaista kaipuuta politiikan tuonpuoleiseen tilaan, jonnekin Keski-Maan naapuriin?”

Riittävyyden mitta

Tanja Parkkonen: Iltalenkki. työvedos

Koronakevään jälkeen harrastuspiirit ovat varovaisesti aloitelleet toimintaansa. Viime viikkoina olen työstänyt laattaan ajatuksiani iltalenkeistä syksyn saapuessa ja sateen vihmoessa. Kaduilla ja lenkkipoluilla lenkkeilijät tarkastelevat turvavälejä toinen toisiinsa katuvalojen loistaessa kirkkaina. Kuvan rakentaminen etenee hitaasti, joten välillä temperamenttini aiheuttaa haasteita ja alan hosua ja kiiruhtaa valmiiksi, saada työni tehtyä mittaansa. Välillä otan vedoksen ja mietin, olisiko se jo valmis. Ylitekeminen ei paranna työtä vaan tekee tuloksen kankeaksi. Jos työstäminen puolestaan jää vajaaksi, tunnelma ei ole siirtynyt tekijän ajatuksista vedokseen.

Covidista komediaksi?

”Kun Suomen lintukodossa on jo tuudittauduttu olosuhteisiin nähden normaaliin arkeen, on helppo unohtaa, että uuteen, tappavaan virukseen kuolee edelleen päivittäin runsaasti ihmisiä, joilla ei ole edes mahdollisuutta kunnolliseen lääkärihoitoon. Yhteiskuntasatiiri – esimerkiksi viranomaistiedotuksen parodiointi – on tietenkin aina paikallaan. Laajemmin ajateltuna globaalin pandemian käsittely vaatii silti myös hienovaraisempia ja vähemmän yksiulotteisia keinoja.”