”Odotinkin, että Flow’ssa taideohjelma olisi tietenkin alisteinen musiikille ja kaupallisillekin kumppaneille. Silti tuntui korostetusti siltä, että taideosio jäi jalkoihin ja toimi harmittomana taustana kaikelle muulle poseeraukselle.”
”Kirjallisuuden, kuvataiteiden ja musiikin sijaan Rajewsky puhuu verbaalisesta, visuaalisesta ja auditiivisesta mediasta, jotka voivat liittyä toisiinsa monilla tavoilla edustaen näin erityyppisiä intermediaalisuuden muotoja: kahta tai useampaa eri mediaa yhdistävää kombinaatiota, yhdestä taidemuodosta toiseen tapahtuvaa media transpositiota (adaptaatio) ja intermediaalista referenssiä eli viittaussuhdetta toiseen mediaan.”
”Kaiken kaikkiaan tämän hetken nuorten taiteilijoiden teoksissa on jollain lailla odottava suhde nykyisyyteen. Harva esittää voimakkaita väitteitä siitä, mitä tapahtuu juuri nyt. Epäkohdat ja aikamme haasteet esitetään usein realistisesti ja suoraan kuvattuna, toisaalta myös henkilökohtaisesti. Nykytaide on nuorten kontekstissa avoin niin materiaalisille kokeiluille ja tekniikoiden yhteen tulemiselle kuin myös alustaksi itseä koskeville kysymyksille.”
Mustekalassa sukelletaan tänä vuonna Kuvataideakatemian Kuvan Kevät -maisterinäyttelyn tarjontaan kahden dialogikritiikin voimin. Nyt julkaistavassa toisessa keskustelussa näyttelykokonaisuutta pohdiskelevat nuorempaa taiteentutkijapolvea edustavat Henrika Lehmusvaara ja Neea Lahti.
”Analogiset filmitekniikat ovat selvästi palanneet jäädäkseen. Vanhoilla tekniikoilla luodaan nykytaidetta, joka tutkii usein mennyttä nimenomaan nykyhetkestä käsin. Festivaalin kokonaisuus ei tuonut siis minulle uusia näkökulmia vaan vahvisti omaa näkemystäni: analogisilla medioilla on tärkeä rooli nimenomaan nostalgian kuvaamisessa. Itse materiaalin tutkimisen lisäksi (materiaali itsessäänkin on toki nostalginen) analogisten filmitekniikoiden avulla taiteilijat usein kuvaavat ja tutkivat suhdettaan menneisyyteen, sukujuuriin ja historiaan.”
Loppukevään ja alkukesän vuosittaisiin tunnuspiirteisiin lukeutuu Kuvataideakatemian Kuvan Kevät -maisterinäyttely, jossa on tällä kertaa esillä 45:n opintojaan viimeistelevän taiteilijan töitä. Näyttely huomioidaan Mustekalassa tänä vuonna kahden dialogikritiikin voimin. Ensimmäisenä näistä julkaistaan Mustekalan kirjoittajakuntaan kuuluvien Jaakko Uotin ja Frans Aution keskustelu.
”Teoriaa on kuitenkin vaikea, turhakin, ohittaa teosten äärellä, kun taiteilija esittelee näyttelyssään laajasti queer-ekologian ja posthumanistisen taiteen keskeisiä kysymyksiä. Tai suorastaan vaikuttaa poimivan ihailtavan sujuvasti teoksiinsa lähes kaikki ilmassa olleet aiheet: teoksissa käsitellään niin ihmisen ja muiden lajien suhteita, fossiilikapitalismia kuin ihmisten välisiä oikeudenmukaisuuskysymyksiäkin. Toisaalta teoksissa voi nähdä viitteitä myös populaarimpiin ilmiöihin”
”Fragmentoituneessa maailmassamme on yhä vaikeampaa hahmottaa, mikä on varsinaisesti ajankohtaista eli oleellista, mutta on helpompi huomata, mikä on ajalle ominaista. Siitä Boumjimarin taide tarjoaa kavalkadin. Hän käsittelee monitaiteisesti mutta pääosin keramiikan, maalauksen ja installaation keinoin identiteetin, halun, ruumiillisuuden, queeriyden, yhteisöllisyyden ja luontosuhteen teemoja kuvin, joissa ihmiset, eläimet ja taruolennot sulautuvat toisiinsa.”
”Rinteen kiinnostus kieleen, runouteen ja sen teoriaan välittyy syvällisenä ja kauaskantoisena, josta kielii jo hänen runollisen työskentelynsä pitkäjänteisyys ja -jännitteisyys. – – Rinteen työ tekstin parissa ammentaa laajasti modernismin historiasta; esimerkiksi surrealismi, dada, lettrismi, Fluxus-liike, Gertrude Stein ja Henri Chopin kaikki osiltaan muodostavat ”kirjallista avaruutta”, jossa teosten tekstit haastavat, leikkivät, purkavat ja rakentavat uudelleen kieltä, joskus onnistuen mainiosti, joskus vähemmän niin.”
”Kaikki kolme näkemääni esitystä käsittelivät muistamisen, muistomerkkien ja monumenttien teemoja tavallaan. Lavalla olevat kehot, yksin ja yhdessä, toimivat monumentteina, ”monumentin” käsitteen juontaessa juurensa latinan sanoista monumentum – monere ”muistaa” ja mens ”mielessä”. Esitykset tuovat mieliin, ne muistavat ja muistuttavat. Ne haastavat kollektiivisia muistoja, uudelleenarvioivat historiaa, kirjoittavat tunnettuja kappaleita uusiksi ja tarjoavat työvälineitä tulevaisuuteen.”
”Kiilan Äänipäivät on äänitaiteilija Antti Tolvin ja Lau Nau-taiteilijanimellä tunnetun säveltäjä Laura Naukkarisen vuosittain järjestämä kokeelliseen musiikkiin keskittyvä tapahtuma. Äänipäivät on järjestetty yli kymmenen vuoden ajan Kemiönsaaressa, missä järjestäjät myös asuvat. […] Äänipäivillä korostuu yhdessäolo, niin pääkaupunkilaisesta näkökulmasta erikoisen ja etäisen sijainnin kautta kuin hiljaisen olemisen ja jaetun tekemisen myötä. Tähän liittyy vahvasti myös äänitaiteen eetos yhteisestä, jaetusta kokeilevuudesta sekä ylipäätänsä ihmettelystä. Paikalle saapuminen vaatii eräänlaista herkistymistä, valmiutta lähestyä äänten koko tilannetta uusin silmin ja korvin.”
”Berlin Biennalen maskottina kettu on tietynlainen metafora taiteen tekemisen ja taiteellisen ilmaisun oveluudesta ja liikkuma-alasta. Miten tehdä teoksia, jotka muodostavat oman toimintalogiikkansa? – – Jos näyttelyä pohditaan ilmaisunvapauden näkökulmasta, niin taiteilijoilla on valtiosta riippuen hyvin erilaiset edellytykset sen harjoittamiseen. Tällöin myös tarvitaan taktikointia ja ”ketun oveluutta” esimerkiksi erilaisten merkitysten piilottamiseen.”