Tässä numerossa käsitellään Gianni Versacen muotitaidetta, jonka valtamedia kuittasi huorahtavaksi. Lisäksi numero sisältää tekstejä elokuvista ja näyttelyistä, joiden sisältö liittyy homoseksuaalisuuteen.
Numeron on päätoimittanut Irmeli Hautamäki. (Kansikuva lisätty numeron yhteyteen 4.9.2025.)
”Designmuseo on esitellyt syksyn ajan Gianni Versacen suunnittelemia vaatteita. Näyttely on kerännyt paljon yleisöä ja jakanut mielipiteitä: asujen ylenpalttista liioittelevuutta on paheksuttu yhtä paljon kuin ihasteltukin. Versace palauttaa mieleen taiteilijan alkuperäisen tehtävän. Taiteilija oli alun perin hovin työntekijä, käsityöläinen, jonka tehtäviin kuului paitsi kaunistaa maalauksilla huoneiden seinät, myös auttaa naisia pukeutumisessa, kampaamisessa ja ehostuksessa. Muusikko täydensi kaiken luomalla hienostuneen taustamusiikin. Gianni Versace tekee nykyisessä, tasa-arvoisemmassa Euroopassa palveluksen naisille näyttämällä kuinka naisen voi pukea kauniisti.”
”Gianni Versacea voi luonnehtia taiteilijana postmodernistiseksi. Kun modernismiin sisältyi entisen hylkääminen, postmodernismi haluasi nauttia historiasta; muistella, asettaa vastakkain, sekoittaa, ylistää tai kritisoida historiaa. […] Postmodernin hengen mukaisesti Versacen luomistyö perustui lainauksille ja viitteille. Hänen yhdistelynhalunsa oli rikasta ja saa inspiraatiota niin historiasta, uskonnosta, taidehistoriasta, nykytaiteesta kuin katukulttuuristakin.”
”Gianni Versacen näyttely Helsingin Designmuseossa on Suomessa harvinainen näyttely sikäli, että muoti – eikä etenkään haute couture -vaatetus – ei ole kuulunut suuren yleisön pääintresseihin. Muotivaatetusala kykenee elättämään Suomessa tuskin huippusuunnittelijoitamme, ja ulkomaisia design-vaatteita ei usein ole edes saatavilla. Tästä huolimatta olivat Designmuseon näyttelyn avajaiset tupaten täynnä ja ihmiset vilpittömän kiinnostuneita maailmankuulun suunnittelijan töistä.”
”Versacen taide edustaa 1900-luvun avantgardistista tyyliä, jossa suuntaudutaan niin klassista tyyliä kuin yhteiskunnallisia auktoriteettejakin vastaan luomalla uutta ja erilaista kulttuuria. Hienostuneisuuden ja tyylikkyyden vastapareina Versacella toimivat häpeilemätön luksus ja pinnallisuuden viljely. […] Näyttelyssä voi miettiä, toteuttiko Versace oman unelmansa naisesta vai naisen unelman naisesta?”
”Gianni Versacen taiteellisuus ja intohimo omaa työtään kohtaan on ilmeistä. Hänen luomassaan tyylissä näkyy voimakkaasti hänen persoonansa; siinä italialaisuus kohtaa homoeroottisuuden ja perinne nykyisyyden. Versace on myös ennakkoluulottomuudellaan rohkaiseva esimerkki taiteilijasta, joka toteutti töissään omaa näkemystään, luovasti ja ammattiteknisesti. Hän myös onnistui rakentamaan sisarustensa avulla muoti-imperiumin, joka takaa hänen muotitaiteensa kuolemattomuuden.”
”Kiasmassa esillä oleva näyttely Dias & Riedweg: Ehkä puhumme samasta viittaa jo otsikollaan suuntaan, johon liian harva nykytaiteilija on uskaltanut katsoa: itsestä poispäin kohti yhteisyyttä. Kenties se, että kaikki teokset ovat syntyneet brasilialais-sveitsiläisen taiteilijaparin yhteistyönä, selittää osittain näyttelyn epäindividualistista luonnetta. Yksilöä kunnioitetaan kyllä, mutta samalla etsitään yhtäläisyyksiä, yhteisiä puheenaiheita ja käsitteitä. Katsojan huomio vapautuu taiteilijan egosta ja siirtyy tarkastelemaan itse teoksia ja niitä ympäröivää todellisuutta.”
”Taiteilijapari Dias & Riedwegin näyttely Kiasmassa haastaa tarkastelijan pohtimaan itseään maailmassa elävänä olentona. Näyttelyn teosten aiheiden punaisena lankana on yksilö ja yksilönä maailmassa olemisen ja toimimisen eri roolit ja ehdot, joiden vastapoolina toimii kokonaisuus: yhteisö, uskonto, jumala.”
”Dias & Riedweg haluavat tuoda teoksissaan esille ihmisryhmiä, jotka elävät toisten käyttämän vallan armoilla. Nämä ihmisryhmät koostuvat ’heistä’, jotka ovat joutuneet huonompiosaisten rooliin. ’He’ loistavat poissaolollaan ’meidän’ ajatuksissamme. Nykytaiteen museon järjestämässä näyttelyssä heitä ei kuitenkaan pääse pakoon. Siellä he ja me olemme yhdessä, puhumassa samasta.”
”Teosten muotona toimii ihmisten välinen kohtaaminen. Dias ja Riedweg eivät pyri arvioimaan, muuttamaan tai parantamaan projekteissa mukana olevien henkilöiden elämää, vaan pyrkivät saamaan aikaiseksi dialogia. Tarkoituksena onkin välittää juuri dialogia katsojille, joille avautuu mahdollisuus avartaa omia mielikuviaan ja asennettaan erilaisuutta kohtaan. Omalla kuuntelijan roolillaan taiteilijat ovat halunneet korostaa juuri yksilöllisyyden arvoa.”
”Elokuva asettaa valtakulttuurin ulkopuolelle fiktiivisen maailman, jossa transseksuaalisuus ei ole poikkeus ja homoseksuaalisuus näyttäytyy lähes normina. Ohjaajan jo aikaisempiin töihin perustuvaa ansiota on, että laajemmat yleisöt ovat hyväksyen vastaanottaneet elokuvia, jotka romuttavat seksuaalinormeja ja tekevät sen raikkaalla tavalla.”
”Tämä on jo Almodóvarin viidestoista elokuva, mutta ensimmäinen, missä hän suoranaisesti ottaa kantaa Francon aikaan ja siihen, miten se vaikutti sen alla kasvaneisiin ihmisiin, kuten häneen itsensä. Henkisen kiristyksen ja varastettujen intohimojen perusta luotiin francolaisessa katolilaisessa koulussa, ne ovat se ’huono kasvatus’, minkä Enrique ja Ignacio saivat.”
”Jouni Kujansuun näyttely Tennispalatsissa on kuin korkeakulttuurinen peep show: tuntuu kuin olisi salaa päässyt katsomaan jotakin hyvin intiimiä, jotakin, mikä yleensä pidetään katseilta suojassa. Prosessinomaisuus, joka syntyy ripustuksesta sekä siitä, että esillä on kaikkea piirustuksista ja videoista valmiisiin veistoksiin, luo illuusion taiteilijan ajatuksiin kurkistamisesta. Lopputulos on monipuolinen ja moniselitteinen.”
”Kujansuun teoksissa on yhtenäisenä tekijänä staattisuus, paikallaolo. Tämä muodostaa yhden kokonaisvaltaisen vaikutelman näyttelyssä. Teokset ovat ja pysyvät paikallaan, vaikka me itse vanhenemme, kasvamme ja rapistumme.”
”Useissa Kujansuun töissä on vaiettua pahoinvointia, kommunikaatiokatkos, hiljaisuus; aistittavissa on jonkin poissaolo. […] Teokset eivät kuitenkaan paljasta mistä vaietaan. Tunteista? Ehkä muistoista?”
”Jouni Kujansuun (s. 1964) näyttely Nurkan takana on matka olemassaoloon, ruumiiseen, seksuaalisuuteen, minuuteen, sivullisuuteen ja kuolemaan. Näyttely esittää maailmassaolon epäyhtenäisenä prosessina. Ihmisen olemus ei ole jotain kokonaista, vaan alati kehkeytyvää ja muuttuvaa. Myös feminiinisyys ja maskuliinisuus sekoittuvat; kuitenkin molemmat samalla etsivät omaa olemisen tapaansa.”
”Teosten pelkistetty ilmaisu antaa mahdollisuuden tarkastella inhimillistä kokemusta. Useat teokset alleviivaavat olemassaolon materiaalisuutta. Ne ripustuvat mielen assosioivuuteen, kuten esimerkiksi teos Balls, joka rakentuu mm. alushousuista ja silmämuniksi asetetuista pingispalloista. Useiden teosten edessä jää pohtimaan, mihin merkityksenmuodostus nojaa; ja kyllä se tuntuisi nojaavan kokijaan itseensä.”