”Suomen Kuvalehti teki hiljattain (20.10.) jutun kaatopaikoille päätyvistä pianoista – soittimista, jotka ovat ehkä kulkeneet perheissä vuosia ellei vuosikymmeniä, mutta menettäneet käyttöarvoaan soittajien puutteessa. Jutussa avattiin hyvin pianonsoiton, pianoteollisuuden ja pianopedagogiikan vaiheita sotienjälkeisessä Suomessa. Pianon kulttuurisella merkityksellä olohuoneen keskipisteenä – tai ”leirinuotiona”, kuten jutussa kuvailtiin – on kuitenkin pitempi historia, joka liittyy erityisesti yhteiskuntaluokkaan ja sukupuoleen.  Artikkeli herättikin pohtimaan sekä tätä historiallista kontekstia että omaa henkilökohtaista pianosuhdetta.”

”Martan aiempi kiinnostus lausuntaan ja sanataiteeseen yhdistyi hänen liikekieleensä ja syntyi bröyerismi – tanssia runonlausunnan säestyksellä. Ensimmäisen kerran tätä Martan ns. omaa taidemuotoa nähtiin Kino Palatsin lavalla 3.4.1927. Martta ammensi juuri bröyerismissä paljon etnografisista aineksista ja käytti teoksissaan runoja mm. Kalevalasta ja Kantelettaresta. Bröyerismi sai hyvin ristiriitaisen vastaanoton eivätkä kritiikit ja arviot erityisesti parantuneet Martan tanssiuran aikana. Siitä huolimatta Martta itsepintaisesti harjoitti bröyerismiä ja opetti sitä myös omassa tanssikoulussaan aina 60-luvun alkuun asti.”

”Termin ’vihreä’ liittäminen ohjelmointiin on pitkällä tähtäimellä merkittävä askel. Ehkä yhdistelmän keksijät eivät itse sitä ihan edes ole ymmärtäneet. Termistöä voisi kehittää vieläkin pidemmälle. Esteettinen koodi olisi enemmän kuin vain silmää hivelevä vihreys. Arjen estetiikan näkökulmat tuovat mukanaan oletuksia ja vaatimuksia toimivuudesta sekä sopivuudesta luontoarvojen arvostuksen lisäksi. Tällainen oikea ja syvällisesti esteettinen koodi huomioisi käyttäjänsä, ympäristönsä ja toimintaan liittyvät eettiset ja moraaliset näkökulmat.”

”Kun siis lainaan kirjan, se ei ole vain kirjaesineen viemistä kotiin luettavaksi. Jos kirjasto on pidättymiselle varattu tila, kirjan lainaaminen on tuon tilan osittaista siirtämistä kodin piiriin. Lainakirja pystyttää pienen kirjastotilan, pienen pidättymismahdollisuuden keskelle kodin arkea. Kirjan kannet ovat kirjaston ovet. Tämä pätee kaikkiin kirjoihin. Jokainen kirja on osa kirjastoa, pieni kirjasto.”

”Vihriälän Puhalluskukan ja Tolvin Butterfly effectin yhteispeli Lindqvistin tiilikellon kanssa tuntuu vaivattomalta. … Samalla pohdin, että tulevaisuudessa olisi kiinnostavaa kokea näyttely, jossa tilan, sinne valikoitujen teosten ja ulkona pauhaavan festivaalin välinen vuorovaikutus olisi vielä vahvempi: miten tila ja teokset siellä reagoisivat musiikkiin ja kuka ties päin vastoin. Tämä onkin yksi taiteen esitystavoissa koeteltavaksi sopiva ulottuvuus: valkoinen kuutio kun pyrkii tyhjyyttä imitoivalla olomuodollaan eliminoimaan vierailijan tietoisuuden ympäröivästä maailmasta.”

”Olen huomannut aina kaipaavani, muistelevani menneitä. Tuo Tuossa kaipaus kohdistui kesään ja antoi uusia merkityksiä keskeneräiselle teokselle. Kun vuoden 2021 aikana uin yli sadassa järvessä, ajattelin, että uintiharrastuksestani kumpuaisi lopulta kirja: dokumentaatio projektista, joka alkoi terveyttä edistävänä harrastuksena ja kehittyi sittemmin lähes pakkomielteiseksi eri järvien keräilyksi. Kun vuosi (ja projekti) olivat ohi, ei kirjan toteuttaminen enää kuitenkaan tuntunut mielekkäältä. Miksi dokumentoida jotain, joka on jo tapahtunut? En valokuvaa muistoja lomamatkoillakaan, en koe tarvetta väkisin muistaa. Muistoissa kiinnostavinta onkin, mitkä niistä jäävät mieleen ja miten ne muuttuvat vuosien varrella. Pikkuhiljaa, yrittäessäni ymmärtää, miksi melkein valmis teos ei kiinnostakaan, löysin vastauksen: haluan kertoa muistojen, kaipauksen ja ikävän tarinoita.”

”Lapin taiteilijaseura on suomalaisittain siitä erityinen paikallisseura, että sen toiminta-alue ulottuu kolmen muun valtion rajoille. Monet pohjoisen yhteisöt ovat ylirajaisia ja yhteistyö naapurimaissa toimivien taiteilijoiden ja taidejärjestöjen kanssa onkin itsestäänselvyys. Myös Venäjä-yhteistyöllä on tärkeä merkityksensä Lapin kulttuurielämälle.”

”Vilpitön auttamisen halu näyttää vaativan erityistä empaattisuutta ja inhimillisyyttä. En voi olla miettimättä, liittyykö esimerkiksi oma auttamishaluni tässä maailman hetkessä esimerkiksi siihen, että ajattelen, että jos itse olisin samassa tilanteessa joskus. Auttaisiko joku minua helpommin, jos autan nyt hädässä olijoita? Voisinpa auttaa itseäni varastoon; nyt ei ole hätä, mutta joskus voi olla. Näitä ajatuksiani ja pelkojani seuratessani mietin, odotammeko vastinetta jo lähes kaikelle tekemisellemme.”

”Tapamme lähestyä, sanallistaa tai muutoin kuvata elonkirjon hiljaisia jäseniä kertovat siitä, miten ymmärrämme heidät ja mikä ei-inhimillisten olentojen asema on yhteiskunnassamme. Siksi on tärkeää kuunnella ei-inhimillistä tarkemmin: luoda kieltä, käsitteitä ja ajattelua, mikä ei ohita esimerkiksi muiden eläinten olevan elollisia ja kokevia olentoja.”

”Tätä kirjoitusta varten aloin tarkastella joitain minulle vanhastaan tuttuja ja minuun jäljen jättäneitä elokuvia nimenomaan ’toden’ ja ’epätoden’ dikotomian kautta.

… On aavistuksen huvittavaa, kuinka monet fiktiiviset elokuvat välittävät viestiä siitä, kuinka ihmisten tulisi keskittyä aineellista maailmaa koskeviin ’tosiasioihin’.

’Epätoden’ käsite tulee meille vastaan etupäässä silloin, kun jokin, joka on jo jollain tapaa huomion kohteena, halutaan kiistää. ’Epätoden’ käsite onkin itsessään kuin kielto ’Älä ajattele tätä’ tai ’Älä puhu tästä’. Väitteessä jonkin kohteen ’epätodellisuudesta’ on jopa paradoksin aineksia. Voiko olemattomasta ylipäätään esittää tosia väitteitä? Kun jonkin kohteen tai ilmiön nimeää, eikö jo tunnusta, että se on jollain lailla todellinen?”