”Vilpitön auttamisen halu näyttää vaativan erityistä empaattisuutta ja inhimillisyyttä. En voi olla miettimättä, liittyykö esimerkiksi oma auttamishaluni tässä maailman hetkessä esimerkiksi siihen, että ajattelen, että jos itse olisin samassa tilanteessa joskus. Auttaisiko joku minua helpommin, jos autan nyt hädässä olijoita? Voisinpa auttaa itseäni varastoon; nyt ei ole hätä, mutta joskus voi olla. Näitä ajatuksiani ja pelkojani seuratessani mietin, odotammeko vastinetta jo lähes kaikelle tekemisellemme.”

”Tapamme lähestyä, sanallistaa tai muutoin kuvata elonkirjon hiljaisia jäseniä kertovat siitä, miten ymmärrämme heidät ja mikä ei-inhimillisten olentojen asema on yhteiskunnassamme. Siksi on tärkeää kuunnella ei-inhimillistä tarkemmin: luoda kieltä, käsitteitä ja ajattelua, mikä ei ohita esimerkiksi muiden eläinten olevan elollisia ja kokevia olentoja.”

”Tätä kirjoitusta varten aloin tarkastella joitain minulle vanhastaan tuttuja ja minuun jäljen jättäneitä elokuvia nimenomaan ’toden’ ja ’epätoden’ dikotomian kautta.

… On aavistuksen huvittavaa, kuinka monet fiktiiviset elokuvat välittävät viestiä siitä, kuinka ihmisten tulisi keskittyä aineellista maailmaa koskeviin ’tosiasioihin’.

’Epätoden’ käsite tulee meille vastaan etupäässä silloin, kun jokin, joka on jo jollain tapaa huomion kohteena, halutaan kiistää. ’Epätoden’ käsite onkin itsessään kuin kielto ’Älä ajattele tätä’ tai ’Älä puhu tästä’. Väitteessä jonkin kohteen ’epätodellisuudesta’ on jopa paradoksin aineksia. Voiko olemattomasta ylipäätään esittää tosia väitteitä? Kun jonkin kohteen tai ilmiön nimeää, eikö jo tunnusta, että se on jollain lailla todellinen?”

”Yhtäältä tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta kirjoittaa Venäjän julmasta ja oikeudettomasta hyökkäyssodasta. Toisaalta tuntuu mahdottomalta kirjoittaa mistään muusta, niin inhimillisesti kuin ammatillisestikaan. Vaikka – ja oikeastaan juuri siksi, että – en ole Venäjä- tai Ukraina-asiantuntija, haluan tässä blogissa antaa neljä ajankohtaista suositusta aihepiiriin liittyvistä kirjoista, musiikista ja paneelikeskusteluista, joiden avulla hahmottaa tilannetta.”

”Postkolonialismista puhuminen voi johtaa harhaan sillä kolonialismi jatkuu yhä. Omimisen ja rekuperoinnin jäänteiden hyväksikäytön purkaminen tapahtuu vähätaiteen tavoin tulemalla vähäiseksi valtakulttuurin keskeltä käsin. … Kyse ei ole vain menetetystä vaan myös tulevasta kansasta prosessissa, jossa myös valtakulttuurin toiminta muuttuu.”

”Jos meillä ei joltain yhteiskunnan osa-alueelta ole enää asiantuntijoita kommentoimassa, puolustamassa tai jopa kritisoimassa omaa alaansa, niin ala ja osaaminen välttämättä näivettyy. Laajan yleisön ymmärrys ja merkityksellisyys ei synny tyhjästä. Se pohjaa julkiseen keskusteluun, jossa uskottavilla ja laaja-alaisen ymmärryksen omaavilla asiantuntijoilla on tärkeä asema.”

”Se, että systemaattisesti kukaan tuomaristosta ei ole joko tarkistanut tai ajatellut palkkioasiaa, ei kerro yksilöllisistä hahmotus- tai motivaatio-ongelmista vaan siitä, että ongelma on — tadaa — rakenteellinen. Taideala on tällä haavaa yksinkertaisesti rakentunut niin, että edes siellä työskentelevillä ei lähtökohtaisesti ole palavaa kiinnostusta kantaa huolta taiteilijoiden kohtelusta ja toimeentulosta.”