Singin’ in the Acid Rain on Aatos Ketvelin musiikillista äänikollaasia ja lyriikkaa yhdistävä kuunnelma.
”Se selittämätön tunne sijaitsee jossakin
nenäontelon ja kitalaen välillä.
Se on siemen.
Siellä se sijaitsee, sykkii silloin tällöin.
Luulisin, että aina lähellä ymmärrystä se sykkii.
Tai sitten silloin, kun jokin on aivan hirvittävällä tavalla väärin.
Viime aikoina se on sykkinyt tavallista tiheämmin.”
Loppukevään ja alkukesän vuosittaisiin tunnuspiirteisiin lukeutuu Kuvataideakatemian Kuvan Kevät -maisterinäyttely, jossa on tällä kertaa esillä 45:n opintojaan viimeistelevän taiteilijan töitä. Näyttely huomioidaan Mustekalassa tänä vuonna kahden dialogikritiikin voimin. Ensimmäisenä näistä julkaistaan Mustekalan kirjoittajakuntaan kuuluvien Jaakko Uotin ja Frans Aution keskustelu.
”Ruumiillinen impulssi johtaa pysähtymiseen, joka johtaa tuhoavien rakenteiden pysäyttämiseen. Nykyhetkessä Elokapina ja sen yhteydessä toimivat liikkeet, kuten Äitikapina, samoin kuin rampa-aktivistit ja vaikkapa Territorio Doméstico toteuttavat kukin erilaista, mutta nähdäkseni samasta ytimestä kumpuavia pysäyttämisen politiikkaa. Ruumiin fyysistä todellisuutta kuuntelemalla voi päätyä voimistelu- tai pinkojatodellisuuden vastustamiseen yksinkertaisesti menemällä työn sijasta uimaan, mutta myös tekemällä mielekästä työtä sellaisen maailman eteen, jossa lapseni pääsee vielä aikuisenakin uimaan.”
”Elokapinan Kapinaorkesteri on esimerkki siitä, kuinka taideinstituutioiden ja aktivismin välinen suhde voi tiivistyä liikkeiden kontekstissa omaksi alakulttuurikseen, jossa tieteen, taiteen ja aktivismin väliset kytkökset muovautuvat kenties instituutioiden lavoilla esitettävää taidetta näkymättömämmäksi, mutta toisinaan myös suuria massoja liikuttavaksi ja näin ollen yllättävänkin muutosvoimaiseksi poliittisen taiteen muodoksi.”
Mustekala sai viime vuoden lopussa hyviä uutisia, kun Koneen Säätiö myönsi lehdelle nelivuotisen apurahan. Vaikka Mustekalan tilanne on muutaman tulevan vuoden ajan vakaa, on huoli moniäänisen kulttuuria koskevan keskustelun säilymisestä edelleen ajankohtainen. Mustekalan päätoimittajat luovat tässä tekstissä katsauksen kulttuurilehtien nykytilanteeseen ja mahdollisiin tulevaisuuksiin. Millaisten rakenteiden puitteissa kulttuurijournalismia Suomessa tehdään ja julkaistaan?
”Vaikka tunteet siitä, mitä maailmassa tapahtuu on tosi rajuja ja sillekin tarvii totuudenmukaista representaatiota, niin mä haluaisin levittää semmosta, että aktivismi on hauskaa ja ihanaa ja nautinnollista ja kuumaa. Että maailman muuttaminen on vaan parasta huumetta, mitä voi ikinä saada. [Haluaisin] luoda tällaista vaihtoehtoista tarinaa, koska tällä hetkellä aika iso narratiivi on se, että kuluttaminen on sitä. Niin sitten, että miten organisoituminen ja yhteentuleminen – että tää on sitä parasta elämässä.” – Eeva Rajakangas
”In a time marked by ecological crisis it becomes necessary to establish a critical perspective on the dominant industrial model of material trade and propose alternatives to how we relate to materiality. […] the practices developed through LABVA and the BIOPOLIMÉRICA platform contribute to an international field of material research characterised by collaboration and knowledge exchange between different research environments. Such exchanges support the development of material practices that are responsive to local conditions while operating within a broader transnational context.”
”Tämä teksti on kirjoitettu johdannoksi Mustekalan taidetta ja aktivismia käsittelevälle juttusarjalle. Juttusarjan tarkoitus on luoda katsaus Suomessa viime vuosina yleistyneelle taidetta hyödyntävälle aktivismille eli artivismille. Siinä missä artivismia on nähty viime vuosikymmenten aikana myös institutionaalisissa konteksteissa, kuten taidemuseoissa, gallerioissa ja biennaaleissa, tässä juttusarjassa kiinnitetään huomiota nimenomaisesti Elokapinan ja Äitikapinan kaltaisten kansanliikkeiden kontekstiin.”
Jo tutuksi tulleeseen tapaan päätämme vuoden katsauksella kuluneen vuoden kulttuuritarjontaan ja -kokemuksiin. Mustekalan blogissa siis mustekalalaisten valintoja perusteluineen!
”Kuvallistuminen, teoksen välinearvon siirtyminen teoksesta otetun kuvan välinearvoon, on isompi muutos taidekaupan historiassa. Sillä on myös isompi vaikutus taiteeseen itseensä. Katsominen on muuttunut. Se on muuttanut myös taidetta. […] Jos siis 2020-luvun julkisen taiteen ensimmäinen uskonkappale on, että taideteos voi olla sekä kiinnostava että täysin ristiriidaton, toinen on tämä: kaiken läpäisevä, musertava tarve johonkin, joka voidaan muuntaa kuvaksi itsestään, sillä vasta tuon kuvan menestys on menestystä. Teoksen, taiteilijan, tilaajan.”
”Kiilan Äänipäivät on äänitaiteilija Antti Tolvin ja Lau Nau-taiteilijanimellä tunnetun säveltäjä Laura Naukkarisen vuosittain järjestämä kokeelliseen musiikkiin keskittyvä tapahtuma. Äänipäivät on järjestetty yli kymmenen vuoden ajan Kemiönsaaressa, missä järjestäjät myös asuvat. […] Äänipäivillä korostuu yhdessäolo, niin pääkaupunkilaisesta näkökulmasta erikoisen ja etäisen sijainnin kautta kuin hiljaisen olemisen ja jaetun tekemisen myötä. Tähän liittyy vahvasti myös äänitaiteen eetos yhteisestä, jaetusta kokeilevuudesta sekä ylipäätänsä ihmettelystä. Paikalle saapuminen vaatii eräänlaista herkistymistä, valmiutta lähestyä äänten koko tilannetta uusin silmin ja korvin.”
”Eurooppalaisena elokuvafestivaalina profiloituneen Espoo Cinén vuoden 2025 ohjelmistossa näkyvät maanosan paikalliset erot, jotka ylettyvät elokuvatuotantojen erilaisiin tuotantomahdollisuuksiin. Kirjoitan artikkelia hetkellä, jolloin Suomen hallituksen leikkausten on kerrottu kohdistuvan kipeästi elokuva-alaan. Näyttää siltä, että vuoden 2019 elokuvalain tuotannon monimuotoisuuden, ammatillisuuden, kansainvälistymisen ja elokuvakulttuurin edistämisen tehtäviä ollaan heittämässä romukoppaan.”