Osuuskunta Kanslia julkaisee apurahaohjelman yhteisötaiteelle.

Ensimmäinen hakuaika on 1.-31.1.2015. Tukea voi hakea myös kulttuurialan kehitysyhteistyöhankkeille.

Lunch Bytes: Society: Commons 19.11.

Lunch Bytes-tapahtumassa tarkastellaan käsitettä ”commons” (yhteisresurssit), joka on viime aikoina saanut huomiota internetkulttuuria ja yleisemmin kulttuurituotantoa käsitelleissä keskusteluissa.

pink_twins_parametronomicon_video_still_04.jpg

Pink Twins, papukaijat, hälytysajoneuvot ja huikea hallittu kaaos

Pink Twinsien kolme teosta täyttävät Sinnen näyttelytilan tehokkaammin kuin moni tilaan rakennettu kokonaisinstallaatio on tehnyt.

SELF-HELP: VAPAUTUMISTA VAI VETÄYTYMISTÄ?

Nainen: löydä omat päämääräsi ja usko unelmiisi! Päästä irti ahdistuksesta ja anna auringon paistaa! Hengitä ja voi paremmin! Näillä ohjeilla onnistut!

Creed.jpg

Messut kertaa kaksi: Frieze ja Frieze Masters lokakuisessa Lontoossa

12 kertaa järjestetty Frieze London on eräs suurista messuista, jolla on myös merkittävä asema eräänlaisena nykytaiteen pulssin mittauksena. Varsinaisen messun ohella järjestettiin kolmatta kertaa Frieze Masters.

Kuvankaappaus 2014-11-9 kello 11.54.36.png

Häilyvä ja epävakaa vihreä Michel Pastoureaun kirjassa Green – The History of a Color

Vihreä on liitetty kaikkeen mikä on epävakaata, altista muutoksille ja ohikiitävää, kuten lapsuus, rakkaus, onni, toivo, peli, tuuri ja raha.

Keskustelua galleriamaailmasta, poliittisesta taiteesta ja kriitikon työstä

Tapasimme Leena Kuumolan kanssa pitkän kesän lopuksi Cafe Engelin sisäpihalla. Keskustelimme kritiikistä, poliittisesta taiteesta ja taidegallerioiden vuokrista.

Professori Jan Kaila Viron taideakatemian kunniatohtoriksi

Viron taideakatemia on myöntänyt kunniatohtorin arvonimen Taideyliopiston Kuvataideakatemian taiteellisen tutkimuksen professori, kuvataiteilija Jan Kailalle.

Fluxations 2014 tuo videotaidetta kaupunkitilaan

Tänä vuonna videotaiteeseen keskittyvä Fluxations – virtauksia kaupungissa -tapahtuma tuo valoa ja virtauksia marraskuun pimeisiin iltoihin, kun kolmea videoteosta esitetään Turun pääkirjaston sisäpihalla ilta-aikaan.

Poliitikkopaneeli paljastaa puolueiden kärkinimien kannan kulttuuriperinnön ja talouden suhteeseen

Kulttuuriperintö on yhteistä omaisuuttamme ja tärkeä osa ihmisten hyvää arkea. ”Kulttuuriperintö ja talous – kuka hyötyy, kuka maksaa?” -paneelikeskustelussa aiheeseen ottavat kantaa kahdeksan suurimman puolueen kärkinimet.

01alkovi_diego_space.jpg

Diego Bruno at Alkovi, October 2014

”The sentence is the scale model.” This is a whole new understanding of a scale model – it’s a scale model of a concept.

Lukutuokio Drottningholmin linnassa, 1779

Sirpale kustavilaisuutta – Pehr Hilleström Sinebrychoffin taidemuseossa

Vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen erikoistunut Sinebrychoffin taidemuseo tarjoilee harvinaisia herkkupaloja. Ruotsalaisen Pehr Hilleströmin maalauksia esittelevä näyttely on monipuolinen.

1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 129