Fotorealistisia teoksia löytyy runsaasti internetistä ja sosiaalisen median kuva- ja viestipalveluista. Saittien otsikot ovat raflaavia. Tarjolla on niin ”henkeäsalpaavia” kuin ”häkellyttäviä” esimerkkejä fotorealismista. Yksityiskohtien hiomisella huippuunsa ei näytä olevan loppua. Mistä on kysymys? Miten tähän on tultu?
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin esitystoiminta Eerikinkadun art deco -elokuvateatteri Orionissa päättyi viime vuoden lopussa. Pitkiä jäähyväisiä vietettiin pitkin syksyä. Eräs erikoistapaus oli Grande finale, koko yön kestänyt neljän italialaisen elokuvan näytös joulukuun puolivälissä.
”Ilta-aurinkoa katsellessa mietin sairaalassa joskus olleita potilaita. Muistuttiko aurinko menetetyistä kesäpäivistä ja surkeasta osasta sairaalassa? Jos käytävä hetkittäin näyttikin kauniilta, kykenikö sellaisesta kauneudesta nauttimaan?”
”Jos suomalaisen kulttuurin huipulla elämä on näin tiukkaa, millaista se on heille, jotka eivät ole erityisen menestyneitä, palkittuja ja kuuluisia? Kulttuurialan ulkopuolisesta näkökulmasta katsottuna on älytöntä, että menestyminen ammatissa ei tarkoita tuloja, joilla elättää itsensä edes köyhyysrajan tuntumassa. Toisaalta on olemassa ammatteja, jossa palkkaa saavat myös keskinkertaiset, työssään jopa heikosti suoriutuvat ihmiset. Toisenlaisessa maailmassa myös taiteilijoilla olisi varaa olla keskinkertaisia, niin kuin suurin osa ihmisistä on, ammatista riippumatta.”
”Kivi on kovaa ja kuollutta materiaa, mutta siihen on puristunut paljon elämää ja mahdollisuuksia. Kivi on säilyttänyt paikkansa sivilisaatiosta toiseen, muovautunut taiteilijoiden käsissä vuosituhansien aikana vaihtelevien esteettisten mieltymysten ja muiden kulttuuristen merkitysten mukaan. Kiven kautta voi yrittää ymmärtää ihmiskunnan historiaa ja nykypäivää, sen takia kannattaa mennä katsomaan gallerian lattialla olevia kiviä aina, kun se on mahdollista.”
”Eduskuntavaaleja seuranneena maanantai-iltana tuijotin miljoonien muiden tavoin suorana lähetyksenä, kuinka liekit nielaisivat Pariisin Notre Damen katedraalin kitaansa ja sen torni lyyhistyi maahan. Näky oli painajaismainen. Katedraalin mukana tuntui katoavan jotain korvaamatonta.”
”Kynä asettuu paperin pinnalle ja lähtee kulkemaan, se liukuu laajoja kaaria, tekee äkkikäännöksen, sahaa edestakaisin hetken verran, ja yhtäkkiä se saavuttaa tietoisen mielen, se oppii hetkellisesti katsojan kielen ja mykkä viiva muuntautuu sähkölinjaksi sivukujalla.”
1 § Tämä teksti koskee seuraavia arkistonmuodostajia: Titti Miettisen näyttely Minä jäädytän sitä öisin. On pakko., joka oli esillä Huuto-galleriassa tämän vuoden alussa. Eksyin sen pariin oikeastaan sattumalta, kun liikuin koneteknillisen laboratorion liepeillä. Oli iltapäivä, teoksen jääkimpaleet olivat ehtineet muuttua vetisiksi. Galleria Hippolyten tammikuun ajaksi täyttänyt Ulrika Fermin näyttely Ollaan kuin ei oltaiskaan. Suunnittelin […]
Oi värisevä liha / niin viehättävästi liikut / materia. Raimo Hartzell Kaikki mitä sydän kaipaa, palaa veden hahmoon. Paul Claudel I Ranskalainen hakuteos esittelee Gaston Bachelardin (1884–1962) tieteen ja runouden filosofiksi. Siinä voisi aavistella ristiriitaisuutta, mutta ainakaan Bachelardia itseään se ei tuntunut vaivaavan.(* Uransa alkuvaiheessa Bachelard hahmotteli tieteen ja […]
Viime kesänä kriitikko Joonas Säntti joutui kiivaan arvostelun kohteeksi ”luettuaan väärin” Saara Turusen Sivuhenkilön. Säntti kritisoi teoksen dualistista sukupuolimaisemaa, joka hänen mukaansa uhraa mieskarikatyyrille sellaiset sukupuolisuuden harmaat alueet ja nyanssit, jotka ovat keskeisiä hänen omalle kokemukselleen. Ongelmaksi muodostui feministisen teoksen arvostelijan sukupuoli. Niinpä metakritiikkiä kirjoitettiin olettaen, että kyse on kulahtaneen kulttuuriukon regressiivisestä öyhötyksestä, joka […]
The title of this piece “Poetry and Gesture” is intended to be a greeting to the American avant-garde poet Gertrude Stein who wrote in 1934 a famous lecture called “Poetry and Grammar” in which she elaborates on her strong feelings about language, punctuation and grammar and how they have shaped her poetry and prose. In […]
Myötätunto, empatia, on noussut esiin useissa risteävissä taidekeskusteluissa samaan aikaan. Se käsitetään usein kykynä asettua toisen asemaan – ei ottaa sitä, ei valloittaa, vaan nähdä toinen siinä missä hän on. Toiseen kohdistuva vääryys tai toisen kokema tuska herättävät välitöntä empatiaa. Mikä muu on kulttuurisen omimisen rajojen määrittämisen taustalla kuin toivo myötätunnosta ja kyky siihen? […]