”Rosavaara tiivistää teoksessaan terävästi Joensuun ja laajemmin Pohjois-Karjalan emotionaalista ja kulttuurista tilaa hämmentävänä tasapainotteluna karjalaisen vieraanvaraisuuden sekä vieraanpelon ja epäilyn ilmapiirien välillä. Tunnistan lapsuuteni ja nuoruuteni kasvuympäristöstä tuon ristiriitaisen ovenpielen, jonka viertä olen kulkenut.”
”Sueden konsertin aikana kokemani psykosomaattinen tunnemyllerrys ei unohdu, vaan jää mieleeni lukuisten muiden muistojen tavoin. Jokainen konsertti on aina edellistä vaikuttavampi, sillä joka kerta muistoja on vuosien verran enemmän ja kappaleissa alati uusia merkityksen kerroksia.”
”Bierstekerin ”GASP”-teos saa minut miettimään ihmisen kyvyttömyyttä ymmärtää valtavan pieniä ja suuria asioita. Tarvitsemme representaatioita, infografiikoita ja kieltämme, jotta voimme edes yrittää lähestyä näitä ilmiöitä. Ilmastonmuutos on tässä ihan omassa lajissaan.”
”What if I encountered the museum as a living ecosystem where you cannot so easily separate one element from another? And how might this symbiotic perspective create a gaze that allows me to see the artworks as living processes connected to my own body?”
”Ekströmin näyttelyssä pohdin, tarvitsisimmeko aikaamme enemmän ylevän kokemuksia, jotta pystyisimme irtaantumaan nykyisestä elämäntavastamme? Voisiko läheisempi suhde esimerkiksi kiviin juurruttaa meitä pois yksilö- ja ihmiskeskeisestä ajasta ja ajattelusta?”
”Jää on kovaa, sitkeää ja hyvin haurasta. Kohoava lämpötila saa jäätiköt kutistumaan ja sulamaan kaikkialla maailmassa, mikä muuttaa radikaalisti merten ekosysteemejä ja hävittää nykyisten rantojen lisäksi kokonaisia saaria ja saarivaltakuntia. Veden uusjako tulee olemaan yhtä julma kuin Raamatun kertomuksessa. Toiset hukkuvat, samalla kun toiset pelastautuvat rakentamiinsa torneihin tai purjehtivat turvaan Nooan arkeillaan.”
”Taidealalla toimiminen tuntuu teolta, jolla on vääjäämätön loppu. En uskalla ajatella tulevaisuutta, sillä sitä ei ole. Elämäni syklit ovat lyhyitä. Elän parasta aikaa pisintä rahoituskauttani, ja ahdistus sen loppumisesta vain kasvaa. Kesäkuun lopulle asti tiedän, mistä saan elantoni. Sen jälkeisiin elämänsuunnitelmiin ei ole varaa. Tätä kirjoittaessani päässäni kaikuvat kyselyn vastaajat. Nimettömät toiset, jotka jakavat kokemuksen alan kuormittavuudesta.”
”Kuvanmuokkausta, varsinkin digitaalista, voisi helposti pitää vain kuvan paranteluun tähtäävänä jälkeisvaiheena, jälkikäsittelynä. Kantasen töissä se saa kuitenkin itsenäisen, luovan aseman valokuvauksen rinnalla.”
”Nämä omakuvien henkilöt jättävät pois kaikki odotusten mukaiset tavanomaisena pidetyt ruumiilliset sukupuolimerkit, tiedostavat sosiaalisten sääntöjen vaikutukset omaan tulkintaansa itsestä ja irtisanoutuvat normien mukaisesta sukupuolen ilmaisusta, mikä osoittaa toisin rakennetun sukupuolen mahdollisuudesta. Samalla katsojan on helppo huomata oma kulttuurista ponnistava (väistämätön) tarpeensa sukupuolittaa ja tarpeettomasti tunnistaa henkilön sukupuoli. Näiden omakuvien äärellä voi myös pohtia, olisiko henkilö mahdollista kohdata sukupuoli-identiteetin sijaan yksinkertaisesti ihmisenä.”
”Tiia: Et onko tossa nyt viety jotenkin pidemmälle se et ihmiset kaipaa nyt jotain hurjempaa ja ekstremempää elämäänsä… Jotenki tosi hurjaa et voisko se meilläkin mennä tohon, että jos kivun ja sairauden pelko katoaisi niin oltaisko me samanlaisia? Arkistuisko kehollinen väkivalta? Ja sit ku ne sitä performanssia teki, niin se tuntui olevan niille esitystä katsoville ihmisille tosi kiehtovaa, kun sinne ruumiiseen näki sisälle.”
”Miten kuvata kaikkea sitä, mitä ei pian enää ole? Miten kertoa tappiosta ja lohduttomasta menetyksestä? Miten päättää kertomus tragediaan, johon ei ole ratkaisua? … Yleisö on tottunut tietynlaisiin tarinoihin, joten on aivan ymmärrettävää, että etenkin valtavirtaviihde pitää niistä lujasti kiinni. Silti totunnaisten kaavojen jatkuva toistuminen vaikuttaa osaltaan näkökulman vakiinnuttamiseen, mikä on esimerkiksi juuri ilmastokriisiä fiktion keinoin kritisoitaessa ristiriidassa kertomuksen sisällön kanssa.”
”Aloin opiskella kirjallisuustiedettä joskus 25 vuotta sitten. Ensimmäiseen tenttiin sain luettavakseni artikkelin, jossa pohdittiin kirjallisuustieteellisen käsitteen käsitettä. Tekstistä en ymmärtänyt mitään, mutta opin, että käsitteellä on väliä. Erityisesti sillä. Niinpä ymmärrän myös, että Laura Piipon ja Juha-Pekka Kilpiön toimittaman Intermediaalinen kirjallisuus -artikkelikokoelman mieli ja merkitys on nimenomaan (uusien) käsitteiden tarjoamisessa.”