Koronaepidemia teki taiteilijoista tahtomattaan sisällöntuottajia, jotka joutuvat huutamaan yhtä aikaa samaan äänitorveen. Taidekentällä arvottaminen ja ydintoimintamallit on mietittävä uudestaan. Kriitikkoa taas kiinnostaa, millaisia vuosirenkaita kriisi jättää ajallisesti näkyviin ja saneleeko poikkeustila muodon ja sisällön.
”On International Women’s day, the 8th of March, Artipelag of Stockholm opened a new retrospective group exhibition, Signature Women, 100 years of Swedish Art Scene curated by Frida Andersson, Jessica Höglund, Bo Nilsson and Iselin Page. The exhibition presents nearly 350 artworks from Swedish or Sweden-based women from the 1910’s until today.”
”Materian väreen paras markkinoija on todellisuus itse. Tällä hetkellä materia tosiaan värisee ja väristää, virustasollaan. Tätä kirjoitettaessa, maaliskuussa 2020, näyttää siltä, että tällä värinällään materia saa yhteiskunnissa aikaan paikallisia ja ylipaikallisia romahduksia. Värinä muuttuu vyöryksi.”
”Ahon taiteellinen työskentely nojaa kuvanveiston perinteeseen. Tilallisuus ja materiaalisuus on keskeistä Ahon praktiikassa, jossa teokset syntyvät usein erilaisista kohtaamisista ja yhdistelmistä, rajaamisesta ja leikkaamisesta tai uudelleen kehystämisestä. Kun katselen Ahon teoksia, ne näyttäytyvät usein myös jollain lailla kirjallisina, ei siinä mielessä että ne olisivat narratiivisia tai kuvittaisivat tarinaa, vaan koska niissä tuntuvat toistuvan usein näkökulman, merkityksen ja merkin kysymykset.”
”Näyttelyn tulokulma ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin ohenemisen suuriin teemoihin on intiimi ja liittyy pinnan ja syvyyden, luonnollisen ja keinotekoisen sekä aistitun ja aistimattoman risteyksiin. Huomiota kiinnitetään täten myös ruumiiseen sekä elettynä ja koettuna että erilaisten materiaalisten prosessien tapahtumapaikkana.”
”Uusiin tiloihin siirtyneen esitystaidetalo Mad Housen viime syksyn esityksissä kuoleman tematiikka oli niin ikään vahvasti mukana. Esityksissä surtiin poisnukkuneita ja pohdittiin, miten kuollut todella katoaa tai ei katoa. Mihin siirtyvät edesmenneiden sielut, minkälaisessa materiaalissa voi sielu ilmetä, jos missään. Erityisen mieleenpainuvaa esityksissä oli se, ettei kuolema välttämättä ollut niiden suoranainen tarkastelun kohde, mutta sitäkin voimakkaampi taustakohina.”
”Vaikka [näyttelyn] lavasteista ratkaisua voisi joku pitää hieman kornina, se edesauttaa Harjun tekstien merkitysten ymmärtämistä. Toimivalta tuntuu myös kuratoriaalinen tapa, jolla Pullopostia Kurvista säilyttää Harjun toteavan sävyn: mukaan ei ole lisätty vaikkapa THL:n tilastoja tai päihdetutkijoiden ja sosiologien kommentteja. Tämä kehystämättömyys yhdessä aistimellisten elementtien kanssa luo näyttelylle omanlaisensa auran ja painovoiman, joka saattaa huomaamattakin imeä ajatuksia puoleensa jälkikäteen.”
Jane Vuorinen raportoi kolmen merkittävän eurooppalaisen valokuvafestivaalin annista syksyllä 2019.
”Avoimeksi kuitenkin jää kysymys, onko se mielenkiintoista, ja vielä painokkaammin, sanooko Miyajima aiheesta jotain lisää vai toimivatko teokset kuvituksena ajatuksille, jotka esitellään tässäkin teoskokonaisuudessa taiteesta irrallaan. Virkamiesmäisen digitaidebulkin äärellä mietin usein, missä määrin on katsojan vastuulla tiristää esiin merkityksiä teoksista, uskoa pakkaustekstin lupaukseen syvällisyydestä. Miten tunnistaa tilanne, jolloin saa hyvällä omallatunnolla palauttaa vastuun tekijälle?”
”Anna Niirasen ja Arja Turusen toimittama pukeutumishistoriaa käsittelevä yhdentoista artikkelin kokoelma Säädyllistä ja säädytöntä (SKS 2019) ulottuu renessanssista (Katariina Jagellonica) nykyaikaan (päiväkotilasten pukeutuminen tai pikemminkin pukeminen). Huolella toimitetun antologian kirjoitukset sisältävät paljon loistavasti järjestettyä ja ajatuksia herättävää aineistoa. Vaikka jokin aihe tuntuisi ennakolta harmaalta (lottapuku), siitä paljastuu värejä ja sävyjä ja sen liepeiltä (sic!) syvää inhimillistä kokemusta.”
”Katse kääntyy oikealle, yrittää hahmottaa seuraavaa esinettä. Onko se kivi- vai kasvikuntaa? Kevyt vai painava? Karkea vai sileä? Aistihavainnon ennakko-oletuksista syntyy aluksi hienovireistä draamaa: painavaksi luulemani olikin huokoinen ja kevyt. Huomaan, että tahtomattakin esineistä syntyy tarinaa. Hauras pienen eläimen kallo ja petoeläimen hampaat alkavat kietoutua toisiinsa. Uhri ja saalistaja?”
”Liike laajenee ja loppuu, ja Michel päätyy muovituolirivistön keskelle. Rullalavan alta paljastuu kolme miniatyyrimuovituolia. Aivan kuin esitys tapahtuisi myös jollekin poissaolevalle yleisölle, ja yleisö on myös esiintyjän alla ja sisällä. Aivan kuin seksuaalisuutta esitettäisiin sekä itselle että muille, koko ajan vaihtelevilla rytmeillä. Michel vaikuttaakin olevan enemmän kuin esiintyjä tai neutraali keho, sillä esitys näyttää niin monta kertaa ja niin monen hallitun toiston kautta erilaisia tapoja, miten keho on myös kulttuurinen.”